Salainen taivaspuutarha, jossa soi lehväin laulu ja etäinen sporan kolina.Kaupunkia - siinä missä muitakin maisemia - on aina hienoa katsella korkealta. Helsingillä on omat torninsa, mutta vain yhdellä niistä tähystyshetken voi yhdistää käyskentelyyn niityllä tai katsella kauas ikivanhaa geneettistä perimäämme miellyttävällä tavalla: olemalla itse samalla pensaikon suojissa. Tällainen paikka on Linnanmäen pyöreän vesitornin eli Alppilan nuoremman vesitornin kattotasanne.
Vuonna 1938 valmistunut kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin piirtämä vesitorni sai viherkattonsa sotavuosina. Vitaalikohteena vesivarasto haluttiin hälventää ilmasta vaikeammin havaittavaksi, sen katolle tuotiin maamassoja ja taimia. Naamiointi palveli myös tornin katolle sijoitettua ilmatorjuntayksikköä. Myöhemmin kukaan ei nähnyt tarpeelliseksi perata katon vihermassaa ja näin eräs kaupungin salaisimmista niitty- ja pensaikkolaikuista on saanut jatkaa omaa elämäänsä hyönteisten ja lintujen ilona. Vesihuoltoa torni lakkasi palvelemasta 2003.
Kävimme huvipuiston myötämielisellä avulla tutustumassa tähän uinuvaan taivaspuutarhaan. Yleisöllä ei ole ylös asiaa, mutta historian sivuilta löytyy maininta, että vuonna 1939 tornin katosta kaavailtiin näköalapaikkaa. Nyt Linnanmäellä on suunnitelma rakentaa tornin sisälle kolme tuhatta ihmistä vetävä esiintymisareena. Samalla olisi oiva tilaisuus toteuttaa vanha aie näköalapaikasta; sellaisia on Helsingissä aivan liian vähän.
Lintsin pyöreä vesitorni Hesarilta nähtynä. Suojeltu rakennelma on osa tuttua kaupunkikuvaa.
Sisältä vesitorni ei ole kummoinen, mutta siirtymä pimeän halki vain vahvistaa edessä olevaa kokemusta.
Ylhäällä ensinäkymä ovelta on tällainen. Kallion kirkko kurkistaa ja merikin pilkottaa, mutta huomion vie rehevä viidakko, jossa machete olisi poikaa.
Helsinki-pyörä nuoren metsän takana.
Niitty on tuleentunut kesän jälkeen.
Yleisimmät puulajit ovat vaahtera ja pihlaja.
Viidakolla on kuitenkin laitansa ja sen takana voi odottaa ihmeellisiä ilmestyksiä.
Parhaiten näkee kapuamalla keskuskorokkeen päälle.
Näkymä Töölönlahdelle.
Vanha kunnon vuoristorata toimii nykyisin virralla, jonka tuottavat kaksi sen omaa tuulimyllyä.
Kauempana siintää Pasila.Viherkatot ovat nouseva kiinnostuksen kohde maailmalla. Oikein toteutettuina ne eivät pilaa rakennuksen kattoa, vaan päinvastoin suojaavat sitä uv-säteilyltä ja muilta kuluttavilta luonnonvoimilta. Ne tasaavat kaupunki-ilmaston ääreviä sääoloja (tulvavesipulsseja ja helleaaltoja) sekä puhdistavat ilmaa. "Viidentenä julkisivuna" ne tuovat myös tähän mennessä lähes hyödyntämättömän kattotilan osaksi esteettistä ja virkistyksellistä käyttöä.
Siis nastahan se olisi kivikaupungin asukin hengailla korkealla sijaitsevassa keitaassa, jonka kasvillisuus voisi olla valittu hyöty- ta koristepuutarhan periaattein ellei sitten luonnonmukaisemmalla "hallittu hoitamattomuus" -tyylillä. Harrastaa voisi kaikkea perhosten tarkkailusta yrttien keruuseen, piknik-retkistä telttailuöihin. Viherympäristön tutkitusti terveyttä edistävä vaikutus tulisi bonuksena kaupan päälle.
Helsingin yliopistolla on meneillään viherkattoihin liittyvä hankekokonaisuus, jonka tavoitteena on löytää paras mahdollinen viherkattoratkaisu suomalaisiin olosuhteisiin. Siitä lisää täällä:
http://www.luomus.fi/kasvitiede/tutkimus/viherkatot/
