keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ympärivuotisilla talviunilla: Björkstrandin huvila ja Hilan louhos

Säihkyvän avaruuden vaeltaja, täynnä harrasmielistä ihailua, on antanut askeleensa seisahtaa.

Tammikuun lopulla päivän pituudessa huomaa jo rohkaisevan venähdyksen. Valolle omistettuja lisäminuutteja on suotu etenkin iltapäivälle, kukonlaulun oltua pitkään vain kangerrellen aikaistuva. Maiseman syttyessä kaamoksen syvimmän alhon jälkeen herää halu astua ulos, vetää keuhkot täyteen ja nähdä ympärilleen. Että onko se ulkomaailma vielä siellä, paikallaan.

Tässä kuvakatsauksessa palaamme pyhäpäivän rattoisaan retkeen, joka suuntautui pääkaupungin länsipuolelle, Espooseen ja Kirkkonummelle. Katsastamme esimerkit kahdenlaisesta kulttuuriympäristöstä, joista toinen liittyy huvilaelämään ja toinen kaivannaisteollisuuteen. Molempia leimaa pysähdyksen armollisuus, tilapäisyyden kosketus. Vaikka ihmislapsen "talviuni" olisi tässä vaiheessa ohitse, on se eräillä paikoilla ympärivuotista.

Utuisena kuin uni iso vaalea purjehtii kuusten takaa esiin.

Espoon Suvisaaristossa käyneiden silmään on saattanut osua isolla puistomaisella tontillaan seisova linnamainen huvila. Se on poikkeuksellisen ylväs ja jotenkin keisarillinen, mutta ilmiselvästi kauan oman onnensa nojassa nuokkunut. Huvila on nimeltään Villa Björkstrand, mutta on tunnettu myös Carolinelundina. Tiettävästi sen rakennutti itselleen venäläinen rautatietarkastaja Alexander Feodoroff ensimmäisen maailmansodan aikana. Huvilassa on pietarilaisempiren ja italialaisen huvila-arkkitehtuurin vaikutteita, ehkä siksi, että Feodoroff oli runsaasti matkustellut herra.

Huvila, vaikka onkin muhkean herraskartanomainen, antaa hauraan eteerisen vaikutelman. Se on kuin ilmestys, joka ei kuulu tähän aikaan. Tai kulissi, joka on tehty pahvista elokuvaproduktiota varten ja sitten unohdettu paikoilleen. Vaikuttaa, että rakennus on ollut tyhjillään ainakin kaksikymmentä vuotta.

Syytä hylkäämiselle voi vain arvailla. Yhden huhun mukaan omistajana on riitaisa mustalaissuku, joka ei ole päässyt yhteisymmärrykseen huvilan käytöstä. Toisaalta usein tällaisen tapauksen takana on grynderi, joka odottaa suojellun rakennuksen rapistumista korjauskelvottomaksi saadakseen arvotontin uudisrakentamiseen; malliesimerkkinä menettelystä on Kruunuvuoren huvilayhteisön alue. Emme tiedä. Mutta vaikutuimme näkemästämme.

Emme ole ensimmäisiä emmekä viimeisiä, jotka ihmettelevät tämän luomuksen rappiota.

Häivähdys Engeliä, vaikka arkkitehti on ilmeisesti nimeltään K.F. Andersson.

Pergamentin haurailta kuin muumion iho näyttävät nämä pinnat. Mattavalkoisella verhotut ikkunat loistavat torjuvina kuin ympärimuljahtaneet silmämunat.

Sauna, liiteri ja huussi ovat ihan eri paria päärakennuksen kanssa. Katto on tullut sisään.

Puutarhan rakenteet esittäytyvät vain osittain lumen alta.

Huvilan edustalla on karhupatsas.

Kahden vuoden kuluttua huvila täyttää sata vuotta.

Viimeinen silmäys face-to-face.

Läntisestä Espoosta on luonteva jatkaa Kirkkonummelle, ja näin juuri teimme. Kuljimme aina Upinniemelle asti, syvälle maaseudulle, Susisuon alueelle. Ystävällinen lukijavinkki kertoi siellä sijaitsevasta suljetusta kivilouhoksesta. Sen maisemallinen anti osoittautui omassa sarjassaan yhtä merkittäväksi kuin mitä Björkstrandin aavekarkeloille jätetty huvilavanhus oli suonut.

Puut lakoavat louhokselle johtavalle tielle.

Hilan louhos sai alkunsa kun paikallisen Öfverströmin perheen huvilalla vieraili kesällä 1974 tuttu saksalainen arkkitehti. Isäntiä harmitti aiheesta se, mihin kuntoon suvun viljelysmaat ja metsät olivat neuvostoliittolaisten jäljiltä jääneet: kaatopaikoiksi ja raiskioiksi. Saksalainen oli vilkaissut talon perustuksissa käytettyä upeaa punaista graniittia ja sanonut, että jos tuollaista oli Öfverstörmien mailla, hän ei heinä kahdesti miettisi louhosbisneksen käyntiin pyöräyttämistä. Geologiset tutkimukset vahvistivat, että graniittia oli paljon ja se oli eheää. Louhinta päätettiin aloittaa. Työt saatiin käyntiin 1980-luvun alussa. Myyntiartikkeli "Porkkala Red" löysi tiensä niin New Yorkin kuin Lontoon arvorakennuksiin.

Paha kyllä, louhintaa ei voi tehdä ilman melu- ja pölyhaittoja. Räjäytyksissä sinkoilevat kivet ja rekkaralli ovat nekin harmillisia lisiä minkä tahansa kulmakunnan arkeen. Paikalliset asukkaat aloittivatkin sinnikkään valituskierroksen Hilan louhostoimintaa vastaan. Louhoksesta käyty "kolmikymmenvuotinen sota" on perusteellisesti käsitelty täällä:

Vuodesta 2002 louhoksen toiminta on ollut katkolla eikä tiedä käynnistyykö se enää koskaan. Tällä hetkellä louhinta olisi periaatteessa taas luvallista, mutta myönnetty viisivuotiskausi lienee liian lyhyt, jotta toimintaa kannattaisi käynnistää ja uusia asiakkaita metsästää. Kymmenen toimettoman vuoden jälkeen louhoksen maisema on ajaton, omalla tavallaan täydellisen upea. Siinä yhdistyvät luonnonkauneus ja kubistinen kulttuurikosketus.

Jo ensimmäinen näkymä etäisistä punaisista seinämistä lumoaa. (kuva Strangler)

Louhoslampi on tukevasti jäässä.

Kurkistus pinnan tasalta. Palaamme vielä tänne.

Naapuristo nukkuu kai nyt hyvin: stemut eivät enää flyygaa.

Isot määrät valmiita kiviblokkeja on jäänyt metsittyvän tien varteen.

Louhoksen konttori horrostaa.

Kaikki päättyy aikanaan.

Oven ollessa auki kurkistimme sisään. Retkeilijä tutkii kasarihenkisiä nakukuvia.

Tärkeää luettavaa...

... mutta silti tekevälle voi sattua (seinälle kiinnitetyssä kuvasarjassa pelastetaan louhoksen laidalta horjahtanutta louhintakonetta).

Oleelliset numerot ovat järjestyksessä.

Oma sektorinsa seinällä on omistettu louhostoimintaa vastaan hyökkääville lehtikirjoituksille. Ei voida ainakaan sanoa, etteivätkö työntekijät olisi olleet kiinnostuneita paikallisten huolista.

Kesällä 2000 paikkakunnalla oli keikka. Louhoksen toiminta oli tuolloin jo loppusuoralla.

Varikon hylly.

Tällainen vehje tekee sitä jokaisen joskus kuulemaa räjäytystyömaan merkkipiipitystä, joka päättyy paukun jälkeen vaara ohi -soitoksi. Laitteesta latinki myös laukaistaan.

Pölyisen homman jälkeen pesuhuonetta osasi arvostaa.

Ulkona on tällaisia häkkejä.

Niiden käyttötarkoitusta ei tarvitse arvailla.

Dyny tuli 25 kilon laatikoissa.

Tällaisena päivänä kaamoksen voi julistaa päättyneeksi.

Koivu on puhjennut kristalliin kolme ja puoli kuukautta ennen hiirenkorvien hetkeä.

Ajoramppi johtaa retkeilijän louhoksen pohjalle.

Leikkuupintojen selkeys tekee paikasta monumentaalisen.

Altaan pohjalla puhuvat paasien pitkät varjot. Veden syvyys lienee kymmenisen metriä.

Sinitaivas on täydellinen kumppani mille tahansa retkelle, mutta etenkin eeppisissä maisemissa.

"Porkkala Red" vetää puoleensa (kuva Strangler). Samaa kiveä on pilvenpiirtäjässä Sydneyssä:
http://finska.gsf.fi/redg5ref.htm

Sininen hetki alkaa heti siellä, mihin aurinko ei osu.

Punaisessa kanjonissa voisi filmata Suomi-länkkärin.

Kuopan toisessa päässä on portaat, joita myöten pääsee takaisin ylös.

Vuoteen 2017 mennessä paikan pitäisi olla maisemoitu. On kyllä melko vaikea keksiä, miten sitä voisi kohentaa nykyisestä.

Tampereen teknillisen yliopiston diplomityössä louhokselle on laadittu uusiokäyttövisio ulkoilmanäyttämönä sen sijaan, että se hävitettäisiin:

10 kommenttia:

Aki kirjoitti...

Tuo Björkstrand on kyllä hämmästyttävä paikka. Upea talo, upea tontti, upea sijainti... En koskaan jaksa lakata hämmästelemästä sitä, miksi talo makaa kuten makaa...

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Sanopa muuta. Olisi kyllä kiintoisaa kuulla tarina tuon tilanteen takana.

Nimetön kirjoitti...

Mistä olet päätellyt tämän "Carolinelundin" nimityksen? Itse törmään siihen ensimmäistä kertaa

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Espoon kaupunginmuseon kokoelmapolitiikka 2011 -julkaisusta, jossa esitetään huvilan alkuperäispiirustus ja inventointikortti.

Jami kirjoitti...

Facebookissa "Pelastetaan vanhat talot" ryhmässä tästä oli hieman kesustelua. Joe Westerbacka kertoi seuraavaa: "Otin talon omistussuhteista selvää 90-luvun lopulla ja puhuin heidän edustajansa kanssa. He eivät halua luopua kiinteistöstä, mutta myöskään heillä ei ole intressiä korjata sitä."

Itse pelkään pahoin että sen annetaan mennä niin huonoon kuntoon että korjaus ei ole "järkevää" ja omistaja saa paremman hinnan pienemmällä työllä tästä uudisrakennuksineen :/

-Jami-

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos tiedoista, Jami. Kuulostaa "siltä tavalliselta tarinalta": tontin gryndaamisen kannalta kiusallisesta suojelukohteesta pääsee kätevästi joskin kärsivällisyyttä edellyttäen eroon, kunhan vain antaa sen maatua korjauskelvottomaan kuntoon. Toivotaan silti, ettei tästä ole kyse ja poikkeuksellisen hieno huvila pelastuu kuin pelastuukin...

Nimetön kirjoitti...

Kuulin huhua, että omistajat ovat saaneet huvilan perintönä ja että he asuvat Ranskassa. Rahasta kuulemma ei ole puutetta joten eivät halua myydä mutta ei myöskään ole intressiä pelastaa taloa. Mutta mene ja tiedä onko totta :)

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Mehevät huhut ja legendat autiotalojen yms. ympärillä ovat jotain, millä on ehdottomasti paikkansa.

Nimetön kirjoitti...

Haluaisin tietää paikan tarkan sijainnin. Valokuvaus mielessä sinne olisi kiinnostavaa päästä :) Thanks

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

En välttämättä enää muista tarkkaa sijaintia, mutta lähetä yksityisviestiä (onnistuu "tarkastele profiilia" -kohdasta), niin katsellaan...