Näytetään tekstit, joissa on tunniste sotilastukikohdat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sotilastukikohdat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. syyskuuta 2012

Lentokentän kangastus: Friggesby ja muuta Porkkalaa

Tutkimusretkeilijä löysi jotain erikoista Porkkalan metsistä.

Onpa eräs uusimaalainen maalaiskylä pitkän niemensä umpiperällä, jonka nimi historiansa vuoksi soittaa kelloja maanlaajuisesti. Puhe on Porkkalasta, jonka surullisenkuuluisa aika neuvostokomennossa alkoi kymmenen päivän ennakkovaroituksella syksyllä 1944 ja ajoi evakkoon kaikki alueen 7252 asukasta.

Kun pakolla pääkaupungin viereen parkkeeranneesta vuokralaisesta vihdoin päästiin tammikuussa 1956, hävitettiin neuvostoajasta muistuttavat rakenteet melkoisen nopeasti ja tehokkaasti. Eräitä isojakin uudistaloja jäi purkukuulan eteen, kuten juhlavan stalinistista tyyliä edustava koulu, joka ei suomalaisten mielestä kelvannut mihinkään. Historian todistuskappaleista kiinnostuneiden kansalaisten miehitysturismille ei olekaan Porkkalassa paljoa nähtävää. Toistuvasti eteen marssitetut reliikit ovat Sjundbyn linnan meijerirakennuksen seinässä näkyvät haalistuneet iskulauseet, haupitsirykmentin kunniaportti Pikkalassa, Vårnäsin puusilta ja neuvostokauden hautausmaa.

Kävimme vaihtelun vuoksi eräällä vähemmän tunnetulla kohteella, Friggesbyn lentokentällä. Siltä käsin toimivat punalennoston suihkuhävittäjät, oletettavasti Mig-15 -tyypin koneet, ja niitä ennen mäntämoottorikoneet. Koneiden tehtävänä oli Porkkalan tukikohdan ilmapuolustus. Kiitoradat olivat osittain päällystetty puolikestopäällysteellä, osittain hiekalla peitetyin teräslevyin. Kiitoradan kokonaispituus oli 2200 metriä ja leveys 60 metriä. Kenttä oli perustettu pellolle ja pelloksi se taas muuttui venäläisten lähdettyä. Koneita varten rakennetut 33 betoniseinäistä ja seitsemän hiekkaseinäistä suojarakennelmaa jäivät sijoilleen. Suomessa nuorimmat muinaismuistolain suojelemat kohteet ovat toisen maailmansodan ajalta, eli Porkkalan rakennelmat ovat lainsuojattomia. Siellä ne ovat pöpelikössä silti vieläkin, kun eivät ole kenenkään tiellä.

Metsässä alkaa hahmottua umpeenkasvanut mutta yhä tukeva tienpohja. Tässä on jyristellyt lentokentän huoltoliikennettä.

Näkymä entiselle lentokentälle.

 Emme tienneet jäänteiden tarkkaa sijaintia, joten ensimmäinen betoni-ilmestys antoi löytämisen iloa.

Muodostelma on kaareva ja tämä kuva otettu sen heinittyneen vallin päältä. Olemme löytäneet yhden Friggesbyn lukuisista hävittäjäsuojista. Tällainen rakennelma tarjoaa tietysti vain suojaa sivuilta tuleville sirpaleille ja paineaalloille toisin kuin täysiverinen hangaari. Ehkä talven lumia varten näissä on ollut jonkinlainen kevyt kattorakennelma.

Keskellä peltoa on lentokenttän kuulunut betonijalusta. Sen alkuperäinen käyttötarkoitus selvisi lukijatiedon avulla; kyseessä on polttoainesäiliön suojakuori.

 Metsänlaidassa näkyy mystistä muuria.

Kyseessä on jälleen lentokoneen sirpalesuoja.

Retkeilijä on pysähtynyt miettimään ajan rientoa ja kokonaisten valtakuntien katoamista sen pyörteisiin.

Vihreän turkin estetiikkaa.

Oh, palaavatko Migit lennolta? On helppoa nähdä, mistä ihminen on saanut mallin lentuemuodostelmille.

 Aukko muurissa on hävittäjän takaliekkiä varten. Ilman sitä kuumuus olisi voinut heijastua tuhoisin seurauksin takaisin koneeseen.

Arvokkaana materiaalina lentokentän kiitoradoissa palvelleet teräslevyt korjattiin talteen lähtevien venäläisten toimesta. Mutta ei näköjään ihan jokaista.

Koska kaikki hävittäjäsuojat ovat malliltaan identtisiä, emme lähteneet jaagaamaan niitä enempää. Leikkuupuimurin jyristellessä syksyn viimeisten kaurasarkojen parissa paikalla sijainnut lentokenttä tuntui lohdullisella tavalla kangastukselta. Kuusikymmentä vuotta sitten olisimme joutuneet samalla paikalla välittömästi pidätetyiksi ja vakoojan leima otsassa edessä olisi ollut turnee, luultavasti loppuiäksi, vankileirien saaristossa. Voi myös kuvitella, kuinka painostavaa elämä on ollut Porkkalan vuokra-alueen aikana Helsingissä, tykinkantaman päässä arvaamattoman diktatuurin tukikohdasta.

Vielä 1990-luvulle saakka Porkkalassa kohtasi Etelä-Suomen mittapuussa huomiota herättävän paljon autiotaloja. Useimpien niiden takana oli sama tarina: kotitaloon ei oltu palattu enää yli 15 vuoden evakkoajan jälkeen. Nyt nuo autiotalot alkavat olla pois lahonneita, mutta kivijalkojen rujot hahmot jatkavat olemassaoloaan. Tammivyöhykkeen rehevä luonto ornamentoi niitä tehokkaasti ja esteettisesti.

Merkillisiä lähihistorian jäänteitä.

Sirpale aarnimetsää. Porkkalaan ehdotetaan kansallispuistoa. Kriteeristö puistolle täyttyy kiistattomasti, eli riittävästi valtion suojelualoja sekä luonto- ja virkistysarvoja. Historian kuriositeetti on se, että Porkkalassa on jo ehtinyt toimia kansallispuisto ja se on ainoa nyky-Suomen alueelta lakkautettu. Vuonna 1938 perustettu puisto kattoi vain Träskön saaren. Se lakkautettiin 1957, koska venäläiset olivat räjäyttäneet saaressa bunkkereita ja maisemaa pidettiin tämän vuoksi kansallispuistolle sopimattomana.

Ihminen vaikutti alueella jo kauan sitten.

Porkkalassa on silmiinpistävän runsaasti merkkejä oman alueen protektionismista. Vastaavaan törmää lähinnä vain Ahvenanmaalla. Kun kotiseudun kerran menetti traumaattisesti, ei sitä tahtone kokea uudestaan. Ja toki eri kuntien ulkoilualueiden vetämä popula halutaan pitää omassa karsinassaan.

Eräät yksityisaluejulistukset lähentelevät taiteellista installaatiota.

Porkkalassa ei voi käydä hoksaamatta, että se on hyvä lintupaikka. Tässä ihmiseen tottuneet valkoposkihanhet, nuo kaupunkipuistojen itsevarmat valtiaat, jäävät tyynesti sijoilleen, kun merihanhet - vaikka ovat kauempana - päättävät poistua turvallisemmalle etäisyydelle.

 Loppukevennyksenä Porkkalan hieman tuoreempaa itäjäämistöä.

Mossen kromi on kestänyt melko hyvin aikaa.

 Kun tyyli ja turvallisuus kohtaavat.

Neuvostoliitossakin oli siis eliittiä.

Myös kuljetuskalustoa on edustettuna tässä metsäautojen kokoontumisajossa.

Porkkalanniemi kurottaa ulos. Etäisyys Viroon on pienimmillään 36 kilometriä. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi neukkustrategit hinkuivat tätä paikkaa. Alueen klaustrofobista menneisyyttä kontemploituaan on soveliasta vapauttaa mietteet Suomenlahden avaruuteen.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Osta pois kuleksimasta sotilaskoti - lyhyt kurkistus Kouvolan entisiin varuskuntiin

Pyöreä funkis-fönari katsoo epävarmana tulevaisuuteen. Korian 1994 lakkautetun varuskunnan sotilaskodin suunnitteli arkkitehti Elsi Borg ja se valmistui 1938.

Arkkitehtuurista ja historiasta kiinnostunut kulkija kiertää yleensä kaukaa Kouvolan, jonka Pahkasian maineikas Savo-Karjalan matkaopas (1984) tiesi todeta Suomen turhimmaksi kaupungiksi. Ratkaisu on hätiköity, sillä Kouvolassa on kaksi hienoa entistä kasarmialuetta, jotka tarjoavat tyyliä ja tunnelmaa moneen lähtöön. Ajallisesti alueiden rakennuskanta edustaa eri vuosikymmeniä 1910-luvulta 1950-luvulle. Ne siirtyivät valtiolta Kouvolan kaupungin omistukseen vasta 1990-luvulla, jolloin niiden summittainen purkaminen, joka olisi ollut todennäköinen skenaario aiemmin, ei tullut museaalisista syistä enää kyseeseen.

Sekä Kouvolan että Korian kasarmit rakennettiin Suomen suurruhtinaskunnan viimeisellä vuosikymmenellä, 1910-1915. Niiden strateginen merkitys liittyi Kouvolan halki kulkevaan Helsinki-Pietari-junarataan, josta ristesi raiteet myös Kotkan ja Haminan satamakaupunkeihin. Rautatietä piti suojattaman saksalaisilta, ajatteli venäläinen. Ja kulkihan Salpausselkää myöten myös tärkeä Viipurin maantie, joka jo 1790-luvulla oli saanut suojakseen Utin linnakkeen. Muutaman kilometrin päässä Kouvolan keskustasta sijaitsevan Korian varuskunnan erityismerkitys oli Kymijoen ylittävän rautatiesillan suojaaminen.

Suomen itsenäisyyden vuosina Korialle oli sijoitettu pioneerirykmentti (alasajon alettua enää pioneeripataljoona). Paikka tyhjeni 1994. Kouvolan varuskunnassa oli sen historian aikana useita joukko-osastoja, kunnes se lakkautettiin 1988. Kummasakin kohteessa on venäläisen uusgoottilaisen punatiilirakentamisen lisäksi suomalaiskauden funkista, jolla korostettiin 1920-30 -luvuilla nuoren valtion virtaviivaisuutta, säntillisyyttä ja edistyksellisyyttä. Entisille kasarmeille on järjestetty uusiokäyttöä asumisen ja muiden toimintojen muodossa, ja niille on pyritty brändäämään lisävetovoimaa nimillä Kasarminmäki ja Pioneeripuisto. Uudelleen henkiin heränneen rakennuskannan ohella alueilta löytyy puolitehoista, tyhjää ja raunioitunutta osiota. Tyhjillään seisovien rakennusten helmi on entinen Korian sotilaskoti, jonka saisi nyt omakseen latomalla 420 donaa tiskiin. Ohessa muutama kuva kohteista.

Luukutettu venäläiskauden hallintorakennus Korialla.

Toinen silmälapuilla varustettu korialainen.

"S" tangon päässä, sotilaskodin detaljii.

Tämä olisi siis myynnissä.

Vaikka rakennus on funkiksen tapaan yhtä laatikkoa, on se joka suunnasta eri näköinen.

Tyylikäs pääsaapumistie.

Varuskunna laitamilla on rakennuskantaa, joka vähäpätöisenä ei ole saanut uutta elämää.

Pääraitilla on sekä tyhjillään että uusiokäytössä olevaa pytinkiä.

Heinittynyt on fillaritelineen alus.

Tässä ollaan siirrytty Kouvolan kasarmille ja vastassa on alueen todennäköisesti tuorein rakennus (1950-luvulta). Iso kerrostalo näyttäisi olevan kokonaan tyhjillään.

Jotenkin neuvostoliittolainen tunnelma tällä pihalla.

Punatiilikasarmeja on alueella runsaasti ja tässä yksi uuden käyttäjän saanut.

Raunioromantiikan voimaa.

Komeimmat rakennukset ovat kelvanneet asunnoiksi.

Armeijalla oli näissä varmaan varastoja.

Lisää pusikko-osastoa...

... ja vieläkin viidakompaa.

Kalustohallin tylyhköä tyyliä.

Kasarminmäellä on kokonainen katu tällaisia laatutaloja.

Näimme tässä pikaiseeen kenttäpyörähdykseen perustuvassa katsauksessa alle kymmenesosan Kouvolan kahden entisen kasarmin rakennuskannasta. Savo-Karjalan matkaopas kirjoitettiin ennen näiden paikkojen aukenemista. Älä siis suotta skippaa Kouvolaa, oi estetiikan ja romantiikan janoinen rakennushistorian ystävä.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Eestiläisvälähdyksiä



Esoteerisen maantieteen koulu ja Romantic Geographic Society varustivat jo kolmannen ekspedition, jonka suuntana oli eteläinen naapurimme Eesti. Kevätretki tapahtui 3.-9. toukokuuta ulkoisesti harmaan koleissa mutta hengeltään innostuneissa merkeissä. Retken virallisena suojelijana ja retkueen kärsivällisenä neuvonantajana toimi perinteen mukaisesti Eesti Rahvusraamatukogun (kansalliskirjasto) turvallisuuspäällikkö, etelänaapurin tunnetuimpana ufo- ja anomaliatutkijanakin kunnostautunut Igor Volke.

Kahden suunnitelmallisemman retken jälkeen päästimme ohjia löysemmälle, mikä toi kulkuun "taolaista" ulottuvuutta. Tässä inspiraatiota antoi ennen kaikkea niin sanottu taolaisen valokuvauksen suuntaus, mitä Suomessa edustaa tietoisesti muun muassa helsinkiläinen luontokuvaaja Antti Koli ja omalla tavallaan myös tamperelainen seikkailijavalokuvaaja Tommi Taipale. Taolainen kuvaaja (ja retkeilijä) ei lyö lukkoon liian tiukkaa ennakkosuunnitelmaa, mikä sitten toteutetaan otsa kurtussa ja väkisin kentällä. Sen sijaan hän ottaa kevyesti suunnan, lähtee vihellellen liikkeelle, katsoo mitä tapahtuu, on avoin spontaaneihin valintoihin ja poimii muutoksen virrasta eteen osuvia, kiinnostavalta vaikuttavia mahdollisuuksia. Hän on enemmän todistaja kuin tekijä, osallistuja kuin ohjaaja. Ilmiömaailman loputon rikkaus ja sen luontainen luovuus hoitaa loput. Tunnettu zen-aforismi kiteyttää asenteen omalla tavallaan: "Istuen hiljaa mitään tekemättä kevät tulee ja ruoho kasvaa itsekseen".

Alla retkeltä taltioituneita näkymiä. Nostalgia, raunioiden romantiikka, neuvostomiehityksen piilevät kipupisteet ja kylmän sodan paranoidinen mielettömyys leimaavat kuvastoa. Valinta ei ole sellainen, mihin Viron matkailunedistämiskeskus päätyisi ja antaa tavallaan yksipuolisen kuvan monin tavoin hehkeästä ja tyylikkäästä maasta. Uskomme kuitenkin, että näin aukeaa kurkistusluukku syvemmälle etelänaapurimme psykohistoriaan kuin konventionaaliseen ja tuttuun kuvastoon keskittymällä.

Rosoisen, pittoreskin ja hylätyn katsominen on myös vastareaktio, psyykkinen korjausliike, omalle elinpiirillemme, jossa lähes jokainen neliömetri tuntuu olevan design-suunniteltu, siloiteltu ja hallittu. Hallinta voi mennä äärimmäisyyksiin yhtä lailla kuin hallitsemattomuus. Taolaiset viisaat puhuvat vastakohtien Yin ja Yang toisiaan täydentävästä ikuisesta leikistä. Elävässä systeemissä ei ole koskaan staattista, täydellistä tasapainoa, se on ideaali ja utopia. Mutta ilman muuta nyrjähtänyt ja lopulta kestämätön on tilanne, jossa vain toinen vastavoimista on vallalla, tuettu ja arvostettu. Olkoon retkikuvastollamme siis parantava vaikutus, vaikka lääke olisikin kirpeää.

Vaatimattomampi toive on kartuttaa dokumentaarista varantoa hyvin nopeasti silmistä katoavan historian vaiheen suhteen. Neuvostomiehityksen, etenkin maahan aikoinaan sijoitettujen ydinasetukikohtien rakennusperintö on Eestissä, tokikin ymmärrettävästi, täysin museaalisesti lainsuojatonta, kurjissa loukoissaan luhistuvaa, atomeiksi hajoavaa, parhaimmillaankin vain häpäisyn väärtiksi nähtyä. Kyseessä on silti historian mieletön luku ja oppiläksy, joka hieman toisin mennessään olisi johtanut siihen, että emme olisi nyt lukemassa tätä.

Retken kuvasato on jaettu kahteen koriin, josta ensimmäinen keskittyy aiemmin huippusalaisten tukikohtien sisäpuolelle ja toinen maailmaan niiden ulkona.

ENSIMMÄINEN KUVAKORI: KYLMÄN SODAN JÄÄNTEITÄ


Neuvostomiehityksen aikaiset tukikohdat sijaitsevat usein syrjäisissä puskissa hämmästyttävän pienten teiden ulkomaailmaan yhdistämänä. Seikalla on luultavasti myös haluttu hämätä vakoojia ja laimentaa paikallisten kiinnostusta: eihän tuolla voi olla mitään tärkeää. Ja kuitenkin "siellä" on voinut olla todellisia helvetinkoneita, kuten ydinkärjillä varustettuja ohjuksia. Pähkinäpensaiden keskellä kulkevaa tukikohtatietä Haapsalun lähellä.


Aina jotain uutta ja ihmeellistä seikkailijan tähytä.


Naamiovärein maalattu rakennus Piirsalun lähellä sijaitsevassa ohjustukikohdassa.


Rahaa on ollut ydinohjuksiin, mutta ei rakennustarvikkeisiin. Luonnonkivimuurausta, betonia, punatiiltä ja valkoista tiiltä tilkkutäkkinä samassa pienessä bunkkerissa.


Tukikohdista on yleensä viety kaikki, mitä voi jotenkin hyödyntää. Arukülan varikolla on purettu iso kalustohalli tiilien vuoksi.


Ydinohjukselle tarkoitettu iso hangaari metsässä Piirsalun tienoolla.


Verhot tuovat tunnelmaa.


Kannanotto Haapsalun lentotukikohdan raunioissa. Eestiläiset tuntevat suurta sympatiaa tiibetiläisiä kohtaan, sillä myös heidän kohtalonaan oli olla pieni kansakunta, jonka kommunistidiktatuuri väkivalloin alisti. Kuvaavaa on, että Dalai-lama kutsuttiin ja tuli vierailulle Eestiin heti maan itsenäistyttyä syksyllä 1991.


Sama paikka kuin edellisessä. Juhlatalon lava nähtynä elokuvaprojektorille tarkoitetusta aukosta.


Ampuma-aukoin varustettu vartiotorni Piirsalun tukikohdassa. Jalkaväen hyökkäystä ei oltu unohdettu atomiasetukikohdissa.


Moni rakenne näyttää jo hämmästyttävän muinaiselta, kuten tämä tulipesäkkeellä varjeltu kalustohalli.


Bunkkeritilat saattavat olla pohjaveden valtaamia. Ilmatorjuntatukikohta Pärnun lähistöllä.


Iskulausein varustettu korkea varikkohalli. Piirsalu.


Sanakarisotilaiden naamataulut ovat saanet tiilisateen.


Tunnettu UE-kohde, Haapsalun sotilaslentokentän kiitorata ja lentokonesuojat.


Tutkimusretkeilijä ampuma-aukoin varustetun pesäkkeen vierellä. Huomaa jälleen raaka-ainepulasta kielivä luonnonkivien runsas käyttö betonivalussa.


Siinä missä toiset tukikohdat ovat umpeenkasvaneen metsän sisällä, toisissa riittää avaruutta. Keila-Joa.


Käyttöohjevihkoset tuppaavat töhriintyä ja kadota, mutta seinälle maalatut ohjeet ovat aina käytettävissä.


"Mecta" on tuttu sana "mesta"? Rasvausta tarvitsevat paikat on tärkeä muistaa.


Pienen ydinaseen hangaari. Haapsalun lähellä.


Halli Haapsalun lentotukikohdasta.


Vanhat panssariaidan tolpat tuovat mieleen hautaristit.


Tarjolla hetki rentoutumiseen. Ydinasetukikohta Valgan lähellä.


Kävelyllä upseerimessille.


Tukikohdan lämpökeskus, Piirsalu.


Viron valtio on antanut hylätyt neukkutukikohdat suojeluskunnan (Kaitseliit) hallintaan. Eräissä kohteissa on aktiviteettia. Humala.


Öljytynnyri toisintaa kk-pesäkkeen propagandamaalauksen värejä. Suojeluskunnan huumoria? Piirsalu.


Kaupunkisotaharjoitusten rakenteita suojeluskunnan käyttämässä neuvostotukikohdassa. Piirsalu.


Ohjushangarin harvinainen maastoväritys.


Sotaleikkeihin linnoitettu ikkuna-aukko.


Linnoitettu talo, Piirsalu.


Maya-temppelien tunnelmaa, Humala.


Esikuva Piirsalusta.


Paikka keskimatkanohjukselle.


Ohjeita ohjuksen säilytysolosuhteista.


Miehittäjän vanhoille tukikohdille osoitettu nolla-arvostus näkyy muun muassa siinä, että niitä käytetään monesti yleisinä kaatopaikkoina. Tässä onneksi vain biojätteille. Haapsalu.


Pintaremontille olisi tarvetta.


Jo tyhjiä sanoja.


Tukikohdissa on harvemmin puutaloja. Piirsalu.


Kohteet katoavat. Viime syyskuussa tämä varastohalli on täynnä kaasunaamareita. Nyt ne oli poltettu. Kumin käryn on täytynyt olla infernaalinen. Aruküla.

Kuvaraportti jatkuu seuraavassa blogitekstissä.

Esoteerisen maantieteen koulua edusti ekspeditiossa Marko Leppänen, Romantic Geographic Societya Jussi Kivi ja Oliver Kochta-Kalleinen.

English summary:

May 3.-9.th 2010 The School of Esoteric Geography and Romantic Geographic Society performed the third co-operative expedition to Estonia. The excursion was not planned beforehand in detail which brought flavour of "Taoistic" spontanity to the travelling. However, Jussi Kivi from R.G.S. had gathered background information from abandoned Soviet nuclear missile bases and other military structures, and we were as well advised by our honored patron Igor Volke, the chief of security of The National Library of Estonia and also well known researcher of ufos and anomalous phenomena.

The expedition's focus on places of not conventional beauty was not to belittle Estonia's pleasant face, which she certainly has, but to understand and feel more subtle and covered layers of the psychohistory of the country. The most dangerous and evil elements of Soviet occupation, especially doomsday missile bases, are clumsily kicked down and "forgotten" in bushes, but surely they haunt and challenge not only Estonias but whole mankind still long time. For us facing and contemplating them was an act of purification, not necrophilic kick.

Besides of military ruins, a parade of nostalgic, romantic and adventurous - often in the spirit of urban exploration - places and views were seen. They were needed vaccination, oxygen and antidote for travellers coming from a country were places have been put in order, tidiness and standard already in quite extreme way.