Osio 2: Kerrassaan ihmeellisiä ovat unhon kätköisät Vallisaari ja Kuninkaansaari

Kasematin oviaukkoa on suurennettu ronskilla tavalla ohjuksen säilytykseen.

Tässä osiossa jatkuu kuvakoosteemme Vallisaaresta ja Kuninkaansaaresta, mutta sitä ennen lyhyesti saarten historiasta.

Kuvaraportin ensimmäinen osio löytyy täältä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/09/kerrassaan-ihmeellisia-ovat-unhon.html

Saaret (etenkin Vallisaari) olivat Viaporin valmistuttua 1700-luvulla sen huoltoaluetta. Niiltä otettiin polttopuuta ja heinää, niissä viljeltiin ja pidettiin pyykkitupaa. Saarten historia suoraviivaisemmassa sotilaskäytössä alkoi kehittyä sen jälkeen, kun venäläiset olivat käyttäneet niitä kenttätykistönsä tukialueena Viaporin piirityksessä 1808. Viaporin antautumisen myötä kävi selväksi, ettei niin keskeisellä strategisella paikalla Helsingin edustalla ollut turvallista pitää linnoittamatonta aluetta. Saarten linnoittaminen oli alkuun kuitenkin vaatimatonta ja käynnistyi uudestaan vasta Krimin sodan kolkutellessa porteilla 1850-luvulla.

Puolan kapina ja tsaari Aleksanteri II:n vierailu Vallisaaressa 1863 tuuppasi saarten linnoittamisen vauhtiin. 1860-luvulla rakennetut kasemattipatterit vanhenivat tykkiteknologian nopean kehittymisen vuoksi kuitenkin kymmenessä vuodessa ja niitä muutettiin jo 1870-luvulla majoitus- ja varastotiloiksi. Uusien pattereiden rakentaminen jatkui ympäri saaria, 1880-luvulta niissä alettiin käyttää betonia. 1910-luvulle tultaessa saarten linnoituslaitteet olivat valmiit. Saaret olivat osa Pietarin turvajärjestelmää, niin sanottua Pietari Suuren merilinnoitusta. 1906 ne ehtivät kuitenkin olla Viaporin kapinan kapinallisten hallussa. Neljä päivää kestäneet taistelut olivat kiivaita kolmen ison sotalaivan tulittaessa kapinallisten asemia. Järjestys palautui, mutta tsaarin vallan lähtölaskenta oli alkanut.

Itsenäisyyden aikana saarille perustettiin muun muassa ammusvarastoja, lataamo ja kemiallinen laboratorio. Heinäkuussa 1937 Vallisaaressa tapahtui ammusvaraston valtava sarjaräjähdys, joka surmasi toistakymmentä ihmistä ja teki räjähdysalueesta kuun maisemaa. Räjähteitä on raivattu maastosta vielä tänä vuonna. Toisen maailmansodan aikana Vallisaareen rakennettiin torpedovarasto ja Kuninkaansaareen saksalaisten avustuksella huippumoderni ja -salainen tutka-asema. Sodan jälkeen saarilla oli varastotoimintaa ja puolustusvoimien keskussääasema (1949-1965). Saarilla asui hetkellisesti kolmatta sataa ihmistä (kantahenkilökuntaa ja muuta työväkeä perheineen), mutta Porkkalan vuokra-alueen vapauduttua neuvostoliittolaisilta asukasluku palasi 150:n kieppeille.

1960-70 -lukujen vaihteessa Vallisaareen vielä sijoitettiin rannikkotykistöä esikuntineen, mutta saarten aktiivisuus oli selvästi hiipumassa. Vallisaarella toimi kauppa vuoteen 1967 ja koulu kirjastoineen 1980-luvun alkuun. Vallisaaren viimeiset asukkaat joutuivat muuttamaan vastahakoisesti mantereelle 1996, kun armeija halusi säästösyistä lopettaa yhdysveneliikenteen. Kelirikkokulkeminen oli aina ollut oma taiteenlajinsa niin kuin saaristossa muuallakin. Vallisaarelaisilla oli jäätie ja myös kiikkerä talvisilta Kustaanmiekan salmen ylitse ennen kuin salmea levennettiin Finnjetille 1978.

Vallisaaren ja Kaivopuiston välissä on Suokki.

Patterin ovi Kuninkaansaaressa.

Ikonikomero patterin kyljessä.

Luolat, oi luolat. Näitä kutsuvia suuaukkoja saarilla riittää.

Patterin luolaston ihmeellistä tunnelmaa. Kaikki on niin kuin useita vuosikymmeniä sitten.

Hienot luonnonkiviseinät tuovat tunneliin lisätunnelmaa.

Katossa olevissa kiskoissa on ollut kuljetin tykinammuksille.

Patterin miehistötilan eteisen sisärakenteet ovat säilyneet: puisia sisäovia ja ikkuna tuomaan tunnelmaa.

Eräs Vallisaaren vanhoista varastorakennuksista.

Tämä kyltti ei edustanut mitään varhaista terveysajattelua. Hengenvaaran uhka oli paljon välittömämpi ruudin vuoksi.

Toisen maailmansodan aikaisia torpedolaatikoita. Sisällä on torpedon paikalleen ankkuroineet kaarituet. Materiaali on punahonkaa ja säilyvyys on ollut ilmiömäinen.

Loppuunpalvellut paku.

Räjähdysainetehdas on modifioitu venäläiskauden kasematista. Se on ollut pitkään hylätty.

Näkymää sisältä.

Vallisaaren koulurakennus vuodelta 1958. Talo on ollut autiona koulun lakkauttamisesta lähtien 1980-luvun alkupuolelta ja on nykyisin kehnossa kunnossa.

Jatkosodan aikaina valmistuneen torpedoluolan suuaukko.

Torpedoita kuljetettiin torpedoveneisiin kapearaiteista rautatietä pitkin. Melkein kaikki rataosuudet on purettu, mutta tässä vielä jäljellä.

Monumentaalisia muotoja kalliolla, jota myös huuhkaja suosii.

Vanha varasto goottilaisella vaikutteella.

Nuoren polven rakennus ja armeijan tyyliin sopiva satelliittilautanen.

Sama maalaustyyli jatkuu autossa. Seinään nojaava liikennemerkki on kuulunut jäätielle ja kertonut vain virka-ajon sallituksi.

Venäläiskauden puutalo on rapistunut luultavasti korjauskelvottomaksi.

Sisätiloissa on muhkeat pönttöuunit.

Hiljaisia pihapiirejä.

Luotsikerrostalo 1870-luvulta.

Kuin hylätty viidakkotemppeli.

Sisätilat ovat pysyneet paremmassa kunnossa. Tykkien ampuma-aukot on muurattu kiinni, kun tilat on muutettu varasto- tai miehistönsuojakäyttöön noin 1870-luvulla. Lattian rajassa näkyy rautarengas, jollaisilla tykkiä estettiin loikkaamasta laukaisussa taaksepäin.

Raunion puolelle päässyt tämäkin patteri.

Vallisaaren etelärannan tykistöasemia.

Unohduksessa uinuvat.

Käytäviin on raaputeltu ajankuluksi nimiä.

Tykistön yötaisteluita ja merivalvontaa tukivat valonheittimet. Niiden voima-asema sijaitsi tässä tilassa.

Satamillinen tornikanuuna on käännetty tähtäämään Helsinkiä. Nämä nyttemmin deaktivoidut 40-vuotiaat tykit ovat kallioon istutettuja panssarivaunun tykkitorneja. Lasikuidun kaltaisesta aineesta tehty naamiointikupu muistuttaa vähänkin kauempaa erehdyttävästi kiveä.

Millaista tulevaisuutta ehdottaa Vallisaari-Kuninkaansaari -kokonaisuudelle?

Niiden luonto täyttää kevyesti suojelualueen arvot, joten luonnonsuojelualue joko de facto tai de jure ei olisi huono idea. Säilynyt rakennuskanta tulisi pelastaa kunnostustoimin ja samoin antaa ensiapua linnoituslaitteiden rapistumisen hidastamiseksi. Historiaa ja ajankulua henkiviä rakenteita ja rakennuksia ei pidä kuitenkaan puleerata uuden näköisiksi; virhe, mikä usein tehdään. Saaren rakennukset tarvitsevat luonnollisesti jotain käyttöä; ehkä kaupunkiin mahtuisi vielä Harakan saaren kaltaista luonto- ja taidetalotoimintaa, ja varmasti elämyksellinen ja edullinen majatalo ja vakituinen kotitonttu eli saari-isäntä tai vastaava. Luonto ei tarvitse mitään hoitoa lukuunottamatta kulttuuribiotooppeja, niittyjä ja ketoja, jotka ovat laidunnuksen ja muun maata kuluttavan käytön puuttuessa kasvamassa umpeen.

Saariin kulkeminen järjestyisi kätevimmin niin, että Suomenlinnan lautta heittäisi vaikka joka toisella tai kolmannella vuorollaan lenkin Vallisaaren laiturin kautta. Ei tosiaan joka vuorolla, sillä Vallisaaren ja Kuninkaansaaren luonne on aivan erilainen kuin Suomenlinnan, jonka mukulakiviä tallaa 700 000 kävijää vuodessa. Saarten erämaisuus, rauhaisuus, pittoreskisuus ja arvoituksellisuus on arvo, jota ei mittaa laivallinen kultadukaatteja. Siksi myös Helsingin kaupungin näpit täytyy pitää - vaikka karttakeppiä heristämällä - kurissa saarten käsittelemisen suhteen. Toki sinällään Helsinki olisi looginen yhteistyötaho valtiolle saarten uudessa elämässä.

Toimikoon tämä kaksiosainen kuvakattaus myös ennakkomainoksena Valli- ja Kuninkaansaarta käsittelevälle artikkelille, joka ilmestyy Suomen Luonnon marraskuun numerossa.