Veneelle löytyy suojainen poukama. Miehet nousevat kylmettyneinä
saaren rantaan Suomenlahdella. Kangistunein jäsenin he etsivät tuulensuojaa,
mutta syksyn navakat puuskat tuntuvat yltävän saaren kaikkiin soppiin.
Tulenjano on valtava. On saatava nopeasti aikaan kunnon nuotio; vain se
pystyisi pelastamaan uhkaavasti etenevältä kylmettymiseltä,
uitetunkoirankurjuudelta.
Tikkuaski on tallessa. Sitä ei ole
kuitenkaan tarkistettu ennen retkelle lähtöä.
Jäljellä on tasan yksi tikku.
Välitön ensituntemus on paniikki. Se
ei saa kuitenkaan valtaa, vaan korvautuu nopeasti taistelutahdolla. Homman
täytyy onnistua! On laadittava täydellinen aloitusasetelma nuotiolle – silloin
yksi stidi riittää.
Ensin tyhjennetään taskuista
kauhtuneet paperinenäliinat ja vanhat kassakuitit. Sitten kerätään kuivia
kuusen alaoksia, kuihtuneita korsia, tuohta koivunpökkelöstä. Sytykkeet
kasataan ilmavaksi mutta napakaksi mytyksi. Sen ylle laaditaan katedraali
karahkoista, jonka tärkeä funktio on toimia tuulensuojana. Vilkaistaan toinen
toisiaan. Ei ole väliä, että kumpi. Sytyttävä käsi on käytännössä yhteinen.
Pidätetään hengitystä. Kaikki on kuin
hidastetusta filmistä: raapaisu, kohahtava leimahdus, liekin supistuminen,
epäröiviä savukiehkuroita, tikun mustuminen, käyristyminen ja kutistuminen… ja
sammuminen.
Keltaisen liekin pelmahdus
sytykemytyssä; se on sillä hetkellä ainoa asia maailmassa. Vaimeaa ritinää,
ohut kiemura paksua, läpinäkymätöntä savua... Jaksaako liekki, miten sitä voisi
auttaa, uskaltaako sitä puhaltaa?
Tuli on hengissä, mutta juuri ja
juuri. Ensin sitä pitäisi ruokkia varovaisesti kuin vastasyntynyttä ja sitten
vauhdilla kuin nälkäistä ahmaa. Ruokkija ei saa herpaantua ja ruokareservin on
riitettävä. Kokemus on osoittanut, että pikkusälän palaessa pois, voi yllättävän
isokin tulenalku sammua jättäen vain mustan reiän nuotiorakennelmaan. Toisinaan
metsätöiden yhteydessä koottuja oksakasoja ei meinaa saada syttymään
bensallakaan.
Tällä kertaa liekin jumala on
suosiollinen. Nousee nautinnollinen varmuus: kriittinen piste on ylittynyt,
tuli ei enää sammuisi.
Sitä vaan tuijottaa lieskoihin.
Antiikin kreikkalaiset eivät turhaan kutsuneet tulisijaa nimellä focus.
Mieleen muistuu vanhan merikapteenin
kertoma tositarina. Joskus uransa alussa Merenkulkuhallituksen palveluksessa
ollessaan hän oli kuskannut ulkoluotojen loistoille satakiloisia kaasupulloja.
Kerran ollessaan vaihtamassa loiston kaasupulloa jollain kaukaisella luodolla,
huomasi hän tulitikkujen unohtuneen Helsinkiin. Yksikin tikku olisi riittänyt
ja tuli olisi ollut taas edustettuna sillä vähäisellä kivellä suunnattoman
vesimassan keskellä. Silloin – aava todistajanaan – hän vannoi, että pitäisi
loppuikänsä tulitikkuja taskussaan. Jätettyään viimein työn merellä, kapteeni
alkoi johdattaa ihmisiä näiden viimeisellä matkalla, kuolevien vapaaehtoisena
tukihenkilönä. Tikkuaski taskussa voi symboloida myös elämänkipinää.
Ihmissuku on osannut tehdä tulen
satojatuhansia vuosia, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli miljoona vuotta.
Kepakoiden hinkkaamisen ja tulusraudalla iskemisen jälkeen ovat tulitikut
olleet ihmeellinen keksintö. Niin kiellettyä kuin se onkin, jopa lapsi herättää
tuosta vain tulen tikulla. Tulitikusta on ehtinyt tulla liian arkinen ja halpa
asia, jotta tajuaisimme arvostaa sitä yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä
teknisistä innovaatioista. On tarvittu kymmenien tuhansien sukupolvien
mittainen ketju, jotta olemme tulleet pisteeseen, jossa meillä on etuoikeus
helposti ja varmasti tehdä tuli. Meidän tulisi aina kantaa mukana
tulentekovehkeitä pelkästä kunnioituksesta esivanhempien tietotaitoa kohtaan,
mutta myös ihmisyytemme merkkinä. Kaikista yksittäisistä keksinnöistä
tulentekotaito oli ratkaisevin, kun alkuihminen alkoi erkaantua apinaelämästä.
Arvostus palaa, kun pelastus on yhden
stidin varassa.
Liekit humisevat, pihka räiskähtelee,
kosteus pihisee.
Savu kiertää valkeana kehää, mutta
muuttuu sitten läpinäkyvämmäksi ja liikkeiltään varmemmaksi. Säteilevä lämpö
tuntuu iholla. Pian se imeytyy pinnan alle, koko olemukseen. Onko mikään koskaan
ollut yhtä lohdullista, rohkaisevaa?
