Historian sivuilta: Helsingin evakuointisuunnitelma 1998

Helsingin evakuointisuunnitelmaa esittelevä juliste 17 vuoden takaa.

Helsinkiläinen, olet ehkä juuri palannut provinssista. Mikäs ollessa leppoisilla kesälaitumilla, mutta tiedä, että myös kriisiaikoina sinut heivattaisiin böndelle, ellei läsnäoloasi jostain syystä katsottaisi välttämättömäksi pääkaupungissa. Jos sinusta ei olisi sotimiseen tai työpalvelukseen, sinut evakuoitaisiin. Stadissa ei olisi turvallista palloilla, olisihan se ykkösluokan strategisena kohteena ilmeisen altis vihollisen iskuille ja valtausyrityksille.

Nykyisin sinulle ei ole - ainakaan julkisesti - nimetty evakuointikuntaa. Viimeksi tällaisia listattiin Helsingin kaupungin poikkeusolojen evakuointisuunnitelmassa vuonna 1998. Sisäasianministeriön tuorein (ja siis yhä voimassa oleva) ohje vuodelta 2003 poisti ennalta määritetyt sijoituskunnat. Muodollinen selitys on, että kaikilla pelastustoimen alueilla on velvollisuus valmistautua vastaanottamaan evakuoitavia. Uskoo ken tahtoo, että tällainen hyvin ympäripyöreältä ja hataralta vaikuttava järjestely ei aiheuttaisi kaaosta tositilanteessa.

Merkille pantavaa vuoden 1998 suunnitelmassa on, että pääkaupungin väestön väistöalue sijaitsi Keski-Suomen ja Kuopion lääneissä eli niin sanotussa sisä-Suomessa. Aivan kuin ei olisi voitu tietää miltä ilmanssuunnalta - idästä vaiko lännestä - hyökkäys olisi todennäköisimmin odotettavissa. Samaa suomettunutta linjaa edusti luonnollisesti 1970-luvun suunnitelma, jossa helsinkiläissiviilit olisi evakuoitu pääasiassa Hämeeseen.

Voit katsoa oheisesta luettelosta, mihin kuvankauniiseen maalaispitäjään olisit päätynyt pahan päivän tullen 2000-luvun alussa. Matkaseurakin voi yllättää. Esimerkiksi jakomäkeläisenä olisit saanut asettua vain oman kaupunginosasi väellä Kivijärvelle, mutta Saarijärvelle olisi pakattu Linjojen, Mellunmäen ja Lauttasaaren väestöt. Tyhjiä talvikelpoisia asuntoja ei ole tuhatmäärin vapaana missään pitäjässä, joten ilmeisesti evakkojen sijoitussuunnitelma perustui koulujen kaltaisten julkisten rakennusten sekä maatilojen laskettuun majoituskapasiteettiin.

HALSIA: Torkkelinmäki
HANKASALMI: Laakso, Kallahti, muut kaupunginosat
JOUTSA: Kivikko, Malminkartano
JYVÄSKYLÄ / SÄYNÄTSALO: Myllypuro
JYVÄSKYLÄN MAALAISKUNTA: Suomenlinna, Eira, Töyrynummi, Ruskeasuo, Punavuori, Munkkisaari
JÄMSÄNKOSKI: Munkkivuori, Marjaniemi, Itäkeskus
KANNONKOSKI: Pohjois-Pasila, Länsi-Pasila
KARSTULA: Vartiosaari, Jollas, Yliskylä, Pajamäki
KARTTULA: Pukinmäki
KEURUU: Käpylä, Konala, Kumpula
KINNULA: Malmin lentokenttä, Tattariharju, Ala-Malmi
KIURUVESI: Puotila, Jätkäsaari, Veräjämäki, Patola, Kamppi
KIVIJÄRVI: Jakomäki
KONNEVESI: Alppila, Harju
KORPILAHTI: Metsälä, Maunula, Maunulanpuisto, Vallila, Pirkkola
KYYJÄRVI: Tapanila
LAPINLAHTI: Herttoniemen satama, Kontula
LEIVONMÄKI: Ruoholahti
LESTIJÄRVI: Mustikkamaa-Korkeasaari, Kulosaari
LUHANKA: Keski-Pasila, Itä-Pasila
MULTIA: Meilahti
MUURAME: Pohjois-Haaga, Länsi-Herttoniemi, Tammisalo
NILSIÄ: Nordsjön kartano, Uutela-Niinisaari, Keski-Vuosaari, Kluuvi, Hevossalmi, Koskela
PERHO: Tapaninvainio
PETÄJÄVESI: Siltasaari, Tuomarinkartano, Itä-Pakila, Sörnäinen
PIHTIPUDAS: Viikinmäki, Latokartano, Pihlajamäki, Katajanokka
PYLKÖNMÄKI: Tattarisuo, Heikinlaakso
RAUTALAMPI: Vanhakaupunki, Hermanni, Ylä-Malmi, Toukola
RAUTAVAARA: Herttoniemen teoll.alue, Roihuvuori
SAARIJÄRVI: Linjat, Mellunmäki, Lauttasaari
SONKAJÄRVI: Puistola, Etelä-Haaga
SUMIAINEN: Roihupellon teoll.alue, Puotinharju
SUONENJOKI: Kaivopuisto, Ullanlinna, Tahvonlahti, Tullisaari, Villinki, Itäsaaret, Santahamina, Kruununhaka, Kaartinkaupunki, Vesala
TERVO: Paloheinä, Kivihaka
TOHOLAMPI: Kuusisaari, Niemenmäki, Haltiala, Torpparinmäki, Vanha Munkkiniemi, Lehtisaari
TOIVAKKA: Länsi-Pakila
UURAINEN: Tapulikaupunki
VARPAISJÄRVI: Hakuninmaa, Siltamäki
VESANTO: Reimarla, Tali, Marttila, Pitäjänmäen teoll.alue
VETELI: Lapinlahti, Etu-Töölö
VIEREMÄ: Meri-Rastila, Vartioharju
VIITASAARI: Maununneva, Kannelmäki, Taka-Töölö
ÄÄNEKOSKI / KONGINKANGAS: Lassila

On lohdullista, helsinkiläinen, että parastasi oli huolella ajateltu. Toivottavasti näin on yhä.

Fakta kuitenkin on, että esimerkiksi väestönsuojelumateriaalin - muun muassa henkilökohtaisten suojavarusteiden - aiemmin hyvinkin kattavasta varmuusvarastoinnista on luovuttu kulujen leikkaamisen nimissä. Nykysuunnitelman mukaan materiaaleja täydennetään vasta valmiuden kohottamisen myötä. Toisin sanoen vahingon oletetaan tulevan kello kaulassa, hyvissä ajoin etukäteen itsestään ilmoittaen.

Rauhan tila Suomessa on jo vahvasti eläkeiässä. Kauan eläköön se.

Lisää pääkaupungin väestönsuojelusta Seppo Järvisen ja Jari J. Markkasen teoksesta Väestönsuojelu Helsingin suojana 1939-2014 (Helsingin kaupungin pelastuslaitos 2015).

Historian sivuilta: "atomipommin pyhimys"

Paul Takashi Nagai (1908-1951).

Atomipommin pudottamisesta Hiroshimaan tulee tällä viikolla kuluneeksi seitsemänkymmentä vuotta. Historiankirjoista muistamme, että kolme päivää Hiroshiman jälkeen ydiniskun kohteena oli Nagasaki.

Vuoden 1945 elokuun 9. aamuna kello 11 metallisena korkeuksissa sädehtivä B-29 pudotti pommin, jonka seurauksesta kuoli välittömästi arviolta 70 000 ihmistä.

Nagasakissa perikadon kokeneiden joukossa oli muuan radiologi nimeltään Paul Takashi Nagai. Hän haavoittui pahasti, mutta jäi kolmeksi päiväksi työpaikalleen yliopistolliseen sairaalaan auttaakseen muiden vakavasti haavoittuneiden hoitamisessa. Kuulemme nyt tästä katolilaisuuteen kääntyneestä japanilaisesta tiedemiehestä ja hänen vaimostaan Marina Nagai Midorista. Aloitamme otteella latvialaiskirjailija Zenta Maurinalta.

"Raahauduttuaan lopulta kotiin hän löysi talonsa paikalta tuhkakasan ja vaimonsa hiiltyneen ruumiin. Hän tunsi tämän rukousnauhasta: risti ei ollut nytkään palanut. Hän oli elänyt sangen onnellisessa avioliitossa hiljaisen, kukkamaisen vaimonsa kanssa; tämä oli rakastanut häntä osoittaen sellaista itsensä unohtamista, jota tapaa idässä useammin kuin lännessä. Kun mies kerran tunsi olonsa erityisen kurjaksi - säteilytutkimukset olivat aiheuttaneet hänelle leukemian - vaimo kantoi hänet kuin lapsen selässään yliopistolle. Mitään uhria ei ollut vaimo pitänyt liian raskaana. Miehensä tieteellistä toimintaa, jota hän ei pystynyt järjellään seuraamaan, hän kunnioitti syvästi. Kun jokin hänen tutkielmistaan painettiin, vaimo kumarsi kirjaselle kuin pyhälle esineelle. Ja nyt mies seisoi mustan, elottoman kasan edessä. Hän kokosi vaimon maalliset jäännökset hiiltyneeseen sankoon, kietoi molemmat käsivartensa vielä lämpimän astian ympärille ja kantoi sen hautaan. Yhtä selvästi kuin tuhkan lämmön hän tunsi, että hänen vaimonsa rakkaus, tämän häviämätön olemus oli jäänyt hänen luokseen.

Japanilainen maailmankaupunki oli tuhottu. Paul Takashi Nagai oli menettänyt kotinsa, kaikki käsikirjoituksensa, terveytensä jäännökset ja kaiken, mikä oli lähellä hänen sydäntään. Hän joutui räjähdyksen aiheuttamien palovammojen vuoksi vuoteeseen ja kärsi kovia tuskia. Biologisesta näkökulmasta katsoen on tuskin käsitettävissä, että tätä olotilaa elämän ja kuoleman välillä jatkui kuusi vuotta, niin pahasti syöpynyt ja palanut hänen ruumiinsa oli, mutta häntä piti yllä hänen tavaton hengenvoimansa, hänen uskonsa katoamattomuuteen. Kipuvuoteellaan hän kirjoitti ajatuksiaan sielun kuolemattomuudesta, tuskan voittamisesta, kaikkia yhteen liittävästä rakkauden ja kauneuden mahdista yksinkertaisin, sydämeen käyvin sanoin. Hän saneli vielä senkin jälkeen, kun kuolema oli kahlinnut hänen kätensä. Tuhansia ihmisiä Euroopasta ja Aasiasta saapui pyhiinvaellusmatkalle hänen pikku taloonsa raunioiden ja ketojen keskelle kiittääkseen 'atomipommin pyhimystä' siitä valosta, jota hänen persoonallisuutensa ja työnsä säteili hävitettyyn maahan ja kiusattuihin sieluihin."

Ote on teoksesta Ihmisen tähden (WSOY, 1966), joka ilmestyi alkujaan saksaksi 1955.

Tohtori Nagai oli ollut koomassa, mutta palannut maailmaan. Hän oli laatinut itselleen pienen mökin entisen kotinsa riekaleista. Hän asui Urakamin kaupunginosassa, jota oli kohdannut pommin tuhovaikutuksen maksimiteho. Manalassakin oli kauniimpaa, mutta Nagai ei antautunut toivottomuudelle. Hän käytti säästöjään eloonjääneiden hyväksi, muun muassa perusti kirjaston lapsille. Kun oli kulunut kolme vuotta sodan päättymisestä, hän osti 50 000 jenillä tuhat kolmevuotiasta kirsikkapuuta. Ne istutettiin ympäri jälleenrakennettavaa kaupunkia. Puut alkoivat kasvaa. Niiden kukinnasta muodostui erityinen katselujuhla.

Nagain sairaspedin ääreen saapui niin Paavin lähettiläs kuin keisari Hirohito. Nagaista oli kuoriutunut syvästi uskonnollinen runoilija ja rauhanjulistaja, johon alettiin suhtautua kansallisaarteena.

Modernin ihmeaseen radioaktiiviselle säteilylle altistunut radiologi kärsi laaja-alaisesta solutuhosta. "Me olimme jäseniä tutkimusryhmässä, joka oli hyvin kiinnostunut ydinfysiikasta ja täysin omistautunut tälle tieteenhaaralle - ja ironisesti meistä itsestämme tuli atomipommin uhreja, joka edusti tutkimamme teorian ydintä", hän sanoi. Kuitenkin hän tahtoi uskoa uuden teknologian rauhansovelluksiin,"jotta uhrit eivät olisi olleet turhia".

Nagai kuoli 1. toukokuuta 1951. Hänen hautajaisiinsa osallistui noin 20 000 ihmistä. Nagasakin kaupunki vietti minuutin hiljaisen hetken, jonka päättyessä alueen kaikkien temppeleiden kelloja soitettiin. Kuoleman jälkeen käynnistyi myös Nagain eteneminen katolisen kirkon nimitysportaikossa kohti pyhimykseksi julistamista.

Nagai kirjoitti tusinan verran kirjoja, joista suurin osa julkaistiin jo hänen eläessään. Runojen ohella hän jätti jälkeensä esseitä ja muistelmia, kuten myös piirroksia ja kaligrafeja. Hän laati satasivuisen lääketieteellisen esityksen akuuttitilan säteilysairauspotilaiden hoitamisesta (hän oli sodan alkupuolella palvellut Kiinan rintamalla lääkärinä ja palannut 1940 Nagasakiin apulaisprofessoriksi).

Usein näyttää olevan niin, että äärioloissa ihmisestä kumpuaa äärimmäisiä voimia ja tekoja. Maailman silmäilyllä ja hetkisellä kriittistä ajattelua voidaan päätyä siihen huomioon, että tosiasiassa ääriolot eivät ole koskaan kaukana meistä.

Paul Takashi Nagain kaltaiset ovat eräänlaisia mittalaseja. He osoittavat, millainen potentia meillä on.