Kaamosaurinkoa vastassa Itä-Helsingin vesillä

Maailma näytti tältä 29.11. kello 8:30 Itä-Helsingissä. Saari on nimeltään Kotiluoto.

Sanovat, että marraskuu oli lämpimin 50 vuoteen. Jossain on mansikka kasvattanut marjanraakileita, jossain ollut kissat pajuissa, jossain taas kukassa myöhäinen siankärsämö sekä kevätkasvit näsiä ja rentukka. Myös veneilykelit ovat edelleen "kesäiset", siinä missä viime vuonna tähän aikaan merenjäällä saattoi painella menemään hokkareilla.

Marraskuun viimeisen viikon aamu hiipi esiin kirkkaana, joten nostimme ankkurin mennäksemme todistamaan auringonnousua merelle Helsingin itäiseen saaristoon. Se on yksi tapa aloittaa päivä, joskus maailman parhaimmaltakin tuntuva. Ohessa pari kuvaa pyrähdyksestä.

Roihuvuori ja Strömsin satama näyttävät kahdeksalta vielä uinuvilta, mutta oikeasti mantere tietenkin jylisee ja kumuaa jo täyttä aamuhektisyyttä.

Marjaniemen edustana saarien takaa pilkistää Itäkeskuksen "maamerkki", joka korkeampana maastonkohteena ounastelee hohkaamisellaan jo lähestyvää aurinkoa.

Vasikkaluodon kärkeä.

Jokunen ruovikkomutka erottaa vielä avonaisemmasta selästä.

Kallahdenselkä on hienointa Helsinkiä. Kirkas aamunkoittoa edeltävä taivas on paikka - tai paremminkin paikattomuus - jossa lepää paitsi silmä myös mieli, joka tunnistaa rajattomassa avaruudessa samanlaisuutta oman, tilapäisten mentaalisten rakennelmien takaisen kuolemattoman luontonsa kanssa.

Vuosaaren yksinäinen tornitalo Cirrus, merimaiseman pikantti lisä.

Yksi Villaluodoista.

Odotettu näky ilmaantui noin yhdeksältä. Tässä todellisuutta on paranneltu rutkalla zoomauksella kuin romanttisessa postikortissa tai elokuvassa konsanaan. "Tuleen syttynyt" saari on Harjaluoto Itä-Villingin kärjessä.

Punavaloa.

Paluumatkalla piti käydä ihailemassa Kivisaaren päärakennusta.

Vauhtiin päästyään aamu saa täyden loistonsa aika nopeasti kaamoksellakin.

Puskabilikoita ja muita automobiileja matkan varrelta

Fiat 600 on tullut maasta ja maaksi sen on jälleen tulema.

Autot on yksi niitä asioita, jotka ovat eniten muuttaneet maailmaamme viimeisen sadan vuoden aikana. Suomessa varhaista autoistumista rajoitti muiden tekijöiden ohella se, että bensiiniä piti 1910-luvulla ostaa apteekista ja 1920-luvulla noin 40 kilometriä koko maan tieverkosta oli talviaurattua. Mutta niistä päästiin ylitse, maa muokattiin autoa varten ja auton ehdoilla. Nykyisin maanteitä ja katuja on yli satatuhatta kilometriä ja yksityisteitä melkein saman verran, ja näitä jyrrää kolmisen miljoonaa nelipyöräistä.

Retkeilijä ei voi välttyä autojen kohtaamiselta - ei edes maastossa, sillä meillä on kunnianarvoisa metsäautoperinne, eräs maaseudun lupsakan jätehuollon ilmentymä. Tässä kuvakavalkadissa katselemme eräitä matkan varrella vastaan tulleita autoja. Monilla niistä ei ole kiire enää mihinkään -ikiliikkujaa ei ole keksitty. Osa kärryistä on vielä käytössä, osa museon suojissa. Useat niistä näyttävät persoonilta; asia, jota ei voi sanoa nykyisin teille ahtautuneesta mallistosta. Mobilistit tunnistavat merkkejä ja malleja, tässä nimeäminen ei ole ollut päätavoitteena, vain fiilistely ja pysymättömyyden mietiskely. Pari kuvista on nähty tässä blogissa aiemminkin eri yhteyksissä.

Ford Anglia jollain länsi-uusimaalaisella takapihalla.

Helsingin Sompasaaresta on purettu rautatie ja ongelmajätekasa on heti tuoreeltaan saanut punaisen jatkeen.

1960-luvun lopun tai 1970-luvun alun Toyota niityn sisällä Ahvenanmaan Kökarin illassa.

Hakattu metsä Pohjois-Karjalassa on paljastanut itäpeltiä.

Metsäauto alle viiden kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Vallisaari.

Toinen vallisaarelainen ajopeli. Armeijan saarella pitää olla tietysti maastomaalaus.

Romupiha jossain Läyliäisten hollilla.

Pihan antia.

Arkisen hieno pelkistetty muotoilu.

Uusi kärry, mutta tyylikkäästi kuorrutettu. Viime talven tyyppinäkyjä.

Mustaa valkoisella. Helsingin Eläintarha.

Stadin kuumottavin parkkiruutu on Sturmgeschütz III (StuG III) -rynnäkkötykin alias "Sturmin" edessä sotamuseon pihalla Krunikassa. Oikeasti ruudun sijoitus kertoo surullisesti siitä, kuinka kova autojen taistelu elintilasta on Helsingissä.

Matkailuautossa on kunnon kattoteline. Porvoo.

Opel näyttää olevan, vaikka outoa mallia.

Tällaiset "hengittävät" ratinpäällysteet olivat joskus kova juttu.

Matka vei Kuhmoon saakka.

Kalasataman slummitunnelmaa.

Ihmisyyden nöyrät palvelijat. Talllinna.

Lisää pelastuskalustoa Suomenlahden eteläpuolelta.

Piipaa-auto Virtasalmelta palveli aikoinaan nyt lakkautettua moottorirataa.

Ettei olisi vallan amerikanrauta?

Vanhat kaarat kohtaavat Helsingin yössä kuun ensimmäinen perjantai varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Monien mielestä Cadillac -59 on se oikea, mutta vuosimalli -60 on ehkä kuitenkin tyylikkäämpi ollessaan muodoiltaan hillitympi. Makuasia.

Farmari-Mosselle Helsinki oli osa kiertuetta.

Tallinnan miehitysmuseossa on Lada esimerkkinä neuvostopainajaisesta. Tähän kohtaan sopinee aito neuvostoaikainen autovitsi. Kansalainen oli saanut ostoluvan autoon ja meni tilaamaan auton. Myyjä kertoi, että auton saisi tasan kymmenen vuoden kuluttua. Kansalainen kysyi, että aamu- vaiko iltapäivällä. Myyjä ihmetteli, että mitä väliä sillä on. Tähän kansalainen totesi, että kun putkimies tulee aamupäivästä.

Omatekoinen maastoauto Eestin syrjäkulmilta.

Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä on rautateille modifioitu hoppa.

Elite vaiko Jalta, kas siinä vasta kysymys. Autiotalo Keravalla.

Iskulause on Destian (eli ymmärrettävässä muodossa Tieliikelaitoksen), joka rakentaa uusia teitä varmasti maailmanloppuun asti, jos se siitä itsestään on kiinni. Plakaatti Helsingistä.

Vanhimman Vartiokylän rippeet ovat vielä perifeerisiä ja portin pieltä voi koristaa autonromu. Helsinki.

Uudenkaupungin ylpeys oli Saab. Tämä rekisterinumerolla EKA-96 varustettu yksilö annettiin Kekkoselle, joka tosin antoi sen aika pian takaisin. Uudenkaupungin automuseo.

Kun Torsten Orren bisnes kukoisti olivat puhelinnumerot vielä viisinumeroisia. Lohja.

Hylätän neuvostotukikohdan seinämaalaus opastaa jotain kuorma-auton huollosta. Eestissä nähty.

Jerrykannu autiotalon pihalla Vantaan luoteiskolkassa.

Loviisan tammikuuta 2011.

Ulkomaan ihmeitä arkistojen kätköistä. Kyttien dösä asianmukaisella KRP-rekkarilla. Kerala, Intia 1997-98.

Arkistokuva tämäkin, paperikuva alkujaan noin vuodelta 1993. Tässä ollaan about Vartiokylänlahden alapuolella, Helsingissä. Kaukolämpötunnelin työmaalla käytettiin räjähtäneessä kondiksessa olevia kilvettömiä vanhoja kuorma-autoja, joilla ei enää ollut elämää maan päällä.

Akrobatiaa Keski-Suomen malliin.

Hei, taitaa olla aika käydä tankkaamassa. Huoltis taisi olla Rengon lähellä.

Toisinaan autiotalon ja puskabiilin saa koettavakseen samassa paketissa. Tämä on Porvoon Hinthaaran suunnalla.

"Kusiaiseksi" on tätä pienokaista nimitelty.

Kattoluukun paikka on järjestynyt täysin luomusti ja avoautokin on luvassa parin vuosikymmenen toimitusajalla.

Yksi traktori sopii aina joukon jatkoksi. Tämä on Torronsuon "saarelta" Forssan läheltä.

Kuvajainen mutalammikossa. Halkia Pornaisten pohjoispuolella.

Pienillä paloasemilla on usein iäkästä mutta käyttökelpoista kalustoa. Ja miksipä ei olisi, kun ajoa on ehkä kymmeniä kilometrejä vuotta kohden. Pyhtää.

Pieni ja suuri sulassa sovussa. Utti.

Autoiluun liittyviä asioita olemme puineet myös näissä teksteissä:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2009/06/moottoritieuskonto.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2009/10/valihuomio-kun-hullu-ihminen-sytytti.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2009/12/viisaasti-toivomisesta-ja-tapaus.html