Kaamosaurinkoa vastassa Itä-Helsingin vesillä

Maailma näytti tältä 29.11. kello 8:30 Itä-Helsingissä. Saari on nimeltään Kotiluoto.

Sanovat, että marraskuu oli lämpimin 50 vuoteen. Jossain on mansikka kasvattanut marjanraakileita, jossain ollut kissat pajuissa, jossain taas kukassa myöhäinen siankärsämö sekä kevätkasvit näsiä ja rentukka. Myös veneilykelit ovat edelleen "kesäiset", siinä missä viime vuonna tähän aikaan merenjäällä saattoi painella menemään hokkareilla.

Marraskuun viimeisen viikon aamu hiipi esiin kirkkaana, joten nostimme ankkurin mennäksemme todistamaan auringonnousua merelle Helsingin itäiseen saaristoon. Se on yksi tapa aloittaa päivä, joskus maailman parhaimmaltakin tuntuva. Ohessa pari kuvaa pyrähdyksestä.

Roihuvuori ja Strömsin satama näyttävät kahdeksalta vielä uinuvilta, mutta oikeasti mantere tietenkin jylisee ja kumuaa jo täyttä aamuhektisyyttä.

Marjaniemen edustana saarien takaa pilkistää Itäkeskuksen "maamerkki", joka korkeampana maastonkohteena ounastelee hohkaamisellaan jo lähestyvää aurinkoa.

Vasikkaluodon kärkeä.

Jokunen ruovikkomutka erottaa vielä avonaisemmasta selästä.

Kallahdenselkä on hienointa Helsinkiä. Kirkas aamunkoittoa edeltävä taivas on paikka - tai paremminkin paikattomuus - jossa lepää paitsi silmä myös mieli, joka tunnistaa rajattomassa avaruudessa samanlaisuutta oman, tilapäisten mentaalisten rakennelmien takaisen kuolemattoman luontonsa kanssa.

Vuosaaren yksinäinen tornitalo Cirrus, merimaiseman pikantti lisä.

Yksi Villaluodoista.

Odotettu näky ilmaantui noin yhdeksältä. Tässä todellisuutta on paranneltu rutkalla zoomauksella kuin romanttisessa postikortissa tai elokuvassa konsanaan. "Tuleen syttynyt" saari on Harjaluoto Itä-Villingin kärjessä.

Punavaloa.

Paluumatkalla piti käydä ihailemassa Kivisaaren päärakennusta.

Vauhtiin päästyään aamu saa täyden loistonsa aika nopeasti kaamoksellakin.