Luola, jossa piru neuvojaan jakoi

Sastamalan Pirunluola sekä haltioitunut retkeilijä.

Piru se on vaan ehtinyt pirun moneen paikkaan. Kansalaisen karttapaikan haussa nimi "Pirunkallio" tuottaa 31 osumaa eri puolelta Suomea ja "Pirunvuori" peräti 62. Poikkesimme yhdelle näistä, Sastamalan Salonsaarelle, Rautaveden itärannalle. Sikäläinen Pirunvuori on noin sata metriä ympäristöään korkeammalle kohoava jylhä kalliomäki, jonka laen tuntumassa on neljänneskilometrin mittainen etelä-pohjoissuuntainen jyrkänneseinämä. Siihen on luonto muhvonut repeämiä, joista merkittävin kantaa Pirunluolan kauhistuttavaa nimeä.

Kansan suissa luolan mittasuhteet ovat venyneet omiin sfääreihinsä. Luolasta kuulemma johtaa tunnelit niin Vesilahteen Laukon kartanon kellariin kuin Karkun kirkon alle. Ensin mainittuun on matkaa päälle 25 kilometriä. Maanalainen yhteys kuulemma testattiin koiralla, jolta kesti kolme päivää ryömiä tunnelin läpi. Ulos tulessaan se oli ihan harmaa; tuhkastako vai järkytyksestä, sitä tarina ei kerro.

Piru on myös päivystänyt luolallaan ja häneltä on voinut käydä kyselemässä neuvoja - jos on uskaltanut. Vanhaa kehnoa ei ole niin vain päässyt näkemään, mutta hänen käheä äänensä on kaikunut syvältä luolan uumenista. Konsultaatiovisiitin on täytynyt olla nopea, sillä luolan isännän pinna on tiedetty lyhyeksi ja jahkailija on tyypillisesti saanut niskaansa rajuilman. Se kuulostaa tosin hieman pliisulta uhittelulta, pystyihän syksyllä 1946 riehunut Mäkkylän kummituskin luomaan kivisateita:

http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4kkyl%C3%A4n_kummitus

Pirunkallio on saavutettu. Paikan hengen kannalta soveliaasti kokomustiin pukeutunut retkeilijä toimii mittakaavana, kuten muutamassa kuvassa jatkossa.

Maisema on lähes ikiaikainen, mitä nyt kaukaiset pellot paljastavat, ettei olla sentään kivikaudella.

Ei ihan Koli, mutta mesmeroivan upeaa kuitenkin. Piru on osannut valita hyvät mestat.

Luola on odotetusti törmän alla. Sanotaan, että muutama vuosi sitten luolalta kuului voimakas pamahdus ja sen suuaukko sortui. Kotimaiseen luolaretkeilyyn erikoistuneen Tuomo Kesäläisen mukaan Pirunluolaa voi edelleen ryömiä joitain kymmeniä metrejä, mutta luola vaikuttaa epävakaalta ja herkältä eikä sinne ahtautuminen ole välttämättä terveellinen ratkaisu - ihmiselämä on hauras ja kallisarvoinen.

"Pääsy kielletty" julistaa laudanpätkä.

Portti tai kehys, toimii kumminkin.

Pirunvuoren alarinteillä on mahtava kivilinna, jonka taidemaalari Emil Danielsson (1882-1967) rakennutti 1906 ateljeekseen. Kivien liitoksissa ei ole mitään laastia, vaan ne on yksinkertaisesti sovitettu paikalleen. Sisältä rakennus on kuitenkin aivan asuttava. Herra taiteilija ja vaimonsa Aurora alias Saga viettivät linnassa kesiään 1960-luvulle asti. Tällaisessa talossa ja paikassa asuvalta siveltimen heiluttajalta olisi voinut odottaa mitä kuohuvinta luontokuvausta, mutta Danielsson päätyi puhdaslinjaiseen realismiin. Hänen mukaansa vastuullisen taiteilijan on tunnetta rajansa, vaikka kokeillakin pitää. Piru ei ollut selvästikään saanut häntä pauloihinsa.

Linna kuuluu nykyisin Sastamalan kunnalle ja on kesällä avoinna museona (ei kuitenkaan valitettavasti retkipäivänämme).

Pirunvuoren liepeillä sijaitseva vapaa-ajankeskus Ellivuori ympäristöineen tarjoaa, kohteliaasti ilmaistuna, kiintoisan kontrastin luonnontilaisen metsän estetiikalle ja tunnelmalle. Jos Ellivuoren hotelli saundaa jostain tutulta, niin ehkä siksi, että siellä on järjestetty ties kuinka monena vuotena Rock'n'Roll Jamboree, hämäläisen kesäyön American Graffitiksi taikova fiftaritapahtuma.

****

Pirusta ei siis tehty tällä kertaa havaintoa, saatikka että häneltä olisi päästy mitään kyselemään. Vaan liekö häneltä edes olisi irronnut käyttökelpoisia neuvoja. Jos hänen maineeseensa on luottamista, olisivat ohjeistukset olleet individualismin ja hedonismin sävyttämiä, hyvin itsekeskeisiä ja lyhytnäköisiä, mutta jollain tapaa imartelevia ja varmasti houkuttelevia välittömän edun mahdollisuutta vilauttaessaan. Mainosmiehet osaavat kuitenkin saman, ehkä jopa paremmin - ja sisällämme vellova ontto tyytymättömyys, itsessään harhaan perustuva, on altista maaperää.

Kirkkoisille on tietysti ollut visainen ja vaivaannuttavakin kysymys, miksi piru eli Saatana on edes ollut olemassa. Jos yläkerran isäntä kerran on kaikkivaltias ja totaalinen hyvis, miksi hän sallisi pahan, antaisi vihtahousun hillua ympäriinsä raahaamassa sieluparkoja kadotukseen. Tälle paradoksille, pahan ongelmalle, on oma terminsä teodikea, joka on peräisin Gottfried Leibnitzin teoksesta Essais de théodicée sur la bonté de Dieu (1710). Mielenkiintoisesti ja mehevästi pirun teologista kulttuurihistoriaa käsittelee teologian tohtori Kari Kuulan kirja Paholaisen biografia (2010). "Jos paholaista ei olisi, hänet keksittäisiin välittömästi. Itse asiassa hän on Jumalaakin tarpeellisempi, sillä hyvyys ei ole yhtä suuri arvoitus kuin pahuus", Kuula mietiskeli allekirjoittaneen jututtaessa häntä.

Tunnettua on toki, että monet piru-, helvetti- ja hiisi-alkuiset paikannimet kielivät lähinnä siitä, että uusi valta - miekka tanassa pelastava kirkko - ei tykännyt siitä, että kansa tykkäsi tietyistä paikoista, piti niitä pyhinä ja seurusteli niissä esi-isiensä henkien tai luonnonhenkien kanssa. Tällaiset paikat tavallaan kirottiin antamalla niille pahuutta edustava nimi. Ainakin hiisi-sanan kohdalla kyse on myös vanhan termin merkityksen muuttamisesta toiseksi; eestin kielessä hiis tarkoittaa yhä pyhää metsää tai uhrilehtoa, ei mitään pirulaista.

Aika poistua pirun kartanolta.