perjantai 27. huhtikuuta 2012

Harmaan juhlaa Örössä

Harmaa meri, harmaat kivet, harmaana leijaileva pisaroiva utu. Ulkosaariston alkukevät ei ole värityskirjasta repäisty.

Kevät on edennyt pisteeseen, jossa mahlan huminan valkoposkisessa koivikossa voi melkein kuulla, silmut turpoavat rusottuneen öljyisinä ja maisema vihertää malttamattomasti ylös pyrkivistä sirkkalehdistä sekä kulottuneiden mättäiden läpi miekkamaisesti pistävistä uudestisyntyneistä ruohoista. Ja jo kohtapian rehevillä lehtomailla todistetaan "kevätaspektiksi" kutsuttua lumon hetkeä, kun mustanmullan jalot ja valonjanoiset kukat puhkeavat lyhyeen värikkääseen loistoonsa - kiiruhtavasti paikkansa lunastaen ennen kuin kunnaan syvänvihreäksi varjostava lehdistökatto ehtii kasvaa niiden ylle. Tämä kaikki on ihmeellistä. Kynttilää pitää polttaa molemmista päistä, jos kevään harjalla yrittää edes jotenkuten pysytellä.

Avataksemme silmämme ympärillä kohisevalle värien ja runsauden rynnäkölle otimme asiaksemme stimuloida kontrastia. Kelasimme filmiä takaisinpäin, jätimme jo kukoistukseen käyneen maan ja avasimme takaoven marrasmaiseen harmaaseen. Miten se kävi päinsä? Vastaus löytyy ulkosaaristosta. Siinä missä kevät juhlii voittoaan nopeasti lämmenneellä mantereella, on se vasta saamassa vaivalloisesti jalansijaa ulkosaaristosta, jossa meri säilöö jäiltä perimäänsä talven henkäystä. Tämä mielessämme ja maihinnousuun oikeuttava kulkulupa takataskussamme seilasimme huhtikuun viimeisellä viikolla Dragsfjärdin Kasnäsistä noin viisitoista kilometria lounaaseen Örön vartiolinnakkeelle. Kookas harjusaari on Saaristomeren viimeisellä syrjällä, lounaispuolellaan enää Itämeren aava.

Vallitseva todellisuus Öröllä oli oleva takuuharmaata. Tuhkanharmaata, teräksenharmaata, hiirenharmaata, helmenharmaata, udunharmaata, liejunharmaata, betoninharmaata, variksenharmaata, graniitinharmaata, armeijanharmaata... Harmaa on tasapuolinen ja liikahtamaton, se on arvoituksellinen ja epäitsekäs: heijastaa kaikkia eritaajuisia näkyviä valoaaltoja vastaamatta itse mitään tiettyä valon aallonpituutta, olematta spektrin väri. Harmaan näkeminen ainoastaan tylsänä, masentavana ja mitäänsanomattomana ei kannata, sillä harmaa on niin kuin hopea, herää henkiin jo pienestä kiillotuksesta.

Seuraavassa näkymiä Öröstä pitkälti harmaana, mutta vähän muunkin sävyisenä.

Esikuntatalo hiljeni 2006, kun Öröstä tuli miehittämätön vartiolinnake.

Kilometrejä pitkät mukulakivitiet ovat leimallista Örötä. Näitä naputtelivat aikoinaan Venäjän Kauko-Idästä tuodut vangit.

Siniharmaa kivi muodostaa lukemattomia tuliasemia, joista katsoa teräksenharmaata merta ja vaaleanharmaata taivasta.

Sammaloituva kiipeilyrata ylivuotisessa heinikossa.

Maisemaa pehmentävä sumu on nousemassa.

Jäkälää, graniittia, betonia, utua. Karuilla kallioilla tunnelma muistuttaa tuntureita.

Yllättävä, melkein silmiä koskeva värileiskaus iskee sammalikosta.

Kuinka jäkälä kupliikaan.

Talon ikkunat on luukutettu. Sille on hyvä syy: tuulen noustessa oksia lentelee urakalla.

Meri on tuonut talvimyrskyissä ajopuuta. Ne ovat kuluneet vaaleaksi kuin luut.

Tutka verhoutuu sumuun. Ihan hyvä, sillä sitä ei saa kuvata.

Tulikukan isot nukkaiset lehdet ovat säilyneet vihreinä läpi talven.

Yksinäinen, harmaista tiilistä laadittu piilopirtti männikössä.

Siitä on aikaa, kun valkea on tanssinut tässä pesässä.

Arvoituksellista rompetta.

Joku on jyystänyt sinistä lenkkiä ennen viivakoodien aikakautta.

Laatikossa on ehkä ollut paukkuja kevyeen tykkiin tai kranaatinheittimeen.

Käynti kallion sisään.

Kalliossa.

Betoniseinillä on arvoituksensa.

Syrjäisen saaren syrjäinen eteläkolkka on monen kilometrin marssin päässä tyhjentyneestä satavuotiaasta kasarmialueesta. Vanha tie, kadonneita askeleita ilma täynnä - vaiko aaltoin jyskettä vain? Kaipuun maisemaa, jossa on silti jo itsessään kaikki.

Katajaa vasten hylätyt paukkulangat kirkuvat synteettistä väriä.

Luhistuvia linnoitteita. Zen-buddhalaisen katsantokannan wabi-sabin harjoittaja meditoi tällaisia epäjärjestykseen vivahtavia kohteita, jotka heijastavat pysymättömyyttä. Hän näkee katoavaisuuden merkit, kaikki säröt ja kulumat, todellisuuden täydellisenä kuvana ja siksi mielekkäämpänä ja arvokkaampana ja jopa esteettisempänä kuin näennäisen ehjän kohteen.

Kerran koottu hajaantuu taas.

Tynnyri on yritetty upottaa ampumalla, mutta mokoma halusi väkisin huuhtoutua rantaan.

Suloista bunkkeriarkkitehtuuria: tummanharmaaksi maalattua ja jäkälän hopeatäplittämää betonia, jolle on ladottu särmikkäitä kiviä.

Tässä oli muinoin tykki, jonka piti turvata tsaari Nikolai II:n valta Pietarissa.

Näkyvyys on satoja metrejä, ilmankosteus 99 prosenttia, viima väsymätön, kylmyys kaiken läpäisevää. Silti jokin hykerryttää.

Karuuden ylistys. Meren ja taivaan raja katoamassa. Ei heti uskoisi, että tältä saarelta on tavattu noin 1640 perhoslajia, mikä on enemmän kuin mistään maamme kunnasta. Öröllä on kuitenkin huikeat viisitoista Natura-suojeltua uhanalaista luontotyyppiä ja iso ulkosaari toimii myös ponnahduslautana etelästä Suomeen levittäytyville perhosille.

Koivut ovat hakeneet suojaa taisteluasemasta. Myrskyt ovat katkoneet ja vääntäneet oksat moneen kertaan, mutta tahto elämään on voitolla.

Palovarustekaappi tuo näkökenttään yllättävää punaista.

Punaista ruusupensaissakin.

Jouluna maisema on ollut tismalleen samannäköinen kuin nyt vapun kynnyksellä.

Ranta, elävä taulu.

Dyynimetsät ovat täynnä tuulen vallattomaksi muokkaamia puita.

Muinaisrannan tuliasema.

Siinä missä yhtä päivää hallitsee harmaa taivas, on jo usein jo seuraavana virheetön sinitaivas. Näin myös Öröllä, jossa vaihtuma tuntui mustavalkoisesta värifilmiin hyppäämiseltä.

Örön autioitettu mutta priimakuntoinen keskustaajama.

Puissa on huomiota herättävän paljon tuulenpesiä. Ne saavat mahdollisuuden myrskyn vaurioittaessa oksia.

Kurhon talventörröttäjä on umpikuollut, mutta tuntui heräävän henkiin auringossa.

300 metrin ampumarata on sekin pian vihreä.

Maalitaulu-ukkojen kokous ampumakatoksen kulmassa.

Onko tällä herralla niin kuin "suolet pihalla"?

Miinalautta Pansio viivähti pohjoislaiturissa.

Retkeilimme Öröllä myös lokakuussa 2011. Tuolloin laadittu raportti löytyy täältä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/10/jokunen-syyspaiva-oron-linnakkeella.html

Harmaasta väristä tietopaketti:
http://www.coloria.net/varit/harmaa.htm

Valo aateloi harmaan hopeaksi.

4 kommenttia:

  1. Kaverin edesmennyt isä oli tuolla asepalveluksessa ja töissä 60-luvulla (vapaaehtoisena lapsisotilaana). Väitti, että tuonne on louhittu ydiniskun kestävä luola.

    Pitääkö paikkansa?

    VastaaPoista
  2. Ydiniskun kestävä ei sinällään kerro paljoa, sillä ilmeisesti tavalliset kerrostalojen väestönsuojatkin on ainakin periaatteessa ilmansuodattimiensa avulla ydinlaskeumaan varustetut. En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta Öröllä on kaksi massiivista varustusta, joiden yhteydessä kyseinen suoja saattaisi olla (eivät ole merkitty karttoihin, mutta näkyvät ilmakuvassa.)

    VastaaPoista
  3. Vähän myöhäinen kommentti, osuin tänne Hermeneuttisen kehän linkistä. Örön kantalinnoitteet ovat vanhoja eivätkä kestäneet ydinasetta. Edes Korppoon Gyltön maanalainen kasarmi ei kestä. Liian vähän kalliota päällä ja liian ohuet ovet. Ainoa näkemäni ydinaseen kestävä paikka oli ilmavoimien esikunta vuoren sisällä Tikkakoskella. Henkilöliikenteelle tarkoitettu paksuin ovi oli noin metrin paksuinen. Onhan niitä varmaan muuallakin, Helsingin reikäjuustoisessa kalliossa... Myös Turun Heikkilän luola, jossa nyt on Merivoimien operaatiokeskus, ja pian myös esikunta muuttamassa, lienee nykyään ydiniskun kestävä.
    T: Rantapyssyssä palvellut ja Turun Laivastoasemalla työskennellyt.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kommentista. Kiintoisia tietoja.

    Tässä kysymyksessä lienee syytä myös huomioida, tarkoitetaanko ydinaseen kestävällä suoraan maksimaaliselle tuhoalueelle jäämistä vai puhutaanko pikemminkin ydinlaskeuman kanssa pärjäämisestä. Örön kaltainen suhteellisen vähämerkityksellinen varuskunta ulkosaaristossa ei varmaankaan olisi ollut mikään täsmäiskun kohde ydinaseelle. Joka tapauksessa huhupohjaisista jutuistahan tässä Örön suojaluolassa on kyse.

    VastaaPoista