Karua maisemaa Isosaaren Peninniemeltä.
Kautta koko itsenäisen Suomen ajan ja sitä ennenkin on Helsingin edustan avomerellä tuikkinut sivilisaation liekki. Isosaaren linnake - etulinnoitus, kuten termi kerran kuului - on päivystänyt julman ja rannattoman aavan ja joskus vihamielisten ulkovaltojenkin armoilla. Vaikeista olosuhteista huolimatta on liesi pidetty lämpimänä ja valo akkunalla. Yhteysalukset ovat ajaneet päivittäisiä vuorojaan, uupumaton huoltoketju ruokkinut ulappayhteisön elämää tuoden kaikkea tarvittavaa ala-asteen koulukirjoista ja jalkaräteistä nauriisiin ja ammustarpeisiin. Sairastuvalla ja sotilaskodissa on lempeä hoiva vallinnut, siinä missä tähystysasemalta on kiikaroitu öin päivin merelle ja tykistöllä - nyt viimeisessä vaiheessa 130 mm:n tornikanuunoilla - tärisytetty Stadin ikkunaruutuja.
Nyt tämä päättyy. Vuodenvaihteen jälkeen, tarkemmin sanottuna loppiaisesta, valmiuslinnake lakkautetaan, kun viimeinen siellä koulutettu varusmieserä kotiutetaan. Siitä tulee harjoitusalue, jossa ei enää asuta vakituisesti, kuten toistasataa vuotta on yhtäjaksoisesti tehty. Kyseessä on Helsingin viimeisen miehitetyn linnakesaaren kylmeneminen. Valtakunnankin tasolla asutut rannikkolinnakkeet ovat kokemassa dinosaurusten kohtalon. Isosaaren jälkeen niitä jää henkiin enää yksi, Kotkan Kirkonmaa, kun aikoinaan niitä oli kymmenittäin. Ilmiö on osa laajempaa säästökuuria - onhan saarten logistiikalla hintansa - kuten koko kiinteän rannikkotykistön alasajoa, johon pääselityksenä on usko ajoneuvoihin sijoitettujen liikkuvien meritorjuntaohjusyksiköiden ylivertaisuuteen.
Olipa näkemyksemme armeijasta myönteinen, kielteinen tai jotain siltä väliltä, se on kiistatonta, että vakituisesti miehitettyjen linnakkeiden myötä katoaa yksi erityislaatuinen ja ainakin etäältä katsottuna romanttinen saaristokulttuurin muoto. 76-hehtaarinen Isosaari on vielä loppuvuoden kahdeksan vakituisen asukkaan kotipaikka. 1980-luvulla heitä oli noin 70. Silloinen asukas kuvaa yhteisöä "valtamerilaivaksi", jossa jokainen vietti päivät omissa askareissaan mutta jossa kokoonnuttiin iltaisin viettämään yhteistä aikaa. Kaikkien asiat tietysti tiedettiin, kuten pienessä kylässä, ja joskus paremmin kuin asianomaiset itse. Rajaseudun perifeerisestä kylästä olikin kyse, liksaankin kilahti syrjäseutulisää.
Mantereesta kaukana sijaitsevassa ja ulkomaailman kieltokyltein torjuvassa suljetussa yhteisössä on ollut varmasti erikoista elää. Jotain sukulaisuutta elämänmalliin ja yhteisön sosiaalisiin selviytymisstrategioihin on kaiketi löydettävissä entisaikain majakka- ja luotsiyhteisöistä. Näiden elämänmenoa käsitteli kansatietelijä Harri Nymanin elokuussa Helsingin yliopistolla tarkistettu kiintoisa väitöskirja Uloimmalla rannalla - Luotsi- ja majakkamiesperheet asemayhdyskunnissaan.
Kävimme katsomassa Isosaaren viimeistä syksyä valmiuslinnakkeena, mistä kuvakatsaus ohessa.
"Isosaaren linnake" kertoo vartiotorni sataman laidalla saaren pohjoisosassa.
Saaressa oli ennen kapearaiteinen rautatie, josta muistona veturi ja tykkivaunu. Jossain polkupyörissä on lukko, mutta yhdessäkään lukkoa ei näytetä käytettävän.
Kaikki saarelaiset tietävät, millainen homma on roudata kamaa vetten taa.
Saaristoluonnossa yhdeksän kilometrin päässä Helsingin Kauppatorilta.
Metsämaastoisessa saaressa törmää tuon tuostakin tämän kaltaisiin näkyihin. Isosaaren linnoittaminen aloitettiin 1913 osana niin sanottua Pietari Suuren merilinnoitusta ja sen raskaat ja järeät patterit valmistuivat kahta vuotta myöhemmin. Aiemmin saarella oli asunut kalastaja Pettersonin perhe torpassaan. Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen 1918 saksalaiset panivat Isosaaressa ja sen naapurissa Kuivasaaressa aluille suomalaisen rannikkotykistön tarjoamalla aselajin perusopetuksen.
Tämän Obuhovin tehtailla Pietarissa rakennettu 12-tuumainen (305 mm) tykki kuului alkujaan sotalaiva Imperator Alexander III:n aseistukseen. Neuvosto-Venäjän sisällissodan aikana valkoiset joutuivat vetääntymään Mustaltamereltä. Tässä yhteydessä Imperator Alexander III höyrysi Välimerelle ja siellä nykyisin Tunisiaan kuuluvaan Bizertan satamaan. Se oli Ranskan hallinnoima, joten miehistö internoitiin. Laiva romutettiin 1930-luvulla, mutta aseistus otettiiin talteen. Suomi tarjoutui 1938 ostamaan tykkejä. Eräs toiminimi olisi ne myynytkin, mutta tosiasiassa se ei omistanut tykkejä, vaan Ranskan valtio, joka pysäytti kaupanteon. Suomen talvisodan sytyttyä Ranska kuitenkin tarjoutui lahjoittamaan kaikki romutetun aluksen 12 järeää tykkiä ja 18 kevyempää. Kolme suomalaista alusta pantiin tuomaan ne Välimereltä vuoden 1940 alussa. Laivojen määränpää oli Petsamo, mutta eri syistä vain yksi päätyi sinne. Isosaareen tulleet järeät tykit saatiin viimein asennettua paikoilleen vuoden 1944 lopulla, mutta jo tammikuussa 1945 valvontakomissio pakotti purkamaan ne. Tykit palautettiin paikoilleen 1961-62. Niiden yksi kriisiajan tehtävistä olisi ollut kääntyä manteretta kohden ja ampua Helsinki-Vantaan lentokentälle, jos se olisi joutunut valloittajan käsiin.
Vanhan valonheitinaseman jäänteet.
Krimin sodassa kaatuneen merisotilas George Quinnellin tapausta käsittelimme tässä artikkelissa:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/10/eraita-helsingin-saariston.html
Ensimmäisen maailmansodan linnoitusketjun harvinaisuus: kasematti, joka on varustettu hevoskärryllä (tai autolla) ajettavilla huoltoliuskoilla. Rakennelmaa koristavat kymmenet piikkilankakerät.
Vanhaa tykkiä on päivitetty 152-millisellä Tampellan putkella ja uudella sirpalesuojakilvellä.
Isosaaren paloasemaa ei voi luonnehtia miksikään arkkitehtuurin riemuvoitoksi.
Nykyinen kasarmi on vuodelta 1957. Ikkunat pihan perällä kuuluvat sotilaskodille. Isosaaren 1910-luvun puutalorakennuskanta on kokenut saman kohtalon kuin vanha rakennusperintö niin monessa muussakin Suomen taajamassa: se on hävitetty surutta, ja vain yksi talo, vanha leipomo, on kuin ihmeen kautta säästynyt.
Ulkosaariston vaivalloisen logistiikan takana toimii myös sivilisaation lohdullinen merkki, sairastupa.
Kuvauspäivänä meri oli säyseä, mutta voi kuvitella millainen se on ärjyimmillään. Tuulella ja aalloilla on lounaasta 1200 kilometriä esteetöntä kiitorataa iskeä näihin kallioihin. Vielä muutama vuosi sitten Isosaaressa sääasema, joka lähetti joka kolmas tunti synop-sääsähkeen Ilmatieteen laitokselle.
Satamassa. Linnakealukset ajavat Santahaminan ja Isosaaren väliä kolme edestakaista vuoroa päivässä: aamuseitsemän jälkeen, ennen puoltapäivää ja virka-ajan päättyessä. Ensi vuonna alukset siirtyvät Upinniemeen. Isosaaresta erkaneva kapea, noin puoli kilometriä pitkä Peninniemi näkyy taustalla.
Peninniemellä on kulkenut turvavaijeri, mistä pidettiin kiinni aaltojen iskiessä niemen ylitse.
Näkymä niemen puolivälistä saaren suuntaan.
Entinen torpedojen koeampumalaitos. Toisen maailmansodan aikaan paikka oli huippusalainen. Täällä testattiin, että torpedot ovat kunnossa ennen kuin ne annettiin tositoimiin. Tarvittaessa niitä huollettiin ja säädettiin.
Torpedot kuljetettiin koeampumoon raiteita myöten.
Laitoksesta johti merelle portti, josta tehtiin koeammuntoja. Nyt se on betonoitu umpeen.
Korroosiontestauspaikan sanotaan olevan Suomen armottomin olosuhteiltaan.
Näkymä kohden niemen ulkokärkeä. Niemi on täynnä toisen maailmansodan aikaisia ilmatorjuntatykin jalustoja. Isosaarelta käytiin kiivasta ilmatorjuntataistelua. Suorissa meritaisteluissa linnakkeen rooli oli vähäinen, mutta sen pelotevaikutteen voi uskoa pitäneen Stalinin laivaston loitolla Helsingin edustalta.
Jalustat ovat tämän näköisiä sisältä.
Suojakorsuja ja tähystysbunkkereita esteettisellä luonnonkivikatteella.
Miinasulutuksen voimalaitteen kasematti.
Isosaaren vanha koulu oli käytössä 1946-1987. Uuteen paikkaan sijoitettu koulu lakkautettiin oppilaiden puutteesta 2002.
Opettajalla oli päädyssä oma asunto.
Opettajan kämpän surrealistista tunnelmaa. 1980-luvun sisustus mattoineen päivineen on jäänyt kalastajan verkkovarastoksi.
Saarelle on neljä 130 mm:n tornikanuunaa (130 TK), joten harjoitusammuntojen ajoittaiset kumeat jysäykset tulevat vielä jäämään osaksi Itä-Helsingin äänimaisemaa. Sen verran varjelemme sotasalaisuuksia, että 130 TK:n kuvat jääköön jemmaan. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan 130 milliset pysyvät käytössä noin vuoteen 2020 saakka.
Kiitokset retkestä kuuluvat entiselle isosaarelaiselle, Suomenlinnan rannikkorykmentin tiedottaja Anu Vuoriselle, jolta myös ilmestyi aiemmin tänä vuonna muhkea Isosaari - pääkaupungin etuvartio -opus.
Isosaaren autioiduttua Helsingin saariston asutuiksi, ei-siltayhteyden päässä oleviksi saariksi jäävät Suomenlinnan lisäksi Vartiosaari (noin 20 asukasta), Villinki (yksi perhe) ja Harakka (1-2 asukasta?).
Rannikkotykistön alasajon syynähän ei suinkaan ole "usko ajoneuvoihin sijoitettujen liikkuvien meritorjuntaohjusyksiköiden ylivertaisuuteen", vaan tiedustelu- ja asejärjestelmien kehitys yleensä.
VastaaPoistaTiedustelusatelliitit yhdistettynä täsmäaseisiin ovat rannikkotykistön lopullinen voittaja, ilman että tarvitsee ampua laukaustakaan.
Kiitos täsmennyksestä. Kokonaan oma asiansa on silti, onko olemassaolevaa rannikkotykistöä järkeä hävittää, kun tuhdisti rasvattuna se säilyisi iät ja ajat, ja olisi näin olemassa pahan päivän varalle. Leijuupa avaruudessa kuinka hienoja satelliitteja tahahsa, tykki on yhä tykki, joka tekee reiän laivan kylkeen.
VastaaPoistamoi minä oi 2 vuotta asu isosaari
VastaaPoistaMoi, On ollut varmasti hieno ja voimakas kokemus asua siellä ulkosaaristossa.
VastaaPoistaMoi. Olin varusmiehenä isosaaressa vuonna 1998. Olisi hieno päästä käymään siellä, pitkästä aikaa. Saaressa on talvella melko ankeaa, mutta pääosin pidin siellä olosta.
VastaaPoistaTerve - käyt kadehdittavan hienoissa paikoissa. Pari juttua: kapearaiteisen vaunun päällä olevaa tykkiä tuskin on käytetty "rautatietykkinä" - kyseessä näyttäisi olevan 75/50 C eli 75 mm 50 pituuskaliiperin Canet-kanuuna - kevyt rannikkotykki. Vaunussa näyttäisi olevan myös 305 mm Obuhov-tykin ammus.
VastaaPoistaIsosaareen rakennettiin jatkosodan aikana kaksi 305 mm tykkiä, mutta niitä ei saatu valmiiksi. Valvontakomission määräysten mukaan tykit purettiin ja varastoitiin Parolan varikolle. 1960-luvulla tkyit palautuivat saareen ja asennustyöt valmistuivat ampumakuntoon asti.
Putket saattoivat tosiaan olla peräisin venäläisestä taistelulaiva "Imperator Alexandr III", joka romutettiin Ranskan siirtomaana olleessa Tunisiassa. Suomi sai ostaa tykit, mutta kaikki eivät päässeet perille. Yksi laivoista Nordström-varustamon s/s Nina jäi Norjassa saksalaisten haltuun. Tykit päätyivät muutostöiden jäkkeen Englannin kanaalissa olevalle Guernsayn saarelle rannikkotykkipatteriksi - tunnettiin ensin nimellä "Batterie Nina" ja myöhemmin "Batterie Mirus". Petsamo oli tykkejä kuljettaneille laivoille väärä osoite - ei siellä ollut nosturia, joka olisi kyennyt siirtämään yli 50 tonnisia putkia. Ja vaikka putket olisi saatu maihin, miten ne olisi saatu Etelä-Suomeen - sellaista autokalustoa ei ollut Suomessa.
Toinen Isosaaren tykeistä vaurioitui ammunnoissa 10.9.1969 - kokeiltiin herätesytytintä, mutta ammus hajosi jo putkessa. Tykki korjattiin. Länsitykki romutettiin 1982, itätykki on museoitu.
Tervehdys ja kiitos hyviä täsmennyksistä ja täydennyksistä.
VastaaPoistaIsosaaren kaksitoistatuumaisista olikin kuvatekstissä juttua. Niiden vaiheet ovat tosiaan kuin romaanista.
Isosaari on edelleen oudossa välitilassa. Saa nähdä mitä sille tapahtuu. Tällaista kirjoitti Yle taannoin (20.2.2017):
"Tavoitteena on kaavallinen ratkaisu, jolla mahdollistetaan saaren osoittaminen siviilikäyttöön, matkailu- ja virkistysalueeksi. Senaatin kiinteistökehitys- ja myyntiyksikön johtajan Mauri Sahin mukaan saaren lopullinen käyttötarkoituksen muuttaminen asemakaavoituksella kestää vuosia ja suunnittelu on vasta alkumetreillä. Tilapäinen käyttö saattaa onnistua kuitenkin jo huomattavasti aiemmin: Sahin mukaan saari saattaa aueta väliaikaisesti jo kesän kynnyksellä. Parhaillaan neuvotellaan esimerkiksi laivayhteyksien järjestämisestä."
http://yle.fi/uutiset/3-9463243