perjantai 7. lokakuuta 2011

Eräitä Helsingin saariston hautamuistomerkkejä

George Quinnellin hauta ruskaisen pensaikon katveessa.

Helsingin saariston historia on tapahtumarikas. Ja siellä missä on ollut tekijöitä, on tullut myös vainajia - varsinkin kun saaristo ja rannikko ovat olleet purjehdustaidon kehittymisestä alkaen rajapintaa, jolla on ollut toistuva eikä aina niin rauhanomainen kosketus ulkovaltoihin. Esittelemme tässä pari Helsingin saariston hautamuistomerkkiä.

SANTAHAMINAN PYRAMIDI

Krimin sodan aikana englesmanni tuli laivoillaan ampua paukuttelemaan Suomen rannikolle. Laivastolla ei ollut aikomusta valloittaa maata - se ei olisi ollut mahdollistakaan - vaan se tuli vain kylvämään tuhoa ja kauhua. Suomi oli toki vain sijaiskärsijä, sillä brittien tavoite oli eristää Venäjän ulkomaankauppa ja tehdä sen laivasto toimintakyvyttömäksi tuhoamalla rannikkopuolustuslinnakkeet. Kuuluisa Viaporin pommitus elokuussa 1855 liittyi tähän operaatioon, mutta monet muutkin saaret ja rannikkopaikat saivat osansa möyhennyksestä. Santahaminassa palveli Krimin sodan aikana 1100 tykkimiestä 12 patterin miehistönä. Heistä ainakin 63 sai pommituksessa surmansa, sillä tällaisen miesmäärän kerrotaan Santahaminassa seisovan pyramidin alla lepäävän.

Krimin sodan vainajat saivat heti tuoreeltaan 1855 erikoisen pyramidihautakiven.

LOUEKARIN SAKSALAISRISTI

Helsingin läntisessä ulkosaaristossa värjöittelee viimassa ja tyrskyissä puuton luoto nimeltä Louekari. Luodolla seisoo vaikuttavan kokoinen puuristi. Sen keskellä oli metallinen ovaalin muotoinen laatta, jossa oli kolmen vainajan nimet, päivämäärä heinäkuun jälkipuoliskolta 1941 ja muutama muukin sana tyyliin "für Gefallen Kamaraden". Sanomme tässä "oli", koska laattaa on kuulemma nykyisin varastettu. Mitä luodolla on sitten tapahtunut? Tähän ei ole löytynyt selvyyttä edes viereisen linnakesaaren Rysäkarin tapahtumapäiväkirjasta kesältä 1941. Ehkä tieto löytyisi Saksasta. Joka tapauksessa väitetään, että vainajat ovat lentokoneen pilotteja. Ympärillä on 10-30 metriä syvää. Sukeltajat kai tietäisivät lentokoneenhylyn.

Louekarin hauta kuvattuna kesällä 1997.

Detalji muistolaatasta. Tabuista tabuin symboli on saanut jonkun hajottamaan vihapäissään muistolaatan - tai sitten nyysimään sen himopäissään.

ISOSAAREN BRITTIHAUTA

Isosaaren linnakesaarella hätkähdyttää kaukana asutuksesta sijaitseva vanha hautapaasi. Se kuuluu brittimerimiehelle George Quinnell, joka menetti päänsä tykinkuulalle 35 vuoden ikäisenä kesäkuun 22. vuonna 1855. Hän palveli fregatti Amphionilla, jota kohden ammuttiin kanuunoin kolmen-neljän kilometrin päästä Santahaminasta. Laiva tulitti itsekin eikä kukaan aluksi huomannut päätöntä merimiestä, mutta yöllä kaamea torso löydettiin ja nimenhuudosta puuttuvan vastaajan perusteella identifioitiin Quinnelliksi. Aamulla laivasta souti läheiseen Isosaareen (tuolloin ei mikään sotilassaari) hautaamisryhmä, joka kuoppasi Quinnellin vieraisiin multiin. Kun kuolemasta oli vierähtänyt sata vuotta 1955, saapui Amphion-niminen brittisukellusvene tuomaan tervehdyksensä haudalle. Samalla hauta ilmeisesti myös sai nykyisen kivensä, korvaamaan paikalla aiemmin sijainnutta luonnonkiveä. Brittien suurlähettiläs on tuonut seppeleitä haudalle vielä viime vuosinakin, ei tosin nykyinen.

"George Quinnell syntyi Westbournessa, Sussexin maakunnassa heinäkuussa 1820. Myöhemmin hän asui Jerseyssä. Hän oli pitkä ja hyväkuntoinen mies. Quinnell liittyi laivastoon 1841 tavallisena merimiehenä 18 vuoden (sic!) iässä. Seitsemän vuotta myöhemmin hän avioitui Eliza Brownin kanssa, jolloin hänen kotisatamansa siirtyi Portsmouthiin. Hän palveli uransa aikana useissa aluksissa siirtyen Aphioniin 22. maaliskuuta 1853. Siirron yhteydessä hän yleni Johtavaksi merimieheksi (Leading Seaman), aikaan, jolloin sodanuhka kävi yhä ilmeisemmäksi. Niinpä vuotta myöhemmin hän lähti Amphionin mukana vuoden 1854 vaaroihin." (Vuorinen, Anu: Isosaari - Pääkaupungin etuvartio. AV-Taitto, 2011.)

Me muistamme sinut, George, vaikka nummesi on kolkko ja autio.

SANTAHAMINAN PUNAVANKIEN HAUTAMUISTOMERKKI

Helsingissä sijainneilla 1918 sisällissodan jälkeisillä vankileireillä kuoli sairauksiin, nälkään ja teloituksiin noin 1500 vankia. Näiden päähautapaikkana toimi Santahamina, jonne tuotiin etenkin Suomenlinnan vainajia. Santahaminassa oli omakin vankileirinsä ja samoin leirit oli Katajanokalla ja Isosaaressa. Santahaminan hautaselvityksiin erikoistunut Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen entinen johtaja Jarmo Nieminen arvelee, että Santahaminaan on haudattu noin 1400 punavankia.

Santahaminan punavainajat saivat muistomerkkinsä 1949 eli poliittisen epävarmuuden leimaamina "vaaran vuosina". Punagraniittinen paasi on tyyliltään neuvostohenkinen eikä kovin sovinnollisen oloinen. Sen kahdella sivulla on tekstit. Vasemmalla syrjällä lukee: "Luokkasodassa kansanvallan puolesta taistelleiden valkoisen voittajan koston uhriksi joutuneiden teloitettujen ja nälkään näännytettyjen muistoksi pystytti Entiset punakaartilaiset ry toisten myötämielisten työläisten avulla tämän patsaan v. 1949." Oikean puoleisen sivun teksti sanoo: "Tuhansien punakaartilaisten henki haastaa tässä kalmistossa meille valkoisten harjoittamasta julmuudesta ja verivirroista, se kehottaa meitä valppaasti varjelemaan ja pelkäämättä taistelemaan kansanvallan puolesta."

Muistokivi oli alusta alkaen kommunistien (SKP, SKDL) reviiriä. Sen luokse marssittiin punaliput tanassa pitämään palopuheita, mikä synnytti varuskuntasaarella omat mielenkiintoiset jännitteensä (kulkueita väitetään ainakin ammutun ritsoilla). Sosiaalidemokraatit eivät ole vieläkään tehneet sen luo virallista muistamiskäyntiä, mikä on sekin maanlaajuisesti erikoista.

Poika poimii kaatuneen isänsä lipun - aatetta eteenpäin viedäkseen?

Muistomerkki sijaitsee "Saharan" hiekkakenttien laidalla. Hiekkaiseen maaperään oli helppo haudata ja siksi vainajia kerättiinkin Santahaminaan.

Oma erikoisuutensa on se, että Santahaminassa kuoli "vain" 13 vankia. Mistä se voisi johtua? Santahaminan vankileiri oli tuhannen naisen leiri. 80 prosenttia vangeista oli 15-20 -vuotiasta nuorisoa. He työskentelivät kasvimailla ja karjaa hoitaen, jolloin suupaloja sai sieltä täältä ja kohtalokasta aliravitsemusta oli helpompi välttää. Nieminen esittää, että tämä mahdollisesti lisäsi riittävästi vastustuskykyä espanjantaudille, joka niittasi vankeja muilla leireillä hirmuisia määriä.

Jälkikirjoitus:

Jos tätä sarjaa haluaisi täydentää, niin ainakin tulee mieleen 1937 Vallisaaren räjähdyksessä kuolleiden hautamuistomerkki Suomenlinnasta. Ja tietenkin Viaporin perustajan Augustin Ehrensvärdin viimeinen leposija Linnanpihalla.

Isosaarella on eversti Johan Rikaman (1895-1954) hautamuistomerkki rantakalliolla. Rannikkotykistöä kehittäneen Rikaman tuhkat levitettiin mereen Isosaaren eteläpuolelle. Lisäksi Isosaaressa on sinne haudattujen punavankien muistokivi, joka pystytettiin 1955 muutoin merkitsemättömälle hauta-alueelle. Isosaaren eli Iso-Mjölön vankileiri oli erityisen pahamaineinen; ehkä siksi, että sinne keskitettiin kuolemantuomittuja.

Vanhankaupunginlahdella on Röynälahden rantakallioon hakattuna kolmen toisessa maailmansodassa kaatuneen sotilaan etunimet ja kuolinpäivämäärät. Paikka ei ole tosin saari, vaan Mölylän niemi. Museoviraston tutkija John Lagerstedt on laatinut 2008 kaiverruksista tutkimusraportin Pauli, Eugen ja Tauno - Muistokaiverrus Mölylän kalliossa. Siinä todetaan muun muassa seuraavaa:

Avokalliolle rannan tuntumaan on kaiverrettu kolme nimeä: Pauli, Eugen ja Tauno, jotka on ympäröity kukin omalla kehyksellään. Kehyksien yläreunaan on kaiverrettu vapaudenristit ja oikeisiin alanurkkiin risti ja päivämäärä. Kehykset ovat 42 cm leveitä ja 34 cm korkeita. Kaiverruksia oli vahvistettu liituamalla mutta ne erottuivat kalliosta vain kohtalaisesti. Kaiverruksista ylimmäisenä on Pauli † 22.7.1944, kesimmäisenä Eugen † 8.3.1940 ja alimpana Tauno † 27.11.1941.

Lagerstedt jäljitti kaatuneet sota-arkiston tietoihin perustuvasta Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokannasta. Muistokaiverruksen tekijä ja tekoajankohta ovat pysyneet kuitenkin tuntemattomina.

Enää puuttuvat loppusanat ja niistä vastatkoon V. Vedel. Kirjassa Sankarielämää (Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1931) hän kirjoittaa seuraavasti: "Sekä homerolainen että pohjoismainen sankari hautoo tavantakaa sitä ajatusta, joutuuko hänen hautakumpunsa kyllin lähelle rantaa tai tietä, jotta tulevat sukupolvet voisivat häntä usein muistella."

18 kommenttia:

  1. Käytiin Loekarilla ja risti oli nyt hajonnut, puutapit olivat pettäneet. Risti korjattiin narusidoksella, laatta on tosissaan tipoteissään. Saarelta sitä ei löydy, eli joku sen on ottanut kyytiin. Kuva 5.7.2012:

    http://a5.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc7/582711_3689287465690_1468239761_n.jpg

    t Matti

    VastaaPoista
  2. Kiitos Matti, mielenkiintoista nähdä tuore kuva Louekarilta (omasta käynnistä alkaa olla 15 vuotta). Hienoa, että piditte muistomerkistä huolta. Laatan pölliminen on kyllä todella halpamainen ja nolo temppu, kuka sitten tehnytkään.

    VastaaPoista
  3. Lauttasaaresta löytyy myös Krimin sotaan liittyvä tarkk'ampujan hauta, joka on hyvin jemmattuna erittäin vilkaalle paikalle Länsiväylän varressa.

    Mainio blogi! Kiitos mukavista lukuhetkistä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos itsellesi lukemisesta!

    Ja kuulostapaa mielenkiintoiselta historialliselta jäänteeltä. Missä kohtaa Larua moinen?

    VastaaPoista
  5. Se löytyy kartalta nuolen osoittamassa muistomerkin paikassa.
    Luulin pitkään että tämä on aurinkokuntamallin planeettoja, kunnes ajattelin, että onpa: a) pirun iso planeetta, b)outoa kun mielestäni olin ne kaikki jo käynyt katsomassa.
    Muistomerkki on mielenkiintoinen, sillä se on ihan vaivalla tehty ja kuitenkin melko hankalasti luoksepäästävässä paikassa. Ennen meluvallin rakentamista tähän pääsi Gyldenintien talojen pihojen kautta, mutta nyt täytyy kulkea motarin vartta pitkin.
    Paikka on ennen motarin rakentamista ja maantäyttöä ollut aika lähellä rantaa. Siinä rannalla on ilmeisesti tähtäilty pahat mielessä kun noutaja tuli.

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeista! Tuo pitää joskus käydä katsomassa.

    Onkohan Larussa muuten vielä jäljellä sellaista paikkaa, jossa on täyttömaana käytetty 1960-luvulla purettuja keskustan arvotaloja? Koristereliefejä pitäisi näkyä maan kiviaineksessa. Käsittääkseni paikka on Koivusaaren puolella, mutta on ihan mahdollista, että se on jäänyt metrotöiden alle. Vuosi tai pari sitten yritin sitä turhaa löytää. Joitakin vuosia sitten paikasta oli pieni kuvallinen artikkeli Hesarissa.

    VastaaPoista
  7. Larusta en tiedä, mutta tällainen paikka löytyy Taivallahden ja Hietsun väliseltä niemeltä. Ainakin aikoinaan maan seassa näkyi sementtisiä räystäskoristeita ym. Karu loppu monelle hienolle talolle.

    VastaaPoista
  8. Kiitokset vinkistä, pitää käydä siellä vähän silmäilemässä. Ehkä tuo on juuri se paikka jota tarkoitin, mutta jostain syystä muistin sijainniksi Koivusaaren. Tai sitten tällaisia ex-jugendlinnojen dumppaamoja on useampia.

    Saksassa on kaupunkien liepeillä kuulemma kokonaisia isoja mäkiä, jotka on koottu vanhojen kaupunkitalojen aineksesta. Kyseessä ovat tietysti toisessa maailmansodassa matalaksi pommitetut alueet. Murskaa on riittänyt aivan tolkuttomasti, vaikka tiiliä paljon kierrätettiinkin.

    VastaaPoista
  9. Etsimäsi talojen hautausmaa saattaa olla Koivusaari, joka on isoksi osaksi täyttömaata. Muistan hämärästi nähneeni maasta pilkottavan jotain romua, vuosia sitten siellä käydessäni.

    Hautamuistomerkkejä löytyy oikein kokoelma Villingin eteläpuolella olevalta Louesaarelta, ainakin kuuden ihmisen taipaleen päättyminen on siellä kiveen ikuistettuna.

    Kiitokset hienosta sivustosta!

    VastaaPoista
  10. Paljon kiitoksia vinkistä, postilaitoksen virkistyskäytössä olevalle Louesaarelle ei ole tullut koskaan rantauduttua, mutta sikäläiset kalliomerkinnät kuulostavat hyvin mielenkiintoisilta.

    Koivusaaren mahdollisia fasadijäänteitä olen tosiaan kerran haravoinut tuloksetta. Homma pitäisi tosin ajoittaa varhaiskevääseen tai lumettomaan martaaseen, jotta kamara paljastaisi mahdollisimman helposti salaisuutensa.

    VastaaPoista
  11. Laitoin locr.com kuvapalveluun kuvia Louesaaren muistomerkeistä, ja vähän kommenttia mistä niissä on kyse.

    Löytyvät ko. palvelun kartalta.

    VastaaPoista
  12. Se on ok. Toivottavasti Louekarista kiinnostuneet löytävät kuvat ja kommentit.

    VastaaPoista
  13. Saaristomerellä, Kasnäsin kärjestä noin 8 km luoteeseen löytyy Södra Benskär ja Norra Benskär.

    Kävin siellä joskus 1970-luvun lopulla, kun paikalliset kertoivat että siellä olisi muistolaatta muutaman sinne aikaisella 1900 - luvulla haaksirikkoutuneen meripartiolaisen muistoksi. En muista kummalla Benskärillä.

    En muista sitäkään kuolivatko kaikki sinne, vai ainoastaan se yksi joka lähti uimaan hakemaan apua. Se lukee kyllä siinä laatassa.

    VastaaPoista
  14. Mölylän kallioilla on monta muutakin kalliokaiverrusta, kun etenee Taunon, Eugenin ja Paulin muistotauluilta tasaisia avokallioita pitkin Kulosaarta päin. Aivan rannassa on hyvin himmeitä/kuluneita nimikirjaimia, kaksi isokokoista nimikirjainkaiverrusta, joissa vuosi 1811 ja yksi reunuksella rajattu, jossa vuosi 1800. Tämän lisäksi kulumassa esiin kuivan kesän seurauksena vuonna 1913 päivätty kokonainen kaiverrusryhmä, joka on näkyvissä vain osittain ja loput turpeen alla. Ohentuneen turvekerroksen alta on paljastumassa (ja saman tien tuhoutumassa) myös sinisellä maalilla tehty maalaus, joka hilseili kovasti.

    VastaaPoista
  15. Suurkiitokset yksityiskohtaisista tiedoista koskien Mölylän kaiverruksia! Sikäläisten kaiverrusten havaitseminen vaatii runsaasti viitseliäisyyttä ja tarkkaa silmää, mutta vaivoille on siis palkkansa.

    VastaaPoista
  16. Kruunuvuoren pohjoispuolen rantakallioilta voi löytää kaiverruksen "F. Friberg Drunkmad 18.8.1869". Taustaa en tiedä varmasti, mutta epäilyjä liikkuu mahdollisesta päihtyneenä hukkumisesta.

    VastaaPoista
  17. Kiintoisa kaiverrus tuo Kruunuvuoren. "Drunkmad" kuulostaa melkoiselta solvaukselta kuolleesta puhuttaessa, ja miksiköhän englanniksi kun nimi viittaisi lähinnä (suomen)ruotsalaiseen. Jostain poliisin arkistoista varmaan selviäisi mitä tuona päivänä on tapahtunut.

    VastaaPoista
  18. Eero Haapanen
    Friberg oli virolaissyntyinen kalastaja, joka asui Villingissä ja Vartiosaaressa. Hänellä oli vaimo Anna. TUossa lisätietoja: https://www.geni.com/people/Fredrik-Friberg/6000000172861473125

    VastaaPoista