maanantai 9. elokuuta 2010
Kotisten aarnio: Helsinkiä lähin oikea metsä?
Heräsi tuossa kysymys, kuinka pitkälle Stadista pitäisi lähteä, jos mielisi nähdä oikean metsän. Tarkoitamme tässä yhteydessä "oikealla" sellaista metsää, jonka luonnontilaisuus ei jätä paljoa toivomisen varaa, vaan lähentelee astetta, jossa metsän voisi perustellusti kuvitella olleen ikiaikaisesti kirveen koskematon.
Realisimiin nojaava olettamuksemme oli, että tällaisen metsän löytäminen ylipäätään mistään päin Suomea olisi vaikeaa. Ja niinhän se on, erinomaisen vaikeaa. Mahdollisuudet vanhan kaltaisen metsän kokemiseen ovat tosin Helsingin seudulla hieman muuta (napapiirin eteläpuolista) Suomea paremmat. "Täällä etelärannikolla on tämä metsä-Suomi. Pohjoiseen onkin sitten pensasaroa", murjaisi kerran Pentti Linkola kirjoittajalle. Helsingin lähistölläkään ei silti ole aarnin arvonimen ansaitsemaa metsää (Haltialan "aarnimetsä" ei todellakaan ole sellainen), eräitä ihan mukavasti ikääntyneitä talousmetsiä, hienoja maastonkohtia ja yksittäisiä puuvanhuksia kylläkin.
Yli neljäkymmentä vuotta aktiivisesti ympäri maata retkeillyt ja retkeilystä elämäntyön tehnyt Jussi Kivi osasi vinkata paikan, jota hän piti Helsinkiä lähimpänä aarnimetsänä: Kotisten alueen Lammin Evolta. Toistasataa kilometriä pääkaupungista sijaitseva säästiö suojeltiin jo tsaarinvallan aikana. Evolle oli perustettu metsänhoito-opisto vuonna 1858, ja Kotisten runsaan kahden sadan hehtaarin alan oli tarkoitus palvella havaintomallina siitä, mitä metsälle käy, jollei sitä hoideta. Metsä oli jo rauhoitettaessa vanha. Sen hongissa on yli 500-vuotiaiksi määriteltyjä yksilöitä (paksukaarnaisena mänty sietää puulajeistamme parhaiten metsäpaloja). Varoittavaksi esimerkiksi aiottu metsäsirpale on nyt Evon luontoarvoiltaan merkittävin alue yhdessä vastaavin opetusmotiivein säästetyn Sudenpesänkankaan kanssa. Luonto osoittaa moninaisuudellaan hakevansa turvaa Kotisesta; siellä on säilynyt runsas määrä vanhojen metsien uhanalaisia eliölajeja jäkälien, kääväkkäiden, sammalien, hyönteisten ja lintujen ryhmistä, ja yhdellä ainoalla biologian kenttäkurssilla sieltä löydettiin yli 300 sienilajia.
Oli erikoinen tunne nähdä ensi kertaa eläessään, miltä sellainen metsä näyttää, joka on saanut rauhassa kehittyä niin kuin luonto on sen tarkoittanut. Paikka tuntui ensi alkuun oudoltakin ja kulkijan varuilleen panevalta: tavallaan tietenkin hyvin tutulta, mutta silti erilaiselta kuin mihin oli tottunut. Kokemukseen liittyi harvinainen äänimaailma, jonka toinen tosiaan vastaan nojaavat konkelot - tuulen heijatessa metsää - nitkutuksillaan ja narahduksillaan loivat. Tavalliseen talousmetsätyyppiin verrattuna elämän tuntu oli ilmeisen vahva, mikä on kiintoisa paradoksi aarnion ollessa täynnä niin pystyyn kuin maahan kuolleita, usein jo pehmeiksi kummuiksi muuttuneita puita. Kaikella tuntui olevan paikkansa, kokonaisuus ei kaivannut näpelöintiä. Tällaisista aineksista syntyi myös pyhän kokemus, niin voimme sanoa. Jopa sellaisena kuin saksalaisteologi Rudolf Otto sen pääteoksessaan Das Heilige - Über das Irrationale in der Idee des Göttlichen und sein Verhältnis zum Rationalen (1917) esitti: mysteerin, pelonsekaisen väristyksen ja kiehtovuuden cocktailina.
Kuvat eivät oikein koskaan tee oikeutta metsälle, ja erityisen painokkaasti tämä koskee aarnimetsää. Jaamme kuitenkin ohessa muutaman tunnelmatuokion.
Kotisten aarni on edelleen tarkoitettu vain tutkimuskäyttöön (siellä ei ole silti kiellettyä käydä). Siellä ei ole reittejä eikä sinne opasteta mitenkään. Haimme hoitamatonta sirpaletta harhailemalla kehnon kartan kanssa tällaisissa hoidetuissa metsissä.
Viimein alkoi näyttää, että ollaan oikeilla huudeilla.
Alueella on paljon maapuuta ja isoja haapoja.
Siis tosi isoja, joiden kaarna oli yhtä haljennutta muhkuraikkoa.
Muinainen jättikanto ja menneiden metsäpalojen jäljet.
Kilpikaarna on pudonnut palasina. Yksi elämä on päättynyt, monta muuta saanut mahdollisuuden.
Ötökät tykkää, totta kai.
Tällaiset pylväsmallista poikkeavat sooloilijat poistettaisiin hyvissä ajoin hoitometsästä. Kauan sitten tapahtuneen metsäpalon jälkiä tässäkin.
Kutsuva rinne.
Isot muurahaispesät voivat hyvinkin olla iältään satavuotiaita, mutta lopulta nekin hylätään ja sammal peittää ne.
Tyypillinen suomalainen hoitometsä odottaa Kotisten 232 hehtaarin alan laidalla ja kertoo, että eksotiikka on ohitse ja ollaan palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Etelä-Suomen metsistä 40 prosenttia on alle 40-vuotiaita. 59,5 prosenttia on tätä iäkkäämpiä ja varsinaisesti "vanhoiksi metsiksi" luonnehdittuja alueita 0,5 prosenttia. Kotisten kaltaiset paikat lasketaan promilleissa.
Jos nyt ajatellaan nykymallista metsänhoitoa, niin voidaan todeta, että hoidetussa metsässä on - paradoksaalista kyllä - usein vaikeampi liikkua kuin hoitamattomassa. Sauli Niinistön Helsingin Sanomissa keväällä 1997 suustaan päästämä klassikkosammakko oli muiden luonnontieteellisten virheidensä ohella väärässä väittäessään aarniometsiä "läpipääsemättömiksi ryteiköiksi". Astelu Kotisten metsässä oli juhlavan vaivatonta; ei tarvinnut rämpiä raiskion risuissa ja puskea tiheiden taimikoiden läpi, vaan metsä näyttäytyi kuin avarana mutta hyvin katettuna temppelinä, jossa on pehmeä kokolattiamatto.
"Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme."
(Sauli Niinistö)
Kotinen on upea paikka. Siellä vallitsee aivan mahtava tunnelma, se on jotain sanoinkuvaamatonta. Olen kerran käynyt siellä ja tahdon ehdottomasti käydä uudestaankin! :)
VastaaPoistaPohjoispaippisissa (Järvenpäästä n. 8 km Pornaisten suuntaan on myös valtion omistama metsäalue, joka on täysin luonnontilassa. Kuuleman mukaan siihen oli suunniteltu luonnonsuojelualuetta, muttaa syystä tai toisesta ei ole toteutunut (vielä). Alueella ei ole varsinaisia opasteita.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, kuulostaa kiinnostavalta. Onko metsällä jotain nimeä? Kartalla on noilla main ainakin potentiaalisen näköinen Kummelbergen.
VastaaPoistaKartassa näyttää tosiaan olevan nimi Lilla Gummelberget. Koordinaatit N 6705270 E 403409 kopsattuna kansalaisen karttapaikasta.
VastaaPoistaOlisin muuten kiinnostunut osallistumaan retkille, mikäli mahdollista. Minulla on myös vene käytössä, laituripaikka Munkkiniemessä. On tosin tältä syksyltä jo nostettu ylös, koneessa oli hiukka vikaa.
E mailini on ilpo.pihlaja at suomi24.fi
Kiitokset vielä sijaintitäsmennyksestä!
VastaaPoistaLaitan sähköpostia.