Helsingin edustan saaristoperiferiaa

Esoteerisen maantieteen koulun merellinen osasto pakkautui tutkimusalus m/s Bismarckiin ja suoritti pienen katselmuksen eräisiin Helsingin edustan lähimpiin saariin. Tutkittu sektori oli aivan keskikaupungin tuntumassa. Oli mielenkiintoista jälleen kerran havaita, kuinka luonteeltaan poikkeavia paikkoja ja tunnelmia voi löytää vain parin kilometrin päästä Kauppatorin turistikojujen hälinästä ja presidentinlinnan saleista. Kutsumme lukijan oheisen kuvapaketin avulla jakamaan näkymiä, joita kohtasimme kolmella hyvin erilaisella saarella.


Näkemiin manner! Itämeren tytär tuntuu hymyilevän meille lumoavine kasvoineen, kun on aika kääntää katse aavaa päin.


Pian ohitamme Laajasalon öljysataman. Purkutyöt alueella etenevät; sitä siivotaan tulevaa asuinaluetta varten. Jokunen öljysäiliö näyttää saaneen graffiteja kylkeensä.

VASIKKASAARI

Kruunuvuorenselällä sijaitseva 18-hehtaarinen Vasikkasaari on ollut kaupungin kehityshankelistalla ainakin 1990-luvulta. Se on nimetty rehvakkaan oloisesti "Helsingin merellisten palvelujen kehittämisprojektin kärkihankkeeksi". Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaupunki haluaa saaresta suurivolyymisen matkailukeskuksen jäsennettyine kulkureittiverkostoineen, kunnalistekniikoineen ja moninaisine palvelurakenteineen. Lama on kuitenkin tullut Vasikkasaaren unirauhan vaalijaksi; tällä hetkellä Helsingiltä ei irtoa kaavailtua 4,4 miljoonaa saaren kunnostushankkeisiin ja jotkut poliitikoista ovat jo valmiita unohtamaan koko jutun.

Tsaarin armeija alkoi sijoittaa Vasikkasaareen ammus- ja ruutivarastoja 1850-luvulla. 1900-luvun alussa sinne rakennettiin myös suojamuurein varustettuja öljysäiliöitä laivaston tarpeisiin. Itsenäistynyt Suomen valtio jatkoi Vasikkasaaren käyttöä sotavoimien saarena. Vuonna 1919 Helsingin rantakaupunginosien ikkunat helisivät sirpaleiksi ja väki juoksi kummissaan kaduille; valtava pamaus, joka oli säikyttänyt heidät oli tullut Vasikkasaaresta. Siellä oli räjähtänyt ammusvarasto. Kaksi kolmesta öljysäiliöstä tuhoutui ja Helsingin rantoja kohtasi kaikkien aikojen ensimmäinen vakavampi öljyonnettomuus.

Toisen maailmansodan päätyttyä 1945 puolustusministeriö vuokrasi Vasikkasaaren pohjois- ja itäosat SKDL:n Helsingin piirin mökkeilijöille. Saari jaettiin piikkilangalla ja pian myös armeijan puoli oli mökkikäytössä. Enimmillään erilaisia majoja oli saaressa pitkälti yli 200. Helsinki sai saaren aluevaihdossa 1962 ja halusi tehdä siitä satama-aluetta. Saari on kuitenkin edelleen salamyhkäinen ja luonnonrauhaisa. Pieniä mökkejä ja majoja on siellä täällä maastossa, kaikkiaan viitisenkymmentä. 1990-luvulla saarella tapasi vielä villiä pitkäaikaistelttailua.


Vasikkasaarella on veikeä ja yllättävä tunnelma. Vanhoja linnoitustöiden lohkareita on monessa paikkaa ja odottamattomissa kätköissä kohtaa kesämajoja. Tässä jonkun polttopuut vanhan veneen suojassa.


Venäjän vallan aikainen öljysäiliön paikka on pyöreä ja jyrkkien muurien suojaama. Se tuo mieleen jonkin muinaisen areenan.


Joskus 1990-luvulla "areenalla" oli keskiaikatapahtuma tai vastaava. Kojurakenteet ovat jo täysin romahtaneet. Uusiokäyttö on jo muuttunut historiaksi.


Areena kutsuu kävelemään kunniakierroksen muurien harjalla. Tielle puskevat puut tuovat viidakkomaisen lisämausteensa.


Areenan sisäänkäynti on tuunattu muistuttamaan ritarilinnan porttia.


Tämä puhkaistu muuri on tiettävästi jo kadonneen lentokonebensiinivaraston suojaseinämää.


Monen miehen korkuiset muurit tuntuvat ikivanhoilta, vaikka eivät ole sitä.


Joskus täällä oli kesäteatteri. Penkkirakenteet alkavat olla lahoja.


Kaikki on vähän vinksin-vonksin. Mutta mitäpä siitä.


Tämän soistuman kohdalta lienee tuhoutui jokin varikkoalue 1919 räjähdyksessä. Suon laidalla on myös mökki ja tynnyrinrähjä tulenpitoon, mutta nämä rajautuivat kuvasta.


Säilynyt öljysäiliö on saanut ruosteelta loimuavan sävykkyyden.


Säiliön suojavalli on ulkoa luonnonkivestä ja sisältä betonista. Sisäpuolella on myös tikkaat.


Säiliöön on polttoleikattu aukko, josta pääsee sisälle.


Tunnelma on lähinnä psykedeelinen ja sitä voimistaa jonkin teatteriseurueen pari vuotta sitten hylkäämät viritelmät. Akustiikaltaan tila on hämmentävän kajahteleva ja sen lattia notkuu askelten alla kuin vaeltaisi taiotulla maalla.


Katsomo alkaa olla UE:ta.


Merkintöjä öljyvarannon pinnankorkeuksista eri aikoina.


Kun puumerkki hakijalta on saatu papereihin, on tästä raotettu hanaa.


Putki vie maaston halki...


... Ja saapuu rantaan, jossa se on imettänyt Itämeren laivaston nälkäisiä aluksia.


Rannassa on toiminut myös asema, jossa testattiin laivojen vetovoimaa.


Vetotestiä tekevä laiva on kytketty vaijerilla mittakoneeseen. Tarkkailija on ollut panssarikopin suojassa. Katkeava vaijeri voi sinkoilla ympäriinsä tappavalla voimalla.


Jalka havainnollistaa kiinnitysrenkaan kokoa.


Sivullisten on ollut syytä kiertää vetotestipaikka kaukaa.


Tämä lienee Helsingin ydinkeskustaa lähin perinteinen kaivo. Veden laatua koskeva tarkastustodistus on vuodelta 1993.


Helsingin hienoin autiotalo on venäläinen virkatalo noin vuodelta 1870. Etuoikealla jääkellarin raunio.


Yksityiskohta sisältä.


Pallogrillihuone. Huoneissa olleet lautalattiat revittiin takavuosina telttailijoiden alusiksi ja polttopuiksi.


Pakolliset graffitit.


Pääkäytävä on joskus jaettu seinällä eri huoneiksi.


Länteen antavista ikkunoista näkee hienon kallioniityn ylitse suoraan Helsingin keskustaan.


Tähän tyyliin.


"Komendantintaloksi" ja "valkoiseksi taloksi" (ollut valkoiseksi rapattu) kutsuttu rakennus etupuolelta.

LONNA

Kun amiraali Carl Olof Cronstedt kävi Suomen sodan aikoihin 1808 neuvotteluita Viaporin antautumisesta, oli pian häpeälliseksi leimatun prosessin näyttämönä pieni saari Viaporin pohjoispuolella. Siellä oli tuolloin vain jonkin vanhan leskirouvan tölli ja puutarha. Kun venäläiset kohta päätyivät saaren isänniksi, he alkoivat kutsua sitä nimellä Neuvottelusaari. Myöhempi historia tuntee saaren kuitenkin Lonnana. Leskirouvan puutarha sai aikanaan väistyä, ja saarelle rakennettiin suojamuureja, vartiotupa, miinalaboratorio ja kapearaiteinen rata, jota pitkin miinoja saattoi kuskata. Räjähdysaineita Lonnassa oli vuoden 1906 Viaporin kapinan aikaan niin paljon, että niiden suunniteltu räjäyttäminen olisi aiheuttanut valtavaa tuhoa kilometrien säteellä, pyyhäisten raunioiksi niin Suomenlinnan kuin Katajanokan. Kapinalliset tajusivat tämän ja perääntyivät aikeesta.

Toisen maailmansodan aikana saaressa tapahtui jotain, minkä on täytynyt näyttää mystiseltä helsinkiläisistä; kaupungista poistuvat sota-alukset kiersivät Lonnaa kuin kissa kuumaa puuroa. Kukapa olisi tiennyt varjeltua salaisuutta tai edes ymmärtänyt sen päälle: saaressa toimi uusinta saksalaista teknologiaa edustava demagnetisointiasema, jolla metallirunkoiset laivat tehtiin valtavia sähkömagneettisia voimavirtakäsittelyitä käyttäen immuuneiksi merellä väijyviä magneettimiinoja vastaan. Asema jatkoi toimintaansa vuoteen 1955 saakka. Lonnan rannoilla loistivat puolustusvoimien keltaiset maihinnousukieltokyltit 1990-luvun loppuun saakka, mutta sittemmin armeija on luopunut paikasta. Lonnaan piti tuleman uskonnottomien tuhkansirottelukalmisto, mutta tämä ei toteutunut ja saari on uinunut ulkomaailman unohtamana. Vuodesta 2006 saaren kiinteistöjä ja muureja on kunnostettu vankityövoimalla. Lonnan tuleva käyttö on auki, mutta sen rakennukset saattavat päätyä tylsähkösti kokous- ja koulutustiloiksi.


Kuin vääristyneen horisontin lumoava ilmestys: Lonna.


Vankisiirtolan laiturilla.


Kasvillisuus (muun muassa terttuselja eli vanhan kansan "paskamarja") on rehevää ja kätkee alleen romua ja vanhoja laitteita.


Jätin työ? Kulkija mykistyy surrealistisen asetelman äärellä.


Vartiotupa on kunnostettu.


Miinavarasto.


Ajan patinaa.


Rantaraitin kätköisää atmosfääriä.


Mystinen umpeenluukutettu rakennus.


Miinavarastosaaren rakennuksissa on tsaarinaikuiset ukkosenjohdattimet.


Saimme mahdollisuuden kurkistaa erääseen rakennuksista.


Täällä on jyllännyt iso virta.


Olemme demagnetisointiaseman sydänkammiossa.


Virtaa demagnetisointiin on jauhettu kahden V-12 jättimoottorin dieselgeneraattorilla.


Brown-Boweri -merkkisen koneen tankki.


Syylari.


Laite on valmistettu Saksassa 1943.


Yksityiskohta.


Toinen generaattori on toimintavalmis, toinen leikkasi kiinni armeijan koekäytössä 1994. (Kuva: Strangler)


Tähän voi kuvitella demagnetisointi-upseerin toimeen...


Aikansa ihmelaite.


Kiskoilla varustettu laituri Suomenlinnan suuntaan.


Raiteet vievät saaren sydämeen...


... Ja lopulta miinavarastoihin.


Basturauhaa puolentoista kilometrin päässä Kaivopuistosta.


Retkikunnan uskollinen matkatoveri m/s Bismarck valmistui 1960-luvun puolivälissä.

KATAJANOKANLUOTO

Katajanokanluoto on vain 500 metrin päässä rannasta, mutta kuin eri vuosisadalta. Tavallaan se voidaankin nähdä jäänteenä vanhasta Katajanokasta, joka purettiin 1870-luvulla. Katajanokanluodolla on 1876 rakennettu luotsitupa. 1990-luvun lopulla luodolla riehui tulipalo, jossa tuhoutui vanha iso varastorakennus. Myös luotsitupa kärventyi ulkopinnaltaan, ja nyt sitä on korjattu uusimalla ulkovuorausta. Muut Helsingin luotsituvat sijaitsivat Harmajalla, Pukkisaarella ja Vallisaarella, mutta ne ovat tuhoutuneet. Katajanokanluodolla pitää osoitettaan Suomen lohitukku -niminen firma. Luoto on kaavoitettu virkistysalueeksi.


Pieni villi saari aivan Helsingin keskustan nenällä.


Tunnelmassa oli jotain kummitusleffamaista.


Pihan rakenteet ovat aikansa eläneitä. Teltoissa on kai perattu kaloja.


Luotsituvan tyyliä.


Rannan kaunoromu, vanha meriopaste. Etelässä näkyy Vallisaari, Lonna ja Suomenlinna.

Kotisatamaan saavuttaessa:

Kasvuhaluissaan Helsinki on ahmaissut peräti kolmisenkymmentä saarta, jotka on litetty maamassoin mantereeseen ja kadotettu kokonaan kartalta. Poispyyhittyjen saarien historiasta on kirjoittanut ansiokkaasti tutkija Sallamaria Tikkanen. Tässä linkissä on esitelty kadonneiden paratiisien kärkikaarti:
http://blogit.helsinki.fi/envirohist/helsinki/tikkanen_1999.htm

Onneksi saaria on myös jäljellä. Kuten pieni merellinen kierroksemme osoitti, pääkaupungin läheisessä vaikutuspiirissä olevat saaret ovat ihmistoiminnasta kertovan historian kyllästymiä. Samalla niissä juhlii monimuotoinen luonto ja suitsimaton syrjätuntuisuus, joka ei olisi mitenkään mahdollinen, jos meri ei armeliaasti erottaisi niitä valtakunnan suurimmasta keskuksesta. Saarilla Helsingin periferia on elinvoimaisimmillaan.