Eräitä Kuninkaansaaren reliikkejä ja näkymiä

Metallilieriö Kuninkaansaaren pohjoisrannalla ei ole alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan niitä kaikkein tavanomaisimpia. Mistä on kyse, se paljastuu lopussa.

Suurimpia Helsingin edustan saaristoa koskevia supinoita käydään tällä hetkellä Valli- ja Kuninkaansaarista. Mainitut vartiolinnakkeet on tarkoitus avata siviileille 2016. Ne ovat monella tapaa eriskummallisia, komeita, fantastisia, arvokkaita, voimakkaita, yleviä paikkoja. Ennen kuin esirippu nousee saarten edestä, niitä valmistellaan suurta yleisöä varten. Tästä vastaavat Metsähallitus ja Puolustusvoimat erinäisine yhteistyötahoineen. Tohina on ollut jo päällä runsaan vuoden. Hommissa on ollut paitsi ammattilaisia myös vankeja ja talkoolaisia, joista jälkimmäisiä menneenä kesänä yhteensä lähes kolme sataa.

Opasteita ja varoituskylttejä ilmestyy, pusikoita raivataan, puita kaatuu. Vaarallisiksi, roskamaisiksi tai liian arkisiksi katsottuja reliikkejä katoaa, väkisinkin, kun taas tärkein rakennusperintö luonnollisesti pysyy - jos kohta monin paikoin rauniotilan jo saavuttaneena. Traktorit jyristelevät ja tiet niiden alla käyvät mutavelliksi. Erikoisluvalla saapuneita pieniä johdettuja matkailijaryhmiä on jo nähty. Ne ovat poistuneet haltioituneina. Stadilaisen Helsinki-kuva muuttuu lopullisesti saarilla käytyä ja ulkopaikkakuntalaisen todennäköisyys rakastua Itämeren Tyttäreen nousee kohisten. Jos ulkomaalaiset turistit pääsisivät saarille - he eivät tietenkään vielä pääse - he sanoisivat kaiketi Ain't that amazing! How something like that can exist just in the middle of the capital?

Mitähän kruunun vanhat sotilassaaret itse tästä kaikesta ajattelisivat? Pitkän kunniakkaan menneisyytensä jälkeen ne ovat käyneet epätodellisen hiljaisiksi, nukahtaneet, muuttuneet itse unikuviksi - ja äkkiä ne ovat heräävä historiansa suurimpaan ja ratkaisevimpaan muutokseen.

Nyt käsillä olevissa kuvissa näemme saaret vielä menneisyydessä elävinä, haaveksivina, faaraon ylhäisessä levossa. Saarikaksikosta Vallisaari on tunnetumpi ja sitä on esitelty lukuisin kuvin myös tässä blogissa. Kuninkaansaari on jäänyt vähemmälle huomiolle. Siksi keskitymme nyt siihen. Kuvat ovat kuluvalta vuodelta; syksyltä, loppukesältä ja alkukeväältä.

On saavuttu Kuninkaansaareen. Kulku on käynyt pitkin pengertietä, joka yhdistää saarikaksikon. Taustalla Vallisaaren vuorimaisia kallioita.

Laajasalon valkeina loistavat kerrostalot näkyvät, kun noustaan korkealle mäelle.

Vaan mitä löytyy läheisestä laaksosta?

Varastoalue on jäänyt viidakkoon.

Karua hyötyarkkitehtuuria, ehkä 1950-luvulta.

Kiinnostavaa muotoa kulmikkaan ja kumpuilevan rajamailta.

Ovi on auki. Kutsuvasti jopa.

Sisälle ei ole menemistä, sillä lattia on syvälti pohjaveden vallassa.

Suunnattomuutta ja suolantuoksua tarjoaa Suomenlahti, oma melkein-valtameremme.

Tykistöpatterin läheltä on raivattu puustoa.

Monin paikoin vallitsee kuitenkin kadonneen viidakkotemppelin tunnelma.

Kuninkaansaaren ikihonkia ja aarnimaisuutta.

Jälleen yksi hiljennyt varasto.

Palosangot joutuivat maalitauluiksi.

Jäkälikön keskellä on outo kivi-ilmestys.

Arkeologi ja linnoitustuntija John Lagerstedt kertoi tämän olleen mittauspaviljonki. Alla lisää Lagerstedtin sanoin:

Kivipylvään päällä on ollut pystykantaetäisyysmittari. Kun mittarin korkeus merenpinnasta tiedetään ja mitataan kulma merellä näkyvään laivaan, saadaan trigonometrisellä funktiolla ratkaistua laivan etäisyys mittausasemasta.

Näitä mittauspaviljonkeja alettiin rakentaa 1800-luvun loppupuolella kun uudet terästykit saapuivat Viaporiin ja pattereilta pystyttiin ampumaan kauaskantoista kaaritulta. Mittauspisteitä löytyy Kuninkaansaaren lisäksi Santahaminasta, Vallisaaresta, Suomenlinnasta ja Lauttasaaresta. 

Tässä Kuninkaansaaren mittauspisteessä on ollut peltinen sadesuoja/aurinkokatos.

Suomenlinnassa mittauspiste löytyy kallistuneena Kustaanmiekalta erään korkean ruutikellarin katolta. Se näyttää kaukaa katsottuna erehdyttävästi savupiipulta. Lauttasaaren tiilestä muurattuja mittaustorneja lullaan myös usein savupiipuiksi. Niistä puuttuvat nykyään puiset tornirakenteet ympäriltä.

Ruostuneen raudan ja jäkälöityneen kiven täydellistä liittoa seppelöi pihlajan marjat.

Tykistölle mitattiin koordinaatteja huvimajamaisten koristeiden keskellä.

Todella solidi peti instrumenttia varten.

Vaikutelma sekä uhrialttarimainen että patsasmainen.

Muun huvila Kuninkaansaaren pohjoisrannikolla.

Alati nousee kysymys: mitä saisimme kuulla, jos tämä talo olisi levy, jota pystyy soittamaan gramofonilla. Keitä täällä on elänyt, mitä täällä on tehty ja koettu, millaisen ura paikkaan on kaiverrettu?

Näin luonto ottaisi kaikki paikat, jos ihminen äkkiä katoaisi.

Merivartiostolle kuulunut talo henkii selkeyttä, jämäkkyyttä ja funktionaalisuutta. Siinä on pula-ajan haja-asutusseudun virkatalon ja rintamamiestalon tyyliä. Jos lapsi piirtää talon, hän piirtää tällaisen - ja tämä lausunto on tarkoitettu kohteliaisuudeksi.

Kulkijalle pengertiellä tuottaa ärhäkkä keli aaltoineen ja suolapärskeineen häivähdyksiä ylevän kokemuksesta.

Tulevaisuudessa menee aikaan ennen kuin matkailijat avaavat askelillaan sammaleiset portaat, sillä niitä on paljon. Kenties tulee myös kulkurajoituksia.

Tykistöpatterin ikonikomero, jossa oli patterin oma, ortodoksipapin sinauksin aktivoitu suojeluspyhimys.

Kuninkaansaaren eteläpuolella siintää Isosaari, joka niin ikään on aukenemassa siviileille.

Pohjoisessa - lähellä mutta silti niin kaukana - on Helsinki.

Nyt on hypätty varhaiskevääseen. Arkeologisten jäänteiden, mukaan lukien kaikenlaisten pinnanmuotojen havaitsemiselle tämä on kaikkein otollisin aika vuodesta.

Saunako se, tiili- ja puupuoliskoista koostuva tonttumainen tölli? Sen takana on muuntaja.

Jälleen kerran pelkistetyn tyylikästä tarkoituksenmukaisuutta.

Vilkaisu virtojen maisemiin.

Kevätillan viileys ja hyytävä meri ovat veljeksiä.

Kuninkaansaaren itään aukeavan sisälahden pohjukkaa.

Järeitä ovia aivan rantaviivan tuntumassa.

Tätä ovea ei tarkoitettu retkottamaan, mutta aika voitti.

Ikkunat viittaavat miehistösuojaan. Normaalioloissa oli aiheellista saada päivänvaloa sisään.

Veden läsnäolo herättää mielleyhtymän jostain muinaisesta ylimystön kylpylästä.

Yläkiveyksen asettelussa on ollut mukana esteettinen silmä.

Jälleen arkkitehtoorinen yllättäjä.

Punainen talo meren äärellä oli kerran sotilasrakennus, mutta on ollut jo vuosikymmeniä huvila.

Palokalustokaappi.

Nämä ovat todennäköisimmin Viaporin kapinan 1906 aikaisia sirpalevaurioita. Kuninkaansaari oli rajujen taisteluiden näyttämö, kun kapinalliset punamatruusit saivat kimppuunsa tsaarille uskollisen laivaston.

Kuninkaansaaren pohjoisrannalla huomion vetää iso lieriö.

Metallin yllä näyttää olleen puuverhoilu, erikoista sekin.

Valtava tankki on toisen maailmansodan kalustoa ja tarkoitettu upoksissa olevien sukellusveneiden nostamiseen. Mahdettiinko näitä joutua koskaan käyttämään?

Vuosisatoja nähneiden mäntyjen seurassa on hyvä lopettaa.

Jos Kuninkaansaaren veli ja kohtalonkumppani - yhdessä Vallisaaren kanssa saaret ovat siamilaiset kaksoset - ei ole tuttu, niin tällä kuvaraportilla pääsee alkuun:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2011/09/kerrassaan-ihmeellisia-ovat-unhon.html

Myös Isosaaren alasajo on osa Helsingin edustan linnake-iltaruskoa:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/12/valmiuden-rauettua-yhden-elamantavan.html