Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Luvattu maa oli Kanaaninmaa, 1800-luvun yhdysvaltalaisten silmissä läntinen rajaseutu merkitsi kullan vuolentaa ja vapautta, Himalajan asukeille Shangri-La oli salainen laakso jossa vaivoja ei tunnettu, Henry Ford pani uskonsa (ja rahansa) Amazonin viidakon Fordlândiaan. Ihminen on aina kaihonnut paikkaan, jossa kaikki natsaa ja on kohdallaan, jossa mennyttä ei surra eikä tulevaa tutista.
Luvattu maa on siis ennemminkin mielentila kuin fyysinen paikka.
Kenties jotain siitä välähtää kun vinyylin ruksuttava hiljaisuus repeää Little Richardin karjaisuun A-wop-bom-a-loo-mop-a-lomp-bom-bom! tai punaista pilkottavalle ahomansikkakunnaalle osunut vaeltaja malttaa kerätä kokonaisen kourallisen marjoja ennen kuin heittää ne kerralla suuhunsa. Siinä ajattomuuden pilkahduksessa mikä jää yhden ajatuksen poistumiseen ja seuraavan ilmaantumiseen väliin, mitä siinä on ellei autuuden maakunta?
Kuitenkin olisi kokemusperäisen ja osin ikiaikaisen tiedon vastaista väittää, ettei olisi fyysisiä paikkoja, jotka toimivat täydellistymishetken katalyyttina.
Eräänä kypsän kesän hellepäivänä tällaiseksi paikaksi osoittautui pieni mutta ylväs luoto Sipoon saaristossa. Merikortista saattoi arvioida, että taivalta sen luo oli tehty kuutisen meripeninkulmaa. Evästä oli mukana, huopakin. Taivaansini oli virheetön, aava lempeä kuin ei olisi koskaan myrskynnyt. Kaukokaipuu ja sen täyttymys kohtasivat, pidemmälle ei ollut tarvetta.
Kuin luvatun maan symbolina tai sinettinä luodolla oli konkreettinen aarteensa: säihkyvä ruusukvartsijuonne.
Vartiokylänlahdelta ulos tultua on ohitettu muun muassa Satamasaari, Leikosaaret, Pihlajaluoto, Kuminapaasi ja Kuiva-Hevonen. Edessä olevalla luodolla ei ole merikortissa nimeä. Aina nimeä ei tarvita.
Luotoa vedenalaisine paaseineen on paras lähestyä airomalla.
Kalliomassiivien välinen suvanto on kelpo satama tutkimusalus m/s Bismarckille.
Pienestä vuoresta ja suuresta aavasta on kyse. Tilantuntu tuo mieleen kaukaisimman Tunturi-Lapin Käsivarressa.
Pesimäaikaan moni luoto on syytä jättää rauhaan. Nyt lokilla on jo isot poikaset ja tilanne sitä myöten viileä.
Tässä sitä on, kallion huomiota herättävän punaisia kohtia. Ne ovat ruusukvartsijuonteita.
Vuosisatojen mittaan esiintymästä on nakerrettu rubiinilta näyttäviä hippuja. Ehkä niitä veivät naisilleen vesillä aikoinaan kalastaneet eestiläiset, Krimin sodan brittiseilorit ja viikingit.
Aika on todistetusti subjektiivista, mutta jokaisella päivällä on auringonlaskunsa.
Wikipedian sanoin ruusukvartsi "on epätavallinen kvartsimuunnos, jota
käytetään usein kaulakoruihin ja muihin koriste-esineisiin. Luonnossa se
esiintyy harvinaisina jalokivilaatuisina kiteinä ja muodottomina
kappaleina. Nimestään huolimatta ruusukvartsin väri voi itse asiassa
vaihdella vaaleanpunaisesta persikansävyiseen".
On kyllä todella punaista kvartsia. Lieneekö ruusukvatrsia vai jotain mystisempää?
VastaaPoista