Ison K:n kämpillä: suurmieskultin Tamminiemi

Mitä saisi olla? Kekkosen kotibaari duunattiin 70-luvun tyyliin, kuten Tamminiemen sisustus pitkälti muutenkin.

Olipa kerran 1970-luvulla pieni porvoolaistyttö. Hän kävi ekaa tai tokaa luokkaa koulussa. Eräänä aamuna hän heräsi kuumeisena ja joutui jäämään kotiin. Sängyssä makaaminen oli tylsää ja hän yritti keksiä jotain tekemistä. Kaikki sarjakuvat oli plärätty ja telkkarista tuli pelkkää testikuvaa. Silloin välähti ajatus: hän kirjoittaisi Kekkoselle. Tietenkin, kenellepä muulle. Hän kertoisi olevansa kipeänä kotona ja kysyisi mitä Kekkoselle kuuluisi, oliko hänellä ollut paljon töitä Suomen johtamisessa ja oliko hänen täytynyt välillä jäädä kotiin kipeänä. Tuumasta toimeen: tikkukirjaimet eivät syntyneet vielä aivan tasakokoisina, mutta olivat kuitenkin luettavia.

Kohta kirje oli valmis. Heltyneet vanhemmat auttoivat, että se saatiin todella postiin Tasavallan Presidentille osoitettuna. Viikot vierivät ja kirje oli jo unohtunut, kun eräänä päivänä postilaatikosta löytyi iso juhlallisen näköinen kirjekuori Suomen vaakunalla varustettuna. Kekkonen oli vastannnut! Kirje luettiin monet kerrat. Presidentti oli kirjoittanut henkilökohtaisesti, kertonut ilahtuneensa pikkutytön kirjeestä, maininnut jotain kuulumisiaan ja toivottanut nuorelle kansalaiselle terveitä päiviä ja koulumenestystä.

Tarina on tosi, se sattui allekirjoittaneen lähipiiriin kuuluneelle ihmiselle. Se piirtää yhden mikrohistoriallisen vedon isoon kuvaan. Tässä ei oteta kantaa Kekkosen politiikkaan, vaan katsotaan häntä ilmiönä. Kekkonen eli UKK oli jo eläessään kulttihahmo, instituutio, synonyymi maan isälle, liki kansallinen suojeluspyhimys. Hän sai vastaanottaa huomionosoituksia, jollaiset oli normaalisti varattu vain edesmenneille suurmiehille. Hänen synnyinkotinsa Lepikon torppa muutettiin museoksi 1966 hänen vallassa olonsa kymmenvuotispyykillä, hänen 75-vuotissyntymäpäivänään 3.9.1975 laskettiin liikkeelle hänen kuvaansa kantava 500 markan seteli (se valittiin sittemmin Suomen kauneimmaksi seteliksi, tietysti) ja 80-vuotispäivänään Kekkonen sai nimikkokatunsa Helsingin Kampista. Vuonna 1983 Kekkosen mukaan nimettiin kansallispuisto, Suomen toiseksi suurin lajissaan. Enää puuttui, että hän olisi saanut nimikkokaupungin.

UKK:n elämä 1900-1986 jakautuu kahteen 43 vuoden osaan, joista ensimmäistä leimasi ankara kommunismin ja Neuvostoliiton vastaisuus ja jälkimmäistä maltti, luoviminen, peluruus ja akrobatia idänsuhteissa. Kurssin käännös tapahtui yhtenä yönä helmikuussa 1943, kun Suomen hallituksen ydin keräytyi salaiseen kokoukseen kuulemaan sotilaallisen analyysin Saksan kärsimästä Stalingradin tappiosta. Johtopäätös oli, että Suomi oli sodan häviävällä puolella ja neukkujen kanssa pitäisi oppia kaveeraamaan. Kekkonen otti tämän onkeensa ja hyvin. Ilmeisesti siksi hän oli niin korvaamattomaksi kasvanut ja vapaita käsiä nauttiva johtaja, joka ruletti aina 1950-luvulta 1980-luvulle.

Jos Kekkonen halusi hoitaa jonkun asian, niin sen hän myös teki; tarvittaessa suoralla mahtikäskyllä ohi normaalin päätöksenteon portaiden. Tultaessa 1970-luvulle Kekkonen oli jo niin suuri, että hän saattoi ilmoittaa katsovansa seuraavat vaalit turhiksi - eihän kuitenkaan olisi ketään realistista haastajaa. Poikkeuslaki jatkokaudesta säädettiin 1973 ja "turhilta" vaaleilta säästyttiin. Vuoden 1978 vaaleissa yhdeksän puoluetta, kärjessään neljä suurinta (SDP, Keskusta, SKDL ja Kokoomus) asettuvat Kekkosen taakse. Hän sai 260 valitsijamiestä kolmesta sadasta, sensaatiomaisen riemuvoiton. Kuten tiedämme, viimeiselle kaudelleen Kekkosen ei olisi silti kannattanut lähteä. Ote alkoi lipsua ja syksyllä 1981 hänen oli pakko jättää tehtävänsä. Sysäys oli Islannin vierailu, joka oli mennyt kiusallisen seniilisti. UKK ei oikein edes tiedostanut lentokentällä vastassa ollutta isäntämaan presidenttiä.

Merkille pantavaa on, että erottuaan Kekkonen jäi asumaan presidentin virka-asuntoon kuolemaansa saakka. Virka-asuntoa ei oltu tarkoitettu ex-pressojen eläkelukaaliksi, mutta kukapa olisi tohtinut Urkkia häätää. Ei ole sitä paitsi kaukaa haettua otaksua, että hän saattoi kuvitella toimivansa edelleen presidenttinä. Hänen viimeisten vuosien tervydentilastaan ei vieläkään tiedetä mitään tarkkaa - henkilääkäreiden lausunnot olivat diplomaattisia ja sittemmin hoitodokumentit on lukittu tuntemattomaan holviin Meilahden sairaalaan - mutta ilmeisesti vaivana oli vaskulaarinen dementia. Onneksi UKK sai muun elämänsä elää hyvinkin terveenä. Niin hän jaksoi juottaa päiväkausia neuvostojohtajia johonkin Suomelle myönteiseen ratkaisuun, kiivetä palmuun, hiihtää Lappi ympäriinsä ja vastata vielä pikkutyttöjen kirjeisiinkin.

Museoesittelyt eivät yleensä ole tapanamme, mutta - kuten jo todettua - UKK:n suhteen ovat olleet suuremmatkin poikkeukset aiheellisia. Käymme tässä Suomen viimeisen todellisen presidentin edustusasunnossa.

Tamminiemen rakennutti tukkukauppias Nissen vuonna 1904. Ennen Kekkosta taloa käyttivät presidentin virka-asuntona Ryti ja Mannerheim. Paasikivestä paikka sijaitsi sietämättömän kaukana maaseudulla; alueella saattoi jopa törmätä lehmään.

Heti eteisen jälkeen tullaan suureen saliin.

Täällä tapahtuivat Kekkosen "lastenkutsut" eli säännölliset illanvietot Suomen nuoren polven älymystön kanssa. Lastenkutsuilla UKK muun muassa kuunteli nuorten näkemyksiä huumeista - ja pian monen nimimerkin aktiivikynäilijä kirjoittikin Suomen Kuvalehteen marihuanasta, joka "ei tee kissankipeää sen polttajalle". Saman salin ikkunoista Ryti ja Ribbentrop ihailivat juhannuksen 1944 vaaleaa yötä sen jälkeen kun Ryti oli vakuuttanut uskollisuutta Berliinille.

Suoraan huvilakodin edestä alkavat Seurasaareselän hiihtomahdollisuudet, joita talon isäntä käytti hyväkseen aina kun mahdollista. Rantasaunassa kokoontui joka lauantai "Tamminiemen saunaseura". Kekkonen kävi löylykilpailuja - jotka usein voitti - vaikutusvaltaisen vieraskaartin kanssa. Niiden ohella päätettiin maan asioista. Myös neuvostojohtajia kävi saunassa. Rakennus oli 1970-luvulla todennäköisesti sekä CIA:n että MI6:n salakuuntelema.

Eri maista saatujen lahjojen yläpuolella on kuvassa lahjoista suurin, puoliso. Sylvi Kekkosen kuoltua 1974 UKK kävi kuulemma hyvin jyrkäksi ja jyrääväksi johtajaksi.

Täällä viihtyi. Kekkonen kävi presidentilinnassa yleensä vain kerran viikossa, perjantaina.

Jos olit päässyt tähän pöytään, olit päässyt pitkälle.

Keittiö oli selvästi henkilökunnan reviiriä, josta isäntäpari haki tuskin vaivautumatta vesilasiakaan.

Taide auttoi luoviin päätöksiin?

Hugo Simbergin originaali.

Merkittävät kahdenkeskiset tapaamiset käytiin omassa syvennyksessä. Kaksi tuolia, tuhkakuppi ja maailmankartta loivat puitteet suurten miesten suurille ajatuksille.

Sylvin makuuhuone. Kultainen tv-tuoli kultaisella jalkatyynyllä ei istu muuten karun asialliseen tyyliin. Se siirrettiinkin olohuoneesta vasta Sylvin kuoltua.

Urhon makuuhuoneessa oli stereolevysoitin. Kekkoselta kävi tunnetusti kaikki muu paitsi rock'n'roll - ja ehkä sekin olisi voitu junailla sujumaan.

Näillä nähtiin. Kaljun kupolin ohella kulmikkaat isot silmälasit loivat UKK:n ulkoisen imagon.

Pallotuoli ja raskasta seitsemänkymmentäluvun sohvaosastoa.

Lisää lahjoja.

Kaiken ytimessä: tässä UKK työskenteli. Pöydän vasemmalla laidalla Helsingin Puhelinyhdistyksen 1973 lahjoittama erikoispuhelin, jollaisia oli valmistettu vain yksi. Siinä oli ohjelmoidut yhden napin pikavalinnat tärkeisiin numeroihin ja kaiutin, jotta puhelua saattoi kuunnella kädet vapaina. Pödyällä näkyvä mikrofoni oli osa laitetta.

Kekkosen ylivertainen varjo ulottui Tamminiemeen haudankin takaa. Hänen jälkeensä presidentin edustusasunnolle ei voitu kuvitellakaan mitään muuta käyttöä kuin että siitä tulisi UKK:n jälkihehkua välittävä pyhiinvaelluskohde. Tämä päätettiin heti 1986 ja seuraavana vuonna yleisö virtasi sisään.

Totta on sekin, että nykyisillä nousukasmaisesti paisuneilla standardeilla Tamminiemi olisi presidentin käyttöön aivan liian pieni, alkeellinen ja epäkäytännöllinen. Saulia ja Jenniä ei voisi kuvitella taloon. Ja hyvä niin: pysyköön Seurasaarenselän ylväs valkea talo ison K:n kämppänä.

Iso K (ja joku pikkupoika läntisestä naapurimaasta) luontoretkellä.