Taivallahden yksinäinen: Soutustadion

Suuri katsomo, suuri autius.

Taka-Töölön Taivallahdella viipyilee palanen olympiahistoriaa, joka jää satunnaiselta kulkijalta huomaamatta. Se ei ole ihme, sillä Soutustadion - josta nyt siis puhumme - sijaitsee omalla suljetulla niemellään ja kääntää selkänsä mantereen humulle. Vain vesiltä avautuu näkyville sen kasvopuoli, juhlallinen katettu katsomo. Mahtava rakennus on hiljainen. Se kohtalo seurasi sitä alusta saakka. Jos se ei olisi tiukasti suojeltu - sillä on Museoviraston määrittämä valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön (RKY) status - olisi se todennäköisesti jo revitty alas kallista tonttia varaamasta. Maailmalta kätkeytyminen, hillitty arvokkuus, historian kuiskaukset, kauneus, meri, lokit, kuninkaallinen turhuus - ne luovat stadionin tienoolle erityisen tunnelman.

Soutustadionin piirsi arkkitehti Hilding Ekelund, jonka muina töinä mainittakoon Taidehalli, Velodromi, Käpylän Olympiakylä sekä Helsingin lippakioskit. Modernismin selkeyttä ja tulevaisuudenuskoa huokuvan Soutustadionin rakentaminen alkoi 1938 - olihan Helsinkiin luvassa olympialaiset kahden vuoden päästä. Katettu tuhannen ihmisen betonikatsomo oli sijoitettu kaksi kilometriä pitkän souturadan maalilinjan tuntumaan. Se valmistui 1939 ja jäi, tunnetuista maailmapoliittisista syistä, vaille aiottua käyttöä.

Vuoden 1952 olympialaisten lähestyessä tietoisuuteen oli tullut hankala luonnonoloihin liittyvä seikka, joka kieltämättä olisi kannattanut selvittää jo rakennusta suunniteltaessa. Merialue stadionin edustalla oli soutukisoja ajatellen liian tuulinen. Blosista harkittiin suitsittavaksi Lauttasaaren sillan tienoolle ankkuroiduin jäänmurtajin, mutta lopulta soutukilpailujen katsomo siirrettiin suosiolla Meilahteen pystytetylle väliaikaiselle stadionille. Melontakisojen seuraamiseen soutustadion kuitenkin kelpuutettiin.

Mitä tulee nykypäivään, ei Soutustadion tyystin vailla käyttöä ole. Katsomossa tiedetään jännitetyn Norssi-Ressu -koululaissoutukisoja ja järjestetyn virsienveisuuiltoja. Ohaaja Matti Kassilan uneen perustuvassa kokeellisessa psykologisessa jännityselokuvassa Tulipunainen kyyhkynen (1961) soutustadion sai esittää henkirikoksen näyttämöä. Unenomaista kyllä sekin, että rakennuksen uumenissa kerrotaan olevan tiloja, joissa kuivaharjoitellaan suotamista talven viimojen ulvoessa kolossin nurkissa.

Seuraavassa katsomme paikkaa lähemmin.

Soutustadionia on vaikea saavuttaa näköpiiriin rannasta. Tällaisena se näkyy Merimelojien majalle vievän laiturin alkupäästä.

Kokonaisuuteen kuuluu silmää miellyttävä kerhorakennus. Tässä se Merikannontieltä nähtynä. Itse stadion on sen takana.

Lippukioski.

Alue on yleensä suljettu, mutta nyt pääsimme sisään.

Jo antiikin Kreikan asukas olisi tunnistanut tämän rakennuksen käyttötarkoituksen - joskin olisi kai olettanut näytäntöinä olevan meritaisteluita.

Ylös katsomoa.

Merinäköala ja helmikuun 2014 poikkeuksellisen surkea jää.

Katsomon tunnelmaa lisäävät vanhat tervelepät. Olisi vaikea kuvitella, että minkään nykyajan mega-areenan kupeeseen jätettäisiin luonnonvaraista puustoa.

Tuomariston ja selostajien eteentyönnetty asema?

Rakennetun pelkistetyt muodot eivät merkitse hienojen yksityiskohtien puuttumista.

Rakennus mereltä.

Mihin käyttäisit tätä tilaa?

Tässä on yksi ehdotus. Soutustadion olisi kuin luotu meren ihailuun omistetuille katselujuhlille. Niiden myötä Töölön kaduilla alkaisi pian näkyä kummallisen tyytyväisiä kasvoja. Ajatelkaamme japanilaisten ritualistisia katselukokoontumisia, joiden kunnianarvoisassa pääosassa ovat kirsikkapuiden kukinta tai kuu. Havainto osoittaa, että miltei jokainen ihminen kääntyy luonnostaan katsomaan vesistöä, kun sellainen pilkahtaa näkyville vaikkapa tien laidalla. Jotain kertoo sekin, että rantamaiseman hinta on merkittävä kiinteistökaupassa. Näkymä veteen sekä rauhoittaa että virkistää. Vesi kutsuu vettä, solumme vastaavat ja mielemme kiittää. Mutta se että asettuisimme varta vasten katselemaan merta, virittäytyisimme arvostamisen taajuudelle, soisimme asialle aikaa, tietoisuutta ja hartautta - mikä ei tarkoita kuivakkuutta tai totisuutta - terästäisi se epäilemättä kokemustamme. Huomioon satsaaminen voimistaa sitä mitä ikinä teemme.

Katselujuhlateatteri voisi toimia non stop -periaatteella; sen filmikelat ovat loputtomat. Myrsky tai tyyni, kirkkaus tai sumu, aamun hämy tai illan pastelli, lintukevät tai jäidentulo - meri ei petä katsojaansa. Se ansaitsee katselujuhlateatterinsa ja niin ansaitsevat pölyisen kaupungin sielukkaat kulkijat.

Viime vappuna tutustumme olympialaisten maauimalaan:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/05/liitaen-ja-bludaten-pari-palaa.html

Toinen Taivallahden "iso vaalee" esiteltiin tässä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2012/03/taivallahden-kasarmi-rospuutolla.html