Viikin viimeiset raiteet: muistohetki Herttoniemen satamaradalle

Satamaradan jäänteitä Viikin suoran penkereellä.

Heinä kasvaa ja heinä lakoo, vuosien viittaa laskostuu vähitellen tuhdeille pölkyille, ruoste porautuu jykevään rautaan ja antaa sille syksyn sävyn. Näkymättömän kellon tikittäessä voi viettää martaisen tuokion kulkemalla rautatietä, josta ratanauloja ei enää juuri erota ja jossan junanpillin vihellys on muistonakin epätodellinen.

Näin teimme ja rautatienostalgisen katselmuksen paikkana oli Herttoniemen satamarata Viikin alueella. Hätäaputyönä 1930-luvun alussa valmistuneesta ja virallisesti 1939 avatusta kahdeksan kilometrin mittaisesta radasta alkaa olla enää rippeitä jäljellä. Eräänlaista merkkipäivän tuntua ratakävelyyn antoi se fakta, että viimeisen kerran satamarataa pitkin kolisteli tavarajuna melko tarkalleen 20 vuotta sitten (30.9.1992). Tuon jälkeen rataa on biitti kerrallaan pätkitty lyhyemmäksi alkaen Herttoniemen päästä.

Metron liitäntäratana satamarata kuitenkin palveli vielä tähän vuoteen. Viilarintiellä sijaitsevalta metrovarikolta oli yhteys valtakunnan rautatieverkkoon. Se oli varmasti oivallista, kun piti saada uusia metrovaunuja tehtaalta tai toimittaa vanhoja huoltoon tai poistoon. Kun viime kesäkuussa raiteita purettiin taas parin sadan metrin matkalta, jäi metro eroon radasta. Napanuora muuhun Suomeen ei sentään katkennut, sillä metrolle oli ennen sitä rakennettu yhteys Vuosaaren uuden sataman rataan.

Seuraamme rataa ja ratapohjaa seuraavissa kuvissa vajaan kahden kilometrin matkan.

Viikissä on Helsingin yliopiston kampus, jonka liepeiltä rata napsaistiin poikki kuluvana syksynä. Toimenpiteestä vinkkasi kotikaupunkipolkujen Pauli Saloranta, mistä kiitos hänelle.

Maatunutta ja peitettyä satamarataa. Taustalla oikealla näkyy ympäristökeskuksen uusi päämaja.

Vanhoja rautateiden liikennemerkkejä on vielä useampia Viikin osuudella. Kaupungin setä, ethän vie pois tällaista toteemia.

Vielä äitienpäivänä 2012 pari lättähattua ajoi tästä ja 1,5 kilometriä pidemmällekin. Ei kyllä uskoisi, mutta täältä löytyy todistusaineistoa:
http://www.seisake.net/uudetkuvat.php?u=2012-05-13

Tästä alkaa tunnelmallinen ja kävelijälle hypnotisoivan pitkä osuus, jossa rata kulkee oman penkereensä päällä, pusikoiden erottamana ympäristöstään.

Marraskuussa löytyy vielä ripaus kuihtumatonta vihreää.

Rata on samansuuntainen Viikin maantiesuoran kanssa.

Viikinojan ylittävä silta on hillityn tyylikästä kivityötä, jota hyvin harva silmäpari tulee pusikoista ihailleeksi.

Viikin peltoja ja luonnonsuojelualueen ruovikkoa.

Mitähän tämä merkki viestittää?

Itää kohden rautatievalli kohoaa ja käy monen metrin korkuiseksi.

Salaperäinen sisäänkäynti vie valliin. Viikin suoran ratapenkassa on tiedetty sijainneen kyynpesän, mutta tämä se tuskin on.

Viikin suora koko komeudessaan. Vieressä raiteita, jotka on purettu Viikin- ja Viilarintien risteyksestä.

Tässä itse risteys. Puomit ja varoitusvalot ovat lähteneet mäkeen. Risteyksen takana radan laidassa oli ennen pieni tavara-aseman tapainen puurakennus, kelailee muisti parinkymmen vuoden takaista aikaa.

Vanha kallioleikkaus on kallioimarrepuutarha.

Tälle paikalle tuli aikoinaan niin sanottu lautatarhan pistoraide. Nyt paikalla on melko häkellyttävän näköinen varastosuoja kuoppaisine kattoineen.

Tästä erkani pistoraide metrovarikolle.

Siihen loppuvat kiskot, tarkalleen portin linjalle.

Pakko oli antaa periksi, tuumaisi rauta, jos tuumata taitaisi.

Hertsikan satamarata oli siis teollisuusrata, joka yhdisti Herttoniemen öljysataman ja teollisuusalueen Oulunkylän kautta päärataan ja sitä kautta periaatteessa koko mantereiseen Euraasiaan Saudi-Arabiaa, Intiaa ja Koreaa myöten. Tavarajunien lisäksi Herttoniemen rantaradalla viivähteli 1944 Mannerheimin ilmatorjunta- ja autonkuljetusvaunuin varustettu erikoisjuna; loppukesästä (24.8.) sen ollessa pysähtyneenä Herttoniemen asemalle käytiin siinä salainen kokous, jossa päätettiin irrottaa Suomi sodasta Saksan rinnalta. Herttoniemen radalla nähtiin myös 1962 matkustajaliikennettä, kun Helsingin kaupunki pyysi VR:ltä apua oman liikennelaitoksensa lakkoillessa. Helsingin keskustan ja Herttoniemen välinen matkustajaliikenne oli sellainen menestystarina, että peräti 26 matkustajaa käytti sitä niiden yhdentoista päivän aikana, jolloin linja oli olemassa (HKL ei vissiin hoksannut tiedottaa koko järjestelystä). Toisaalta matkustajaliikennettä radalle tuotti armeija, jonka sotilasjunat palvelivat Santahaminan varuskunnan tarpeita vuosikymmeniä.

Herttoniemen rata voimaa uhkuvana 1930-luvun kartassa.

Seisake-sivustolla on erittäin hyvä artikkeli satamaradasta sisältäen myös kiintoisia historiallisia valokuvia:
http://www.seisake.net/satamarata3/historia.php

Lopuksi pari spontaanisti napattua kesäistä dokumenttikuvaa, joiden päivämääränä on 18.6. 2012. Satamarataa ollaan juuri purkamassa Viikin- ja Viilarintien risteykseltä metrovarikolle ulottuvalta osuudelta.

 Ratapölkyt on tyrkätty kasaan. Ei mokoma ole sallittua edes polttopuuksi, mutta haisee mahtavasti Lintsin vuoristoradalle. Katoava huvi sekin nuuskutus, kun "pölkyt" ovat nykyisin betonisia.

 Risteyksessä näkyy edelleen juuri tarpeettomaksi käynyt rautatietasoristeyksen liikennemerkki.

Syvään maatuneisiin kiskoihin on kaivettu leikkauskohdat.

Hyvästi, Hertsikan satamarata.

Helsingin kaikonneita satamaratoja olemme ihmetelleet näissäkin artikkeleissa:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/08/kesapaivan-tunnelikavely.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/05/helsingin-urbaani-ratakuilu.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2010/11/sornaisten-rantatien-periferiatasku.html