Lentokentän kangastus: Friggesby ja muuta Porkkalaa

Tutkimusretkeilijä löysi jotain erikoista Porkkalan metsistä.

Onpa eräs uusimaalainen maalaiskylä pitkän niemensä umpiperällä, jonka nimi historiansa vuoksi soittaa kelloja maanlaajuisesti. Puhe on Porkkalasta, jonka surullisenkuuluisa aika neuvostokomennossa alkoi kymmenen päivän ennakkovaroituksella syksyllä 1944 ja ajoi evakkoon kaikki alueen 7252 asukasta.

Kun pakolla pääkaupungin viereen parkkeeranneesta vuokralaisesta vihdoin päästiin tammikuussa 1956, hävitettiin neuvostoajasta muistuttavat rakenteet melkoisen nopeasti ja tehokkaasti. Eräitä isojakin uudistaloja jäi purkukuulan eteen, kuten juhlavan stalinistista tyyliä edustava koulu, joka ei suomalaisten mielestä kelvannut mihinkään. Historian todistuskappaleista kiinnostuneiden kansalaisten miehitysturismille ei olekaan Porkkalassa paljoa nähtävää. Toistuvasti eteen marssitetut reliikit ovat Sjundbyn linnan meijerirakennuksen seinässä näkyvät haalistuneet iskulauseet, haupitsirykmentin kunniaportti Pikkalassa, Vårnäsin puusilta ja neuvostokauden hautausmaa.

Kävimme vaihtelun vuoksi eräällä vähemmän tunnetulla kohteella, Friggesbyn lentokentällä. Siltä käsin toimivat punalennoston suihkuhävittäjät, oletettavasti Mig-15 -tyypin koneet, ja niitä ennen mäntämoottorikoneet. Koneiden tehtävänä oli Porkkalan tukikohdan ilmapuolustus. Kiitoradat olivat osittain päällystetty puolikestopäällysteellä, osittain hiekalla peitetyin teräslevyin. Kiitoradan kokonaispituus oli 2200 metriä ja leveys 60 metriä. Kenttä oli perustettu pellolle ja pelloksi se taas muuttui venäläisten lähdettyä. Koneita varten rakennetut 33 betoniseinäistä ja seitsemän hiekkaseinäistä suojarakennelmaa jäivät sijoilleen. Suomessa nuorimmat muinaismuistolain suojelemat kohteet ovat toisen maailmansodan ajalta, eli Porkkalan rakennelmat ovat lainsuojattomia. Siellä ne ovat pöpelikössä silti vieläkin, kun eivät ole kenenkään tiellä.

Metsässä alkaa hahmottua umpeenkasvanut mutta yhä tukeva tienpohja. Tässä on jyristellyt lentokentän huoltoliikennettä.

Näkymä entiselle lentokentälle.

 Emme tienneet jäänteiden tarkkaa sijaintia, joten ensimmäinen betoni-ilmestys antoi löytämisen iloa.

Muodostelma on kaareva ja tämä kuva otettu sen heinittyneen vallin päältä. Olemme löytäneet yhden Friggesbyn lukuisista hävittäjäsuojista. Tällainen rakennelma tarjoaa tietysti vain suojaa sivuilta tuleville sirpaleille ja paineaalloille toisin kuin täysiverinen hangaari. Ehkä talven lumia varten näissä on ollut jonkinlainen kevyt kattorakennelma.

Keskellä peltoa on lentokenttän kuulunut betonijalusta. Sen alkuperäinen käyttötarkoitus selvisi lukijatiedon avulla; kyseessä on polttoainesäiliön suojakuori.

 Metsänlaidassa näkyy mystistä muuria.

Kyseessä on jälleen lentokoneen sirpalesuoja.

Retkeilijä on pysähtynyt miettimään ajan rientoa ja kokonaisten valtakuntien katoamista sen pyörteisiin.

Vihreän turkin estetiikkaa.

Oh, palaavatko Migit lennolta? On helppoa nähdä, mistä ihminen on saanut mallin lentuemuodostelmille.

 Aukko muurissa on hävittäjän takaliekkiä varten. Ilman sitä kuumuus olisi voinut heijastua tuhoisin seurauksin takaisin koneeseen.

Arvokkaana materiaalina lentokentän kiitoradoissa palvelleet teräslevyt korjattiin talteen lähtevien venäläisten toimesta. Mutta ei näköjään ihan jokaista.

Koska kaikki hävittäjäsuojat ovat malliltaan identtisiä, emme lähteneet jaagaamaan niitä enempää. Leikkuupuimurin jyristellessä syksyn viimeisten kaurasarkojen parissa paikalla sijainnut lentokenttä tuntui lohdullisella tavalla kangastukselta. Kuusikymmentä vuotta sitten olisimme joutuneet samalla paikalla välittömästi pidätetyiksi ja vakoojan leima otsassa edessä olisi ollut turnee, luultavasti loppuiäksi, vankileirien saaristossa. Voi myös kuvitella, kuinka painostavaa elämä on ollut Porkkalan vuokra-alueen aikana Helsingissä, tykinkantaman päässä arvaamattoman diktatuurin tukikohdasta.

Vielä 1990-luvulle saakka Porkkalassa kohtasi Etelä-Suomen mittapuussa huomiota herättävän paljon autiotaloja. Useimpien niiden takana oli sama tarina: kotitaloon ei oltu palattu enää yli 15 vuoden evakkoajan jälkeen. Nyt nuo autiotalot alkavat olla pois lahonneita, mutta kivijalkojen rujot hahmot jatkavat olemassaoloaan. Tammivyöhykkeen rehevä luonto ornamentoi niitä tehokkaasti ja esteettisesti.

Merkillisiä lähihistorian jäänteitä.

Sirpale aarnimetsää. Porkkalaan ehdotetaan kansallispuistoa. Kriteeristö puistolle täyttyy kiistattomasti, eli riittävästi valtion suojelualoja sekä luonto- ja virkistysarvoja. Historian kuriositeetti on se, että Porkkalassa on jo ehtinyt toimia kansallispuisto ja se on ainoa nyky-Suomen alueelta lakkautettu. Vuonna 1938 perustettu puisto kattoi vain Träskön saaren. Se lakkautettiin 1957, koska venäläiset olivat räjäyttäneet saaressa bunkkereita ja maisemaa pidettiin tämän vuoksi kansallispuistolle sopimattomana.

Ihminen vaikutti alueella jo kauan sitten.

Porkkalassa on silmiinpistävän runsaasti merkkejä oman alueen protektionismista. Vastaavaan törmää lähinnä vain Ahvenanmaalla. Kun kotiseudun kerran menetti traumaattisesti, ei sitä tahtone kokea uudestaan. Ja toki eri kuntien ulkoilualueiden vetämä popula halutaan pitää omassa karsinassaan.

Eräät yksityisaluejulistukset lähentelevät taiteellista installaatiota.

Porkkalassa ei voi käydä hoksaamatta, että se on hyvä lintupaikka. Tässä ihmiseen tottuneet valkoposkihanhet, nuo kaupunkipuistojen itsevarmat valtiaat, jäävät tyynesti sijoilleen, kun merihanhet - vaikka ovat kauempana - päättävät poistua turvallisemmalle etäisyydelle.

 Loppukevennyksenä Porkkalan hieman tuoreempaa itäjäämistöä.

Mossen kromi on kestänyt melko hyvin aikaa.

 Kun tyyli ja turvallisuus kohtaavat.

Neuvostoliitossakin oli siis eliittiä.

Myös kuljetuskalustoa on edustettuna tässä metsäautojen kokoontumisajossa.

Porkkalanniemi kurottaa ulos. Etäisyys Viroon on pienimmillään 36 kilometriä. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi neukkustrategit hinkuivat tätä paikkaa. Alueen klaustrofobista menneisyyttä kontemploituaan on soveliasta vapauttaa mietteet Suomenlahden avaruuteen.