torstai 9. elokuuta 2012

Elisaaren tammisto - jalopuuholvissa

Kylässä puiden kuninkaan luona.

Suomen metsäluontoa hallitsee tunnetusti taiga. Tuo tummanpuhuva havumetsävyöhyke, joka kiertää halki pohjoisen pallonpuoliskon Fennoskandiasta Siperiaan ja Alaskasta Kanadaan. Rakas se on meille, tutuista tutuin. Se on piirtynyt mieleemme syvästi ja jotenkin mystisesti niin kuin etäisen metsänlaidan kuusien latvat piirtyvät vasten iltataivasta. Mutta toisinaan koittaa hetki, jolloin taigan juro karuus ei maita; sen neulasäärettömyys tuntuu jo ajatuksena pistelevältä, hapan karike köyhän kituutuksen julmalta areenalta. Silloin kaiho kääntyy kohden lauhkeampaa ja jalompaa piiriä, tammivyöhykkeeseen. Siinä häivähtää keski-eurooppalaisen luonnonvaurauden itsevarma tuntu, kartanoiden ja linnojen läänitykset, muhevainen multamaa vaateliaine kasveineen ja oksanhangassa istuvine trubaduureineen.

Meillä tammivyöhyke eli hemiboreaalinen vyöhyke on leveimmilläänkin vain kolmekymmentäkilometrinen haituva etelärannikolla, joka kapeutuu idässä lähes olemattomiin. Tammivyöhyke on kuin erehdyksissä sattunut sipaisemaan rantaa, jossa se on vieras ja ihmetystä herättävä. Sen rehevimmät ja parhaimmat osat on raivattu aikoja sitten viljelysmaaksi, mikä vain korostaa sen luonnetta outolintuna. Siellä se silti on. Hieman kuin valtakuntansa menettänyt kuninkaallinen, joka kuitenkin osoittaa yhä erehtymättömästi jalosukuisuuttaan niissä pienissä elämän puitteissa, jotka hänellä on jäljellä. Sillä on hallussaan perintönä kaikki ne eurooppalaisen historian ja mytologian sankarikertomukset, joiden tapahtumapaikkana on ollut jyhkeärunkoisten tammien ja kahisevan lehtikarikkeen avarat metsät.

Tammimetsä on legendojen näyttämö, ritarien mielenmaisemaa, Robin Hoodin Sherwood. Tammien katveessa sijaitsivat druidien, teutoonien, kelttien, viikinkien ja slaavien pyhät lehdot. Kalevalan mailta tammi puuttui ja Kalevalassa näkyykin häkellyttävän avoin tammikateus: suuri tammi, "puu katala", varjosti koko maata ja piti kaataa. Etelässä tammea kunnioitettiin Välimerelle asti, jossa siihen yhdistettiin niin Zeus kuin Jupiter. Voitokkaat roomalaiskomentajat saivat paraatissa kantaakseen tammikruunun. Roomalaisilta tulee tammen latinalainen nimi Quercus. Tieteellisen nimen jälkiosa robur tarkoittaa "vahvaa", "lujaa". Meidän päiviimme saakka tammenlehvät ovat olleet erityisen ansioituneen sankarin tunnus. Esimerkiksi saksalaisen rautaristin lisukkeeksi ne tulivat 1800-luvun alussa - samaan käyttöön ei olisi voinut ikipäivänä kuvitella vaikkapa tuomenoksaa.

Elokuisena päivänä, romanttisten mielikuvien siivittämänä suuntasimme kulkumme Uudenmaan suurimpaan (Suomen kolmanneksi suurimpaan) tammimetsään, Elisaaren tammistoon. Se on luonnonsuojelualue ja osa Helsingin kaupungin omistamaa ulkoilualuetta Inkoon saaristossa. Elisaareen pääsee vuokrasoutuveneellä (4 euroa/suunta) Barösundista, jonne puolestaan on lossiyhteys mantereelta.

Tammistoon siis:

Rantaniitty jää taakse, on astuttu tammiston syliin.

Lehtevien latvusten reunustama metsäaukio. Ensisilmäyksellä nousee outo epäilys: ollaanko Suomessa ollenkaan vai astuttu jonkin madonreiän kautta Keski-Eurooppaan.

Tammi tekee mitä lystää. Se huokuu voimallista jämeryyttä ilman, että sen täytyisi epätoivoisesti korostaa kelpoisuuttaan jäykällä suoraselkäisyydellä.

Tammella on omat kääpänsä eivätkä ne estä isäntäänsä elämään monisatavuotiseksi. Tammella mainitaan olevan tuhatkunta sille tyypillistä eliölajia, eli se on ekologisesti todella kova sana.

Elisaaren tammiston hohtoa lisää se, että se on luontainen, ei istutusten perua.

Kuolleenakin majesteetillinen. Tammi voi saavuttaa jopa kahden tuhannen vuoden iän, joskin meillä, esiintymisensä äärirajoilla, tunnetaan vain noin neljäsataavuotiaita yksilöitä.

Puuaineksena tammi on ytyä: sen parkkihapot syövyttävät rautanauloja. Toisaalta tammi on hienostuneen aromaattinen ja siksi suosittu materiaali viini-, olut-, viski- ja konjakkitynnyreissä. Hyvän kosteudenkestävyytensä vuoksi tammi on ollut erittäin tärkeä laivanrakennusraaka-aine. Tästä syystä Ruotsin valtakunnassa tammet julistettiin kruunun omaisuudeksi jo 1500-luvulla ja niiden taimienkin vahingoittaminen oli ankarasti kielletty. Strategisena raaka-aineena vainolaiset kävivät tammistojen kimppuun: venäläiset kaatoivat aikoinaan esimerkiksi kaikki Ruissalon tammet.

Vuonna 1789 Ruotsi-Suomen ja Venäjän laivastot taistelivat Elisaaren vesillä. Barösundin taistelussa upotettiin venäläisten 66-tykkinen linjalaiva Severnaja Orel eli "Pohjolan Kotka". Tarinan mukaan erästä kiveä vasten surmattiin venäläissotilas, joka turhaan anoi armoa ristinmerkkiä tehden. Sittemmin kivi on liikahdellut kirkon kellojen soidessa seitsemän kilometrin päässä Inkoossa... Hmm, harmi ettei retki osunut sunnuntaiaamuun, sillä tarkka kivi jäi selvittämättä.

Välillä tammisto aukeaa laitumeksi.

Paikka kuuluu ehdottomasti sarjaan "käydäpä kuutamolla".

Kierros on jo lopuillaan, mutta maisemat vain paranevat.

Tammenkuori on apteekkitavaraa eri puolilla maailmaa. Keitettyä kuorta käytetään esimerkiksi keuhko- ja kuumelääkkeenä.

Tammea eivät myrskyt juuri kaada. Puun salaisuus on syvälle maahan tukeutuva paalujuuri. Tammen sanotaan kuitenkin vetävän salamia puoleensa, olevan ukkospuu, Thorin suosikki. Sen juurelle ei siis pidä mennä ukkosta pitelemään.

Jälkisanat:

Ripauksen tammiston taikaa löytää Helsingistäkin, Annalan kartanon takaiselta mäeltä. Kyseessä on pienialainen istutusmetsikkö, ei mikään ikivanha, mutta tunnelmallinen silti. Vantaan Tammiston vuonna 1946 suojeltu tammimetsikkö on luontaisesti syntynyt ja ihan kokemisen arvoinen sekin. Espoossa pieniä tammilehtoja on viisi.

Vaikka tammistot ovat Suomessa kaikkiaan hyvin harvinaisia ja kuusettumisen myötä uhanalaisia, on viimeisen 10-15 vuoden aikana ollut havaittavissa, että tammen taimia on alkanut joukoin ilmestyä kangasmetsiin eläinten jemmailtua niiden terhoja. Tammi ei sinällään lajina vaadi lehtomaata, mutta levinnäisyytensä äärirajalla se on voinut tyytyä vain parhaaseen ja kangasmetsien taimet kielivätkin ilmaston lämpenemisestä. Luontaisesti tammi ei levittäydy alueelle, jossa kasvukausi on alle 144 vuorokauden mittainen. Nyt tammivyöhyke on siis mitä ilmeisimmin jyhkeän hitaalla marssillaan pohjoiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti