Uutta odottava Rysäkari - Suomen ensimmäinen yksityiselle myyty linnakesaari

Rysäkarilla on ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoituslaitekokonaisuus. Ja paljon, paljon vangitsevaa avomerimaisemaa.

Kierroksemme linnakesaarilla jatkuu. Tällä kertaa kohteena oleva saari, Rysäkari, on yhdessä mielessä ainutlaatuinen. Se on Suomen ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa puolustusvoimilta vapautunut linnakesaari, joka on myyty yksityiselle taholle. Kaupat saaresta teki viime syksynä yrittäjä Tom Kaisla ja Rysäkarin linnakkeen takana on nyt sen nimeä kantava osakeyhtiö. Tulevaisuudessa saari avautuu matkailulle monien palveluiden kera. Sinne on luvassa puisia uudisrakennuksia. Toistaiseksi saari on odottavassa välitilassa, jossa vanha on jäänyt taakse mutta uusi ole vielä muotoutunut.

Rysäkarin varhainen nimi oli Ryssänkari, mutta sitä muutettiin vaivihkaa pian toisen maailmansodan jälkeen - ei haluttu ärsyttää valvontakomissiota. Rysien kanssa linnaakkeella on tuskin juuri mitään tekemistä, mutta "ryssät" sen rakennuttivat, 1914-1918 osana niin sanottua Pietari Suuren merilinnoitusta. Se siis valmistui parahiksi juuri itsenäistyneelle Suomelle ja sai näin muun merkityksen kuin Pietarin varjelemisen saksalaisilta. Linnakkeella palveli pian noin kaksisataa miestä, sodan aikana lienee enemmänkin.

Viime vuosikymmeninä Rysäkari toimi lähinnä miinavarastona ja harjoitusalueena, viimeisiä TJ-raapustuksia on 3-4 vuoden takaa. Saarella asui viimeksi ympärivuotisesti vartiopäällikkö 1990-luvun alussa. Jos laituriin kiinnittyi asiaton vene, saattoi kiväärinpiippu ilmaantua upseeritalon ikkunaan - vartioinninhan saattoi hoitaa mukavasti makuuhuoneestakin. Kumppanina vartiopäälliköllä oli kesyyntynyt hirvi, joka oli tullut jäitse saareen ja jäänyt sinne ruokinnan innostamana asustamaan. Se saattoi seurata mukana kierroksilla ja olla vartiopäällikön kanssa vastassa tulijoita laiturilla.

Rysäkarin omistajan kanssa tehdyn saarikierroksen kuvia näemme seuraavassa.

Rysäkarin profiili pohjoisesta. Saarella ei ole suuria korkeuseroja, mutta se on ulkosijainnistaan huolimatta metsäinen ja sisältä hyvinkin suojaisa.

Vanha sotilaskotirakennus saaren laiturin tuntumassa. Vartiovuorossa kaksi saksanpaimenkoiraa ja näiden opissa landseer-rotuinen pentu, josta varttuu jopa satakiloinen järkäle. Saarelle ei toivota ulkopuolisia kävijöitä ennen kuin se vaiheittain avautuu matkailukäyttöön.

Upseeritalo. Täällä asui viimeinen vartiopäällikkö.

Sotilaskodin sisäänkäynnin tienoo on suojainen. Voitaisiin olla vaikka Savossa.

Aikoinaan sisäänkäyntiä on komistanut lippukin.

Näkymä sisältä.

Saaren maastosta näkee, että se on ollut laidunaluetta. Olisi hienoa, jos tätä perinnettä voitaisiin jatkaa.

Sairastuparakennus on päässyt heikkoon happeen. Armeijalla on tapana, että jos jotain rakennusta ei enää tarvita, pannaan yksinkertaisesti ovi kiinni eikä rakennukseen enää mennä. Muutamassa vuosikymmenessä jälki on tällaista. Saaren kasarmista on jäljellä enää kivijalka, kuten eräistä muistakin rakennuksista.

Rakennuksessa on kuitenkin vielä runsaasti terveitä hirsiä. Niitä käytettäneen saareen nousevan savusaunan materiaalina.

Ovi on ollut kaunis monine ikkunaruutuineen ja yläosan kaari-ikkunan kera.

Tämä pitkä ja puoliksi maan alle sijoitettu tiilirakennus on kestänyt hyvin aikaa.

Muonakellarista numero 16 on kyse.

Aivan uloin rantavyöhyke on avomaastoa. Tässä katsellaan Stadiin. Kauppatorille on noin kymmenen kilometriä, Eiraan kahdeksan ja Laruun viisi.

Vanha valonheitinasema. Täällä oli aikansa huipputekniikka valonheitinten noustessa hissillä asemiinsa. Rysäkarilla on runsaasti maanalaisia tiloja, jopa leikkaussali, mutta ne ovat toistaiseksi pohjaveden vallassa.

Hienoa kivityötä...

... ja betonityötä.

Etelässä on nauhana Suomenlahden äärettömyys. Näin leppoisana päivänä voi suoda ajatuksen myrskyille, jotka nostavat aallokon säännöllisesti viisimetriseksi.

Saarella oli neljä 245-millistä tykkiä. Eli siis melkein puolet jykevämpiä kuin nykyisin käytössä olevat tornikanuunat (TK 130).

Tykkilaitteisto oli sähköinen, edistyksellistä sekin 1900-luvun alussa.

Tykistöpattereissa on maanalaisia tiloja ja myös nousuja. Aikanaan holveihin tullee galleriatiloja ja mahdollisesti rannikkotykistön historiasta kertova pysyvä näyttely.

Saaren uusintarakennuskantaa ovat isot varastohallit. Näissä säilöttiin miinoja, tulevaisuudessa ehkä öljyntorjuntakalustoa.

Jokaisella kunnon linnakkeella on torni. Rysäkariin sellainen valmistui 1939, juuri ajoissa tositoimiin. Torni laki on 55 metriä merenpinnasta.

Tornin lämpökeskusta.

Parissa kerroksessa on miehistötilat lavereineen. Niissä lämpöä on antanut Valtion Rautateiden kamiinat.

Tornin huipulla on punainen huone punaisine lamppuineen. Vähemmän häikäisevä "bordellivalaistus" mahdollistaa, että tornista näkee ulos pimeälläkin. Tässä ulkoa hohkaava aurinko polttaa kuvan puhki, mutta merinäkymät ovat tajuttoman hienot kapeana kolmen seinän levyisenä panoraamana. Huomaa liuta puhelimien pistorasioita sekä ikkunoiden päällä oleva muistitaulutyyppinen pinta, johon saattoi kiinnittää papereita. Joskus tilanne on ollut kuumeinen, esimerkiksi ilmahyökkäyksen kohdistuessa Helsinkiin.

Näkymä tornin ulkotasanteelta lounaaseen.

... ja pohjoiseen.

Patteristoja ylhäältä katsottuna.

Miten parisataa miestä sai juomavetensä ulkosaarella? Vastaus piilee tässä kaivohuoneessa. Sen suojissa on useiden kymmenien kuutioiden jättiläiskaivo.

Ympyrä sulkeutuu upseeritalolla.