Saksalaisten metsäkalmisto Vantaalla

Saksalaishaudat sijoitettiin hevosenkenkämäisin kaarin metsään.

Suomessa palveli 1941-44 suunnilleen 200 000 saksalaista sotilasta, joista noin 15 000 kaatui Suomen rintamalla, suurin osa kuitenkin itärajan tuolla puolen. Kaatuneensa saksalaiset hautasivat yksinkertaisiin kalmistoihin lähelle taistelupaikkoja. Hautamerkki ei aina ollut ristin mallinen, vaan usein eräänlainen ylöspäin osoittava nuoli - kaiketi jokin muinaisgermaaninen symboli. Toinen versio oli lauta, jonka yläosassa oli rautaristin muotoinen laatta. Toisinaan haudalle tai hautaristin nokkaan laskettiin myös vainajalle kuulunut kypärä. Itärintamalla yleinen hautamuistomerkin materiaali oli nuori kuorimaton koivuranka. Sotureiden luurangot oli ilmeisesti tarkoitus koota lopullisen voiton jälkeen mahtipontisiin mausoleumeihin, "vainajien linnoihin". Toisin kävi. Hautapaikat jäivät pääsääntöisesti alueille, joissa niitä odotti unohdus ellei sitten tarkoituksellinen häpäisy. Omaisista oli varmasti raskasta, ettei ollut paikkaa kaatuneen pojan, isän, veljen, sulhasen muisteluun.

Sodan haavat nuoltuaan Länsi-Saksa alkoi koota kentälle jääneitä vainajia sieltä mistä pystyi. Osana tätä projektia päätettiin 1950-luvulla perustaa kaksi hautausmaata Suomen alueelle jääneiden sotilaiden jäänteille. Ruumiit jäljitettiin ja kaivettiin ylös korvista ja vaivaiskoivikoista, ja siirrettiin kahdelle hautausmaalle. Näistä suurempi perustettiin Rovaniemen tuntumaan Norvajärvelle ja pienempi Honkanummen hautausmaan välittömään läheisyyteen Helsingin pitäjään, nykyiselle Vantaalle. Jälkimmäinen kalmisto keskittyi ilmeisesti vastaanottamaan maan eteläpuoliskon vainajia. Näitä laskettiin uusiin multiin 364. Joukkoa täydensi kuusi ensimmäisen maailmansodan saksalaisvainajaa.

Saksalainen sotilashautausmaa Vantaalla on erikoinen kokemus normaaliin suomalaishautausmaahan tottuneelle. Se ei ole hoidettua puistoa nurmikkoineen ja istutuksineen, vaan tavallista havupuuvaltaista metsämaastoa kuin jossain Karjalan ortodoksien erämaakalmistossa. 1950-luvulla joukko saksalaisia nuoria kasasi kesätyönään alueen ympärille luonnonkiviaidan. Valmistumisensa jälkeen hautausmaata kuvattiin asiakirjassa näin:

Hautausmaalle saavutaan sisäänkäyntihallin kautta. Sitä peittää pylväiden varassa oleva puukatto, joka avautuu kunniapihalle. Alkuperäinen kallio ja luonnonkivimuuri muodostavat tämän kunniapihan rajat. Sieltä johtaa haudoille päätie, jonka sivulla ovat haudat pienissä ryhmissä. Niiden luokse pääsee pieniä metsäpolkuja pitkin.

Teksti kuvaa kadotettua menneisyyttä. Kun Lahden moottoritie vedettiin alueelle 1973, kulki se brutaalisti suoraan hautausmaan sisäänkäyntihallin edestä ja eristi alueen täysin Honkanummen hautausmaasta. Vanhan portin voi edelleen nähdä moottoritieltä, orpona rakennelmana penkan pusikoissa. Kalmistolle puhkaistiin uusi vaatimaton sisäänkäynti päinvastaiselle puolelle, vanhan Lahdentien eli seututie 140:n laidalle oman sivukujansa päähän. Kuja ja hautuumaa huokuivat todella syrjäisen paikan tunnelmaa aina 2000-luvun alkuun, jolloin kuja laajennettiin leveäksi tieksi ja sen päähän nousi huippumoderni Vantaan vankila. Nämä ovat erikoinen parivaljakko, vankila ja kauaksi kotoaan haudattujen miesten metsäkalmisto.

Tapanamme ei ole manipuloida kuvien värejä, mutta tällä kertaa sallittakoon kokeileva poikkeus, joka ehkä hieman virittää aistimaan harmaiden graniittipaasien taakse kätkeytyvää suurvaltahistorian ja inhimillisen tragedian monisyistä seitistöä, joka edelleen vaikuttaa eurooppalaiseen tajuntaan.

Monet kaatuivat hyvin nuorina. Tätä kiveä jakaa kaksi 19-vuotiasta.

Aina vainajia ei ole voitu tunnistaa. Silloin on vain ilmoitettu lukumäärä, kuten tässä. "Zwei Deutsche Soldaten".

Yleisnäkymää. Hautausmaan isännänoikeus on Saksan Sotahautojen Huoltoyhdistyksellä (Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge). Hautausmaan luonteeksi määritellään "rauhan ja kansojen välisen ymmärryksen muistomerkki" ja sen säännöt toteavat muun muassa, että "Suomen ja Saksan perustuslakien vastaisten symbolien kantaminen tai esillepano on kielletty".

Haudoilla ei ole kukkia. Lähiomaiset ovat hyvin vanhoja tai kuolleet itsekin.

Tämän kehälaatoituksen alla olevaan joukkohautaan on laskettu yli 200:n merimiehen jäänteet; ne, mitkä löydettiin noin 600 hukkuneesta. Kaikki kuolivat samana päivänä 12.12.1944. Tuolloin kaksi saksalaista hävittäjää ajautui omiin miinoihinsa lumipyryisellä ja tuulisella Suomenlahdella. Lisää tapauksesta: http://www.hylyt.net/hylky.jsp?id=z35

Graniitti täynnä nimiä. Niiden takaisiin tarinoihin emme yllä, mutta moni täyttymätön haave siellä huokaa ja kuolinhetken viimeisiin tajutiloihin liittyvä tyrmistys.

Hautausmaan luonnonkivimuurilta ei ole pitkä matka vankilan aidoille.