Vieläkö haltija budjaa tässä petäjässä?Laajasalon ostari on sellainen - no, sellainen kuin 1960-70 -luvun lähiöostarit ovat koruttomimmillaan. Sillä on kuitenkin yksi valtti, jota kaiketi millään muulla Suomen ostarilla ei ole esittää: autenttinen uhripuu. "Haltiamäntynä" tunnettu komea honka kukoistaa ostarin länsipäädyssä. Se kuului ennen Uppbyn eli Yliskylän kartanolle, jossa sitä pidettiin suvun pyhänä suojelijapuuna eli pitämyspuuna. Sille annettiin ruokauhreja vuoden tärkeinä päivinä. Oleellista oli uhrata esimerkiksi uuden sadon ensimmäiset jyvät; kartanolla oli suuret viljelmät.
Vaikka Laajasalossa piisaa nimensä mukaisesti kiitettävästi lääniä, piti ostari 1970-luvun alussa tietenkin rakentaa juuri siihen nimenomaiseen kohtaan, missä historiallinen kartano idyllisine tilakeskuksineen sijaitsi. Jonkinlaisena suopeuden osoituksena sentään yhden asuinrakennuksista sallittiin jäädä jäljelle (se tunnetaan nykyisin asukastalo Ylistalona). Haltiamänty olisi voinut hyvinkin tulla kaadetuksi tuhovoimien pyörteissä. Kerrotaan, että ostoskeskuksen rakentajat - jotka asuivat alueella tilapäisparakeissa - uhosivat mielellään, että kaataisivat pyhän puun. Tämä uhittelu tapahtui etenkin rakennusmiesten tullessa juovuksissa kämpille hämärän hetkinä. Joka tapauksessa saha ei laulanut. Joko miehet eivät sydämestään halunneet pahaa erityiselle puulle tai sitten heidän kanttinsa ei kestänyt sen mahdollisten voimien edessä - olivathan useat maalta ja kotopuu-uskomukset saattoivat olla tuttuja vanhojen ihmisten tarinoista.
Tässä 1950-luvun kuvassa puu on hieman erilaisessa ympäristössä kuin nykyisin, mutta sama komea profiili on yhtä kaikki tunnistettavissa (Helsingin kaupunginmuseo).
Kartanon uudempi päärakennus, joka sai muun muassa tuta hullujussin kauhasta (kuva Laajasalo-seura).Pyhien puiden - joita ennen tavattiin kutsua myös elättipuiksi, kartanopuiksi, palvontapuiksi, nimikkopuiksi, pyhityspuiksi, kasvattipuiksi ja taikapuiksi - palveluun liittyi uskomus, jonka mukaan puu oli yhteydessä paikan haltijaan. Jos haltijaa kohdeltiin kunnioittavasti, oli talon onni hyvissä kantimissa - oras nousi maasta, lehmä poiki, salamat pysyivät loitolla ja rengit olivat luotettavia. Jotkut myös olettivat, että suvun pyhä puu oli eräänlainen portti, jonka kautta ihminen saattoi olla tekemisissä paikalla aiemmin asuneiden esi-isien kanssa. Lisäksi puita käytettiin parannusrituaaleissa esimerkiksi siten, että sairas vietiin koskettamaan puuta - samoin vietiin vastasyntyneet saamaan sen hyväksyntä ja siunaus (äiti uhrasi puolestaan ensimmäiset maitopisaransa puulle).
Sopivan palvontapuun valinnassa oli kaksi koulukuntaa: toisen mukaan puun täytyi olla paikan vanhin ja toisen mielestä talon isäntää nuorempi vesa, sillä "vanhempi ei alkaisi totella nuorempaansa". Pyhästä puusta ei sopinut taittaa edes oksaa - kaataminen oli kauhistus, jonka arveltiin johtavan talon tuhoon ja asukkaiden kuolemaan. Kansanrunousarkiston annin perusteella puille uhraaminen näyttää olleen 1800-luvulle saakka hyvin yleinen ja luontevasti hoitunut tapa eri puolilla maata. Uhraaminen oli sekoittunut aikaa myöten kristinuskoon siten, että uhreja pitämyspuille toimitettiin myös kristillisinä pyhinä, kuten jouluna. 1900-luvulla modernisaatio alkoi nopeasti haihduttaa puukulttia. Toisen maailmansodan jälkinäytöksen aikaan siitä oli kaiketi vielä jotain jäljellä, sillä Pohjois-Suomea tuhonneet saksalaiset kaatoivat erityisenä kostotoimena monen polttamansa talon pihapuun.
Pyhien uhripuiden perinteestä on tehnyt mielenkiintoisen gradun (Suomen historia, Tampereen yliopisto 2006) Mari Tuohiniemi-Hurme:
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu00923.pdf
Pyhän puun varjossa voisi bisnes kukoistaa paremminkin - kukaties - jos kauppias muistaisi tuoda puulle uhreja; hänhän on puun pihapiirin uusi "asukas". Luultavasti haltija osaisi arvostaa niitäkin tuotteita - yleensä yhä täysin kelvollisia - joissa "parasta ennen" on ohittunut ja jotka syöstään sen edessä tympeään ja ihmiskunnan historiassa ennen näkemättömään haaskuuseen.Helmikuussa 2006 Yliskylän pitkään arvottomuuden kauteen jäänyt haltiamänty sai osakseen yllättävän pyhitysrituaalin. Kirkko - vanha pyhien puiden ja uhrilehtojen vainoaja - oli sovinnon eleenä toimituksessa mukana isä Mitron ja kirkkoherra Matti Malmivaaran hahmossa. Pyhitystapahtuma oli osa Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Puiden kansa -kirjan uudistetun laitoksen julkistusta. Kyseinen teos on merkittävällä tavalla palauttanut suomalaisten tietoisuuteen agraariyhteiskunnan kuihtumisen myötä unohtuneen pitämyspuukäytännön. Sanalla "juuret" on tässä vahva kaksoismerkitys.
Yliskylän haltiamänty ei kyennyt suojeluksellaan estämään isäntäkartanonsa kurjaa loppua. Tarinan episodi odottaa kuitenkin kirjoittamistaan ja sen hahmotelma on jo julki kaupunginisien taholta: Laajasalon ostoskeskus on vuorostaan päätetty purkaa. Lähivuosina se katoaa - haltiamänty jää.
Huikean havainnollistava esimerkki Suomen muutoksesta nuo kahden ensimmäisen kuvan viljavainiot ja Alepan kirkuvat kyltit. Saa nähdä miltä alue näyttää kun ostari puretaan. Luulisi paikalle rakennettavan uuden ostarin, jossa on myös asuinkerroksia liikkeiden yläpuolella kuten parhaillaan Vantaalla Kaivokselassa ja Martinlaaksossa.
VastaaPoistaLaajiksen ostarin tilalle tulee asuintaloja ja niiden viereen uusi kauppakeskittymä.
VastaaPoistaSuomalaisen taajamamaiseman muutos puolessa vuosisadassa on tosiaan ollut valtava. "Kaunis" ja "ruma" ovat tietysti itsessään tyhjiä määreitä ("kauneus on katsojan silmässä"), mutta konventionaalisesti ei liene liioiteltua väittää, että aika helvetin rumaan suuntaan on menty. Terapiamielessä tulee aika ajoin selailtua 1920-luvun Suomen Kuvalehtiä, joista välittyy se vaikutelma, että tuolloin mitä tahansa maisemaa kelpasi katsella; joka suunnalla näkyi jotain silmää miellyttävää. Hökkeleitäkin tietysti oli, mutta luonnonmateriaaleista tehtyinä ne olivat esteettisiä, kauniisti ikääntyviä aina luhistumispisteeseen ja sen ylikin.
Toivon todellakin, että puu jätetään rauhaan muistuttamaan meitä ihmisiä vanhasta suomalaisesta kulttuurista ja jollaista harvoin enää tapaa. Kiitos palstanpitäjälle kirjoituksista. Siitä on muutama vuosi aikaa, jolloin heräsin lukemaan ja oppimaan kulttuurihistoriaa ja taas uutta hienoa tarinaa tuli eteen. Kumarrus.
VastaaPoistaTerve,
VastaaPoista(first, please excuse the parasitic language used, my Suomi is just not at that level yet)
a dear departed friend, one Perttu Häkkinen, schooled me to this special, "holy" tree in our shared 'hood. As I marvel at the ever-changing environment that is Laajasalon Ostari, I remain boosted each time I witness the tree's presence. Hopefully, she will have her thirst quenched by future sacrifices, as lesser structures crumble & weaker specimens rot away...
Much obliged for writing this article, as I finally took a moment to do my own research. A rcurrent photo of the tree would give a great 3rd perspective alongside the two in the article... before the building behind it gets a taste of arsonist fuckery.