Ympyrätalon tyhjää myyvät kioskit

Saisiko olla merirosvorahoja, rivi lottoa, pilsneri tahi nakkeja? Niitä ei enää täältä saa, mutta lasipinnoista sopii peilata kampaus kuntoon maksutta.

Joskus keskeiselle ja kalliillekin paikalle kaupunkia saattaa "unohtua" jokin tarpeeton rakennus, rakennelma, laite, kadunkaluste tai laitos, joka seisoo tyhjillään tai muuten käyttämättömänä vuodesta toiseen. Purkuhanakassa ja huippuhintaisten neliöiden Helsingissä tämä on erityisen harvinaista, mutta Hakaniemen Ympyrätalon takaa löydämme kiintoisan esimerkin. Siellä olla möllöttää saman katoksen suojaamana kolme kioskia, jotka ovat olleet vuosikaudet tyhjillään.

Estävätkö nykystandardit - kioskissa pitää ilmeisesti olla suihkut ja ties mitkä sosiaalitilat - rakennuksien käytön vai mistä on kyse? Ainakaan allekirjoittanut ei muista nähneensä kioskeissa eloa kuin joskus tyyliin Kekkosen päivinä. Kioskien ympäristö oli jo silloin varsin nuhjuinen paikka, jossa luuhasi karskia porukkaa ja vibat olivat sen mukaiset. Edelleen pari vuotta sitten samainen Ympyrätalon tausta oli kovan denamestan maineessa ja kioskit toimivat jengin käymäläseinustana ja sadekatoksena. Talvella kun juopot kokoontuvat muualla, ovat kummituskioskit ja niiden takainen alue omituinen kuollut saareke kiireisen elämänmenon keskellä. Kioskit saavat olla sijoillaan, ja hyvä niin - niissä on kiehtovuutensa ja niiden tyhjyydessä sanomaa (jatkotutkimukset voi aloittaa vaikkapa Kimmo Pasasen kirjasta Tyhjyys itämaisessa taiteessa ja ajattelussa, Teos 2008). Mistään avarakatseisesta ja rennosta röttelösuopeudesta niitä ei ole tokikaan säästetty, vaan koska ne ovat arkkitehtuurisesti oleellinen yksityiskohta Ympyrätalo-luomuksessa.

Kioskin ikkunat on tökerösti peitetty. Kulahtanut ja likainen metallipinta sopii totaalifunktionalistiseen muotokieleen.

Puupaneloitu sisäkatto osoittaa, että tästä yritettiin oikeasti tehdä hieno. Kattoon on upotettu pyöreät valaisimet, minkä lisäksi katoksen alalaitoja kiertävät yhtenäiset nauhamaiset valaisinpinnat. Viimeinen asia mitä kioskeista on "myyty" onkin itse asiassa valo; marraskuussa 2008 Nina Joonika Kaukoranta valaisi kioskit sisältä vaaleanpunaisella valolla Valon voimat -tapahtuman valoinstallaatiossa Usko, toivo, rakkaus. Yhdellä "valohoitokioskin" luukulla oli myös ihqu sydänkuvio.

Ympyrätalon kioskit edustavat samaa futuristista ja teknologiauskoista optimismia kuin isoveljensä. Alunperin niihin liittyi oma ajokaistansa, ne siis tehtiin autokioskeiksi. Valmistuessaan vuonna 1968 autokuume oli kuumimmillaan ja valmistui myös liikennesuunnitelma Helsingin keskustaan raivattavasta moottoritieverkostosta (Smith & Polvinen). Olivatko Ympyrätalon kioskit Suomen ensimmäisiä lajissaan, jotka oli suunniteltu kaarasta asioitaviksi? Ehkä olivat - tai sitten ei, sillä samana vuonna valmistui porilaisten omaan kaupunkiin Poriin myös autoilijoille suunnattu nakkikioski.

Suomessa autokioskeja alettiin kutsua viimeistään 1990-luvulla nimikkeellä drive-in, mikä hieman särähtää korvaan. Jos hienoja enkku-termejä halutaan lainata, niin niitä kannattaisi käyttää oikein. Ei Suomen autonakkikioskeille ajeta mihinkään sisään, vaan ne ovat drive-through (eli drive-thru) tyypin paikkoja, joissa jonotetaan autolla luukulle ja jatketaan eväät saatua sen ohitse. Drive-in -paikassa pysäköidään haluttuun kohtaan ja asiakaspalvelija tulee auton luo - tai aletaan katsoa leffaa niin kuin amerikkalaisista filmeistä tiedämme.

Kioskien katoksen kaari kulkee samassa linjassa Ympyrätalon kanssa. Autokaista on nykyisin rauhoitettu jalankulkijoille. Taustalla Kallion virastotalo, jonka fatta on yksi seudun tärkeitä kiintopisteitä.

Heikki ja Kaija Sirenin luomus katsoo jälleen kirkkaasti tulevaisuuteen, kun asbestipommin peruskorjaukseen upotettiin 30 miljoonaa euroa. Arkkitehdeille kaikin mokomin vapaat kädet visioidensa piirtämiseen, mutta eikö olisi moraalista kieltäytyä työstä, kun oman rakennuksen alta aiotaan hävittää laadukkaampia taloja ja kaupunkikuvaan leimallisesti kuuluvaa rakennusperintöä? Ympyrätalon kohdalta purettiin useita kauniita puutaloja ja pari komeaa kivitaloa, muun muassa Gustaf Estlanderin niin kutsuttu Wendtin talo (1903). Monilla 1960-luvun hulppeiksi käyntikorteiksi aioituilla liikerakennuksilla tuntuu jostain syystä olevan "paha karma"; vaikka ne sijaitsevat keskeisillä paikoilla, ne eivät saa kummoisia vuokralaisia tai elävät suorastaan kituelämää. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi niin sanottu Metallitalo, "uusi Heimola" ja Kansan talo. Ympyrätalo on saanut sentään remontin jälkeen muun muassa Alkon, S-marketin ja Tiimarin käyttäjikseen.

Ympyrätalon kioskien eräänlainen henkinen sukulainen on Alvar Aallon niin sanottu Erottajan paviljonki: vihertäväksi hapettuneesta kuparista ja lasista koostuva sisäänkäyntirakennus, joka rakennettiin alkujaan pommisuojan porrashuoneeksi 1951. Kadun alla olevassa tilassa oli pitkään nuhjuisia kioskeja. Muistan kerran erään ystävän luonnehtineen luolan atmosfääriä, että "se on sellainen, johon mennään jos ostetaan pornolehti". Helsinki suojeli Erottajan paviljongin 2006 - onhan se itse mestarin kynästä. Nykyisin rakennelma palvelee tylsästi parkkihallin sisäänkäyntinä.