Kun SS:n kirves kirkkoraamattuun mätkähti - synkronisiteetin oivalluttava leikki

Kyltissä oli SS:n pääkallologo ja siinä luki “Als Dank für nicht bewiesene Waffenbrüderschaft" eli “Kiitokseksi osoittamatta jääneestä aseveljeydestä”.

Tämä oli suomalaisten joukkojen tervetuliaistoivotus, kun ne apeina marssivat Muonion kirkonkylään loka-marraskuun taitteessa 1944. Kirkonkylästä oli jäljellä ainoastaan kirkko, kaikki muut rakennukset oli poltettu kivijalkaan taajamaa viimeksi isännöineen saksalaisen 6. SS-vuoristodivisioona Nordin toimesta. Sitä komensi Obergruppenführer Karl Brenner eli sananmukaisesti Karl Polttaja.

Kirkkoon varovaisesti mentyään suomalaiset näkivät, että se oli häpäisty. Sitä oli käytetty tallina hevosille ja penkit oli pantu päreiksi. Muinaisgermaanisia riittejä ja uskomusjärjestelmää elvyttävät SS-joukot olivat avoimesti anti-kristillisiä. Niillä ei ollut kristillisiä kenttäjumalanpalveluksia ja ne halveksivat vakinaista armeijaa moisten pitämisestä. Muonion kirkkokin oli jätetty polttamatta vain siksi, että sen säästäminen oli Hitlerin käsky. Ruotsin puolella Muoniovaaralla kyyhöttävät muoniolaiset olivat tosin luulleet kirkonkin olevan tulessa, sillä sen ikkunoista oli heijastunut raivoisana kirkonkylän palo.

Eräs Nord-divisioonan sotilaista oli iskenyt alttarilla lepäävään julmetun isoon ja vanhaan kirkkoraamattuun kaikin voimin kirveellä. Terä oli läpäissyt kannen ja 187 sivua. Se oli pysähtynyt Mooseksen 5. kirjan luvun 28 kohtaan, jossa lukee näin:

Ettes palvellut Herraa sinun Jumalaas iloisella ja riemuisella sydämellä, koska sinulla kaikkinaista kyllä oli. Ja sinun pitää palveleman vihollisias, jotka Herra lähettää sinun päälles, nälässä ja janossa, alastomuudessa ja kaikkinaisessa puutteessa. Ja hän panee sinun kaulaas rautaisen ikeen, siihenasti että hän sinun hukuttaa. Herra lähettää kansan sinun päälles taampaa maailman äärestä, niinkuin kotka lentäis, kansan, jonka puhetta et sinä ymmärrä, häpeemättömän kansan, joka ei karta vanhaa eikä armaitse nuorukaista, Ja syö karjas hedelmän ja maas hedelmän, siihenasti ettäs hukut, eikä jätä sinulle mitäkään jyvistä, viinasta, öljystä, karjan eli lammasten hedelmästä, siihenasti että hän sinun kadottaa, ja ahdistaa sinua kaikissa porteissas, siihenasti että hän kukistaa maahan korkiat ja vahvat muuris, joihin sinä luotat, kaikissa maakunnissas; ja sinä ahdistetaan kaikissa porteissas, koko sinun maassas, jonka Herra sinun Jumalas sinulle antanut on... Elles pidä ja tee kaikkia näitä lain sanoja, jotka tässä kirjassa ovat kirjoitetut, niin että pelkäät tätä kunniallista ja peljättävää nimeä, Herraa sinun Jumalaas; Niin Herra ihmeelliseksi tekee sinun ja sinun siemenes rangaistukset, suurilla ja pitkällisillä vitsauksilla, pahoilla ja pitkällisillä taudeilla, ja kääntää sinun päälles kaikkinaiset Egyptin taudit, joita pelkäsit, ja ne pitää sinuun tarttuman.

Sisältö aukeaa ehkä selvemmin Raamatun vuoden 1992 (dynaamisen ekvivalenssin eli ajatuksellisen vastaavuden periaatetta noudattavasta ja täten kylläkin alkulähteelle vähemmän uskollisesta) käännöksestä:

Koska te ette palvelleet Herraa, Jumalaanne, iloisin mielin ja sydämen halusta, vaikka teillä oli kaikkea yltäkyllin, te joudutte nälissänne ja janoissanne, alastomina ja kaikkea puutetta kärsien palvelemaan vihollisianne, jotka Herra lähettää kimppuunne. Hän panee teidät kantamaan rautaista iestä, kunnes tuhoudutte. Kaukaa maan äärestä Herra lähettää kansan, jonka kieltä te ette ymmärrä. Kotkan lailla sen soturit hyökkäävät teidän kimppuunne. He ovat häikäilemätöntä kansaa, joka ei kunnioita vanhusta eikä sääli poikasta. Heidän joukkonsa syövät teidän karjanne ja satonne, niin että näännytte nälkään. Teille ei jää mitään, ei viljaa, ei viiniä eikä öljyä, ei vasikoita eikä karitsoita, ja niin te tuhoudutte. He piirittävät kaupunkejanne joka puolella maatanne, kunnes niiden korkeat muurit, joiden vahvuuteen luotitte, ovat sortuneet... Jos ette tarkoin noudata tähän kirjaan kirjoitetun lain määräyksiä ettekä kunnioita Herran, Jumalanne, suurta ja pelottavaa nimeä, Herra saattaa teidät ja teidän jälkeläisenne kärsimään ankarista ja pitkällisistä vitsauksista ja pahoista, parantumattomista sairauksista...

Kirveenterän Raamatusta löytämä kohta tuntuu kuvaavan pelottavan tarkkaan sitä hirvittävää jamaa, johon Muonion tuhonneiden sotilaiden oma maa oli hyvää vauhtia joutumassa. Kaukaa tulee vierasta kieltä puhuvia sotilaita, jotka käyvät häikäilemättä (”kotkan lailla” = myös ilmasta) kimppuun eivätkä kaihda edes vanhuksien ja lapsien vahingoittamista. Kaupungit piiritetään, kunnes puolustus romahtaa. Nälkä ja kurjuus pyyhkivät yli maan, joka oli vielä hetkeä aiemmin niin yltäkylläinen. Rautainen ies tulee kansan kannettavaksi. Juuri näin kävi Saksalle 1945.

Tässä ei ole tarkoitus ottaa kantaa Raamatun ominaisuuksiin ”voimakirjana”, vaan nostaa esille ilmiötä, jota Jung kutsui synkronisiteetiksi. Kun SS:n kirves iskeytyy kirkkoraamattuun ja terä pysähtyy kaikista mahdollisista sivuista yllä toistetun tekstin kohdalle ja kulmakarvamme siitä kohoavat, ei kyse ole loogisesta syys-seuraus-suhteesta (kuten olisi jousiampujan tähdätessä ja osuessa napakymppiin), vaan havainnoitsijan kannalta ”merkityksellisestä sattumasta”. Muonion uskovaiset ovat ehkä kutsuneet sitä ”armon väliintuloksi”, kun ovat aikoinaan kirkkoaan siivonneet ja huomanneet kirkkoraamatun haavasta pulppuavat sanat - ehdan vanhatestamentilliset uhkaukset.

Synkroninen ilmiö voi kummastuttaa, huvittaa tai kauhistuttaa riippuen tapahtuman luonteesta. Monilla meillä on tällaisesta omakohtaisia kokemuksia. Kliseisen yleinen on tapaus, jossa ajattelemme jotakuta - ja saman tien hän soittaa tai pöllähtää vastaan kadunkulman takaa. Allekirjoittanut muistaa nuorena opiskelijanriiviönä sanoneensa kaverille, kun veimme laukkuja ennen luennon alkamista luentosaliin, että ”tuohon taululle pitäisi kirjoittaa ’luento on peruttu’”; mistä lie ajatus tullut mieleen, mutta kun varttia myöhemmin tulimme takaisin, luki taulussa juuri niin – vahtimestarin kirjoittamana totisena totena. Lähes noituudelta tuntunut oli tapaus, jossa opiskelijatoverin kanssa satuimme puhumaan Freak Brothers -sarjakuvista - ei mikään tavanomainen puheenaihe - kun menimme kopiokoneelle, ja kuinka ollakaan, kaikista maailman mahdollisista dokumenteista koneessa lepäsi Freak Brothers -sarjakuvalehti, jonka joku piruparka oli sinne unohtanut. Esoteerisen maantieteen koulu puolestaan sai taannoin yhteydenoton ihmiseltä, joka harrastaa eräänlaista karttojen äärellä mietiskelyä ja saa toisinaan vahvan tunteen, että jossain tietyssä kartassa näkyvässä paikassa – ne ovat usein perifeerisiä – on jotain erikoista. Ja usein niissä sitten onkin. Kuvin todistettu esimerkki koski syrjäistä metsäautotietä, joka kartalta oli tuntunut jostain syystä erityiseltä ja jossa sitten olikin vanha auto ja miehen ruumis.

Sinällään tällaisen ei voi mitenkään todistaa olevan sattumaa kummempaa, mutta niin tai näin, olennaista on kokemuksen vaikutus yksilöön. Jungin mukaan synkronisten ilmiöiden evolutiivis-psykologinen tarkoitus on sysätä meitä irti egokeskeisyydestä kohden laajempaa perspektiiviä. Ne huojuttavat materian ja mielen ehdottomaksi koettua raja-aitaa, ne nostavat mieleen hermeetikkojen näkemykset mikro- ja makrokosmoksen peilaavuussuhteesta ja vastaavat taolaiset prinsiipit. Jung näkee, että niissä ilmenee piilotajunnan rakentava viisaus ja parhaimmillaan ne voivat viedä yksilöä lähemmäksi useissa henkisissä traditioissa peräänkuulutettua kokonaisuuden oivallusta, jonka merkityksestä Albert Einstein (Jung muuten pohdiskeli hänen kanssaan synkronisiteetin ja suhteellisuusteorian kytköksiä) kirjoitti näillä sanoin:

Ihminen on osa kokonaisuutta nimeltä universumi; osa, joka on rajoittunut aikaan ja paikkaan. Hän kokee itsensä, ajatuksensa ja tunteensa jonakin erillisenä muusta – eräänlainen tajunnan harha. Tuo harha on vankila meille, rajoittaen meidät henkilökohtaisiin haluihimme ja mieltymykseemme muutamaan läheisimpään henkilöön. Tehtävämme täytyy olla vapautuminen tästä vankilasta laajentamalla myötätuntomme piiriä koskemaan kaikkia luontokappaleita ja koko luontoa kaikessa sen kauneudessa.

Tieto kirveeniskusta kirkkoraamattuun ja Mooseksen 5. kirjan 28. lukuun on peräisin niinkin esoteerisesta lähteestä kuin muoniolaiskoululainen Jukka Lankisen ainekirjoituksesta ”Oma kirkkoni”, jolla hän osallistui 1967 Suomen itsenäisyyden 50-juhlavuoden kirjoituskilpailuun. Uskomme, että tarina on tosi – opettaja ei olisi muuten päästänyt tuotosta omaa työpöytäänsä pidemmälle. Mutta vaikka se ei olisikaan, olisi se silti suorastaan elokuvallisen hieno esimerkkitarina synkronisiteetista.