Tyylikäs etsivä pohtii tapausta Tattarisuon lähteellä (Rikosmuseo / KRP).
Helsingin Sanomien marraskuisessa Kuukausiliitteessä (11/2010) oli Perttu Häkkisen ja Ville Similän ansiokas ja perusteellinen artikkeli niin sanotusta Tattarisuon tapauksesta, eli Helsingin maalaiskunnan Tattarisuon lähteestä syksyllä 1931 kohulla löydetyistä ruumiinosista ja niiden taakse kätkeytyneestä hautarauhaa häpäisseestä okkultistisesta rituaalirikoksesta.
Artikkelissa esitettiin, että tekijöiden motiivina olisi ollut suolähteeseen kätketty tarunhohtoinen aarre, jonka saamiseksi lähdettä hyviteltiin Malmin hautausmaan tuoreista rivihaudoista ryöstetyillä ruumiinosilla. Näin tosiaan on, mutta aarremotiivi ei ollut ryhmän ainoa eikä ilmeisesti edes tärkein vaikutin. Esoteerisen maantieteen koulu tutki tapausta 1990-luvulla, tärkeimpinä lähteinään Kansallisarkistossa säilytettävä tapausta koskeva Valtiollisen poliisin kansio sekä Helsingin yliopiston kirjaston mikrofilmiarkisto ajan sanomalehtien osalta. Aineistosta löytyi Tattarisuolla noitamenojaan harjoittaneen ryhmän toiminnalle ainakin kolme motiivia, jotka ovat seuraavat.
1) Estää Lapuan liikkeen marssi Helsinkiin. Okkultistit edustivat selkeästi työnväenluokkaa, vaikka sen jäsenet eivät ilmeisesti olleet mitään kommunistiaktivisteja. Kansallissodan tuore ajallinen läheisyys ja äärioikeiston ärhäkkä liikehdintä on kuitenkin huolestuttanut heitä, ja kun asialle ei voitu tehdä fyysisesti mitään, otettiin henkivallat turvaksi.
2) Saada lähteen aarre. Luvassa olevasta jättipotista noitaryhmän johtaja Vilho Kallio oli saanut tiedon itseltään Venäjän keisarin kummitukselta, jonka hän oli tavannut yöllä (Hietsun tai Malmin) hautausmaalla "täydessä univormussa". Toisinaan lähde kiusoittelevasti esitteli antiaan: aarrearkku kohosi mustan veden halki pintaan ja aukesi paljastaen kultaa ja jalokiviä, mutta vaipui sitten pulputtaen takaisin pimeisiin syvyyksiin. Tämä oli selvä merkki: lähdettä ei oltu vielä tyydytetty, vaan se tarvitsi lisää janoamiaan "sinettejä" eli ruumiinosia.
3) Suorittaa koko maailmankaikkeuden järjestyksen ja toimivuuden kannalta oleellisia toimenpiteitä. Tämä voidaan ymmärtää niin, että Tattarisuon lähteestä oli yhteys eräänlaiseen universumin konehuoneeseen, jossa "sinettien" avulla saatiin suoritetuksi tarvittavat, turvallisen yleismaailmallisen tulevaisuuden takaavat säädöt. Ehkä "sinetit" olivat tavallaan kosmisia sulakkeita, jotka varjelivat maailmaa tilttaamiselta.
Ensimmäistä tavoitetta varten ryhmä myös hautasi Mäntymäelle, lähelle nykyistä Olympiastadionia, nuorten kyyhkysten verellä kirjoitettuja loitsulappusia, "pergamentteja", joissa ilmeisesti oli Mustan Raamatun lauseita herra Kallion harakanvarpailla. Kyyhkysiä pyydystettiin muun muassa Pengerkadulla sijaitsevan asunnon ikkunanlaudalta leivänmurujen avulla. Niin sanottu Talonpoikaismarssi Helsinkiin kuitenkin toteutui heinäkuussa 1930, joten sitä poppailut eivät kyenneet torjumaan. Toinen tavoite on tunnettu, joten ei siitä tässä sen enempää. Kolmannen tavoitteen yksityiskohdista ei Valtiollisen poliisin aineistosta ilmennyt selkeästi ilmaistua lisätietoa (yllätys yllätys), mutta ryhmän itsevarman kosminen pelastusmissio ilmenee heidän suhtautumisessaan tuomariin oikeudenkäynnissä. He nimittäin totesivat tälle jokseenkin sanatarkasti: "Millään sanomallasi ei ole meille vähäisintäkään merkitystä, sillä mehän olemme tämän maailman todellisia valtiaita." Melkoista meininkiä oli sekin, kun epäiltyjä yhdistettiin poliisiasemalla ryhmäkuvan ottamista varten. Kun rämeen kauhukopla pääsi kimppaan käytävällä, alkoi se resitoida yhteen ääneen arvoituksellista, yhä uudestaan hoettua lauseparia: "Me olemme toinen voima. Kun kolmas voima tulee, on maailmanloppu käsillä."
Ryhmää johtanut, jo edellä mainittu Vilho Kallio tunnettiin myös lempinimillä Noita-Kallio, Piru-Kallio ja Poppa-Kallio. Stadin okkultistipiireissä hän oli jonkinmoinen hahmo ja oli kuulemma nukkunutkin 20-luvun pääkallo pieluksenaan (mahtanut olla niskat jumissa). Merkille pantavasti ryhmässä oli tasajako miesten ja naisten kesken, joita molempia oli kolme. Kallion lisäksi siihen kuuluivat Ida Widen (ryhmän selvännäkijä), Hilma Sundberg, Hilda Friman, Johan Hedman ja Ville Saari. Jälkimmäinen oli reteä satamajätkä, joka oli jossain vaiheessa yrittänyt napata ryhmän johtajuutta, mutta hänen hermonsa olivat pettäneet Malmin hautausmaalla hautaa avattaessa, jolloin Kallio oli jähmettänyt hänet "taikavoimillaan" ja lehtitietojen mukaan sanskritia puhuen. Samalla johtajuuskysymys tuli lukkoonlyödyksi.
Synkkä joukkio majaili Kallion ja Sörnäisten alueella useissa eri osoitteissa ja kokoonpanoissa. Ainakin kolme taloista on yhä jäljellä (Fleminginkatu 18 / Helsinginkatu 21, Franzeninkatu 12 ja Pengerkatu 27). Hämeentiellä naapureiden kerrotaan ihmetelleen ja viimein tehneen epäilyksistään ilmiannon, kun seinän takana sähköompelukone tuppasi surruttelemaan vartin putkeen yhtä ainoata tikkiä; no, eipä siellä mitään ommeltukaan, vaan peitettiin luiden sahaamisesta tulevaa ilkeästi nirskuvaa ääntä. "Sinettejä" lähdettiin hakemaan yleensä silloin, kun Widen näki näyissään käsien ja jalkojen tulevan seinistä läpi; siitä tiedettiin, että lähteellä oli taas nälkä. Malmin hautausmaalle kuljettiin ajamalla aluksi kuutosen raitiovaunun päätepysäkille Arabiaan, josta käveltiin Vanhankaupunginkosken ja Viikin kautta kalmistolle. Siellä sitten muurin yli ja lapio ja lyhty esiin. Vainajista irrotetut "sinetit" mentiin uhraamaan noin kolmen kilometrin päässä olevalle suolähteelle - ja lopulta lampsittiin aamuöistä maantien viertä mystisiä mutisten kotiin (joskus odoteltiin ensimmäistä bussiakin). Voi ryhmää rämää. Monilla oli tietenkin duuniakin aamulla. Kun oikeudenkäynnissä ihmeteltiin poppoon jaksamista, tokaisi heistä joku vähemmän korrekti: "Kyllä piru voimia antaa!"
Kuukausiliitteen artikkelista ja samalla koko tapahtumasarjasta löytyy hyvä tiivistelmä Kansanperinne-blogista:
http://blog.kansanperinne.net/2010/11/tattarisuon-ruumiit-musta-raamattu.html
Tattarisuon tapauksesta jäi elämään lentävä lause 'jäljet johtavat sylttytehtaalle', entä muuta? Olisi kiintoisaa tietää, mitä ryhmälle tapahtui sen jälkeen kun he vapautuivat vankilasta (tuomiot vaihtelivat ehdollisesta kolmeen vuoteen kakkua), miten elämä siitä jatkui ja olivatko he vielä toistensa kanssa tekemisissä. Mutta tämä vaihe on täysin hämärissä. Omassa tinkimättömässä hourupäisyydessään ja jo armeliaasti etäännyttävässä historiallisuudessaan noin viisikymmentä kalmoa silponeen ja lähteelle uhranneen Tattarisuon noitapiirin projekti on hyvä ehdokas Suomen rikoshistorian mielenkiintoisimmaksi keissiksi. Mutta voisiko siitä oppia jotain?
Ainakin sen, että kultteja ja lahkoja riittää joka lähtöön eikä niiden kelkkaan kannata ihan helpolla hypätä, vaikka johtaja olisi kuinka karismaattinen ja ihmeellinen tahansa. Tämä varoitus on aina ajankohtainen, vaikka nykyaikaisia ja fiksun filmaattisia olemme. Nurinkurista ja degeneroitunutta kyllä, kasvatuksemme ja koulujärjestelmämme antavat vain niukasti jos lainkaan henkisen lajin taitoja, valmiuksia ja työkaluja, ja maat ja taivaat lupaavien helppoheikkien, "valituista" koostuvien ryhmien ja "varmat tulokset" lupaavien menetelmien edessä moni - vaikka olisikin muussa elämässään täysipäinen, koulutettu ja hommansa handlaava - antautuu ihmeen sinisilmäisesti silkkaa kokemattomuuttaan; osittain varmasti siksi, että ei ole saanut mistään käyttökelpoista laatukriteeristöä tarjonnan analysointiin. Vaikka epäonninen kokelas ei päätyisi yhtä dramaattisiin kuvioihin kuin tässä tapauskertomuksessa on esitelty, on harhaanmeno silti ihmiselämän tuhlaamista. Autenttista henkistä ohjausta on ilman muuta olemassa, mutta ei joka oksalla eikä edes joka puussa - puhumattakaan jokaisesta höyryävästä suonsilmästä.
Buddha ohjeistaa terveeseen skeptismiin Kalamasutrassa näin (oma käännös englannista):
Älä usko mihinkään vain koska olet kuullut sen.
Älä usko mihinkään sen vuoksi, että monet monet puhuvat ja juoruavat siitä.
Älä usko mihinkään vain siksi, että se on kirjoitettuna uskonnollisiin kirjoihisi.
Älä usko mihinkään pelkästään opettajiesi ja vanhempiesi auktoriteetin tähden.
Älä usko traditioihin vain sillä perusteella, että ne ovat jatkuneet monia sukupolvia.
Mutta kun havainnoinnin ja analyysin jälkeen toteat, että jokin on järjenmukaista ja johtaa sekä yhden että kaikkien hyvään ja hyötyyn, hyväksy se ja elä sen mukaisesti.
Minä itse olen käynyt paikan päällä lauantaina 6.marraskuuta 2010 juuri kyseisen HS-liitteen innoittamana. Itse asiassa lähteitä on kaksi ja ne ovatkin yhä olemassa. Pienempi tyyni lähde on piilossa ryteikön sisällä, silti ihan Porvoonväylän rampin vieressä. Isompi virtaisa lähde on kuivunut ankaran hellekesän jäljeltä ja sijaitsee punatiilisen vedenottamon vieressä Porvoonväylän rampin ja Lahdenväylän väliin jääneellä maa-alueella. Kirkasvetinen puro virtaa rampin alta. Uskokaa tai älkää! Puron vesi on ihan juotavaa ja kylmän raikasta, minä olenkin täyttänyt kanisteria purovedellä kotiin vietäväksi. Ilmeisesti peräisin isommasta lähteestä. Muuten koko alue on tiheää viidakkomaista ryteikköä, jossa sademetsäelokuvista tuttu machete-veitsi olisi poikaa. Löysin pari hylättyä kodittomien majaa. Paikan tunnelma on kieltämättä aavemaista. T:Masa
VastaaPoistaKiitos lähteen ja sen ympäristön eloisasta kuvauksesta. Itse en ole tuolla koskaan käynyt, vaikka tarkoitus on ollut. Lähteen hyvätasoista vettä on kiittäminen siitä, ettei paikalle päätetty rakentaa kortteleita Tattarisuon teollisuusalueen noustessa. Ja näin jäi jäljelle vaihtoehtoinen "varjo-Helsingin" matkailunähtävyys...
VastaaPoistaolisin kysyt onko HS:n artikkelin mainitsemista ryhmän vapaamuurari-antipatioista
VastaaPoistaenempää tietoa saatavilla?
olen tehnyt yhden haastattelupohjaisen dokumentti-elokuvan aiheesta jal lisätieto olisi aina tervetullutta!
Muistaakseni Seppo Heinolan "Salaperäinen Shakespeare"kirjassa on syytöksistä kriittinen maininta.
(Sepon haastattelu)
http://www.ultra-lehti.com/lehdet/art-0112_Heinola.html
Karl
Valitettavasti en tiedä mitään lisätietoa tuosta mainitusta vapaamuurari-antipatiasta. Käyttämäni lähteet olivat Kansallisarkistossa säilytettävä tapauksen poliisimappi sekä Helsingin yliopiston kirjaston mikrofilmit tapahtuman aikaisista Hesareista; niissä ei tästä asiasta muistaakseni juurikaan ollut, enemmän spekuloitiin muun muassa Mustan Raamatun osuutta asiaan.
VastaaPoistaMielenkiintoinen tulkinta tapauksesta.
VastaaPoistaVapaamuurariyhteydestä on kirjoittanut ainakin Reijo Ahtokari väitöskijassaan Salat ja Valat. Sitä lukiessa tätyy toki huomioida Ahtokarin olevan isekkin rappari. Samaa aihetta täysin toisin tulkitsee miesten laatulukemisto Ratto 11/1978 (ainakin oli skannattuna murha.infossa).
Ville Saari oli tuomittu punakapinallinen ja paennut sisällissodan jälkeen Venäjälle, josta palattuaan sai armahduksen. Tästä ei tietysti vielä voi kommunistisympatioita päätellä, mutta kyllä se jotain kertoo.
Kyyhkysten teurastuksella piti estää Mäntsälän kapinallisten marssi Helsinkiin maaliskuun alussa 1932, ei talonpoikaismarssia 1930. Näin ainakin oikeudenkäyntiä selostaneet aikalaislehdet kertovat.
Viden oli everstiluutnantti Susitaipaleen, joka sai Mäntsälän kapinasta tuomion yhtenä sen johtajista, tekemän ilmiannon valaehtoinen todistaja ja pääasiallinen lähde. Ilmiannossahan kytkettiin vapaamuurarit ja Tattarisuon juttu yhteen syyttämällä sisäministeriä ja Uudenmaan maaherraa tutkimusten tahallisesta harhaanjohtamisesta. Tunnetusti lapualaismielisen Susitaipaleen ilmiannon ylös kirjasi luutnantti Oljemark, joka myöhemmin kunnostautui perustamalla Suomeen kansallissosialistisen puolueen. Viden siis tuskin oli kovin valveutunut kommunisti, ainakaan jos hänen ei ollut tarkoitus tehdä mainituista herroista pellejä, mistä tuskin oli kyse.
Syytetyistä Friman ja Sundberg eivät saaneet tuomiota jutusta.
Korjaus edelliseen:
VastaaPoistaSiis Oljemark kirjasi Videnin lausunnon ja toimitti Susitaipaleelle. Jälkimmäinen ei tiettävästi tavannut koskaan lähdettään.
T: sama
Kiitos arvokkaista täydennyksistä!
VastaaPoistaSen verran Mäntsälän kapinallisista, että he olivat osa ns. Lapuan liikettä. Mutta hyvä täsmennys kuitenkin tuo erotus talonpoikaismarssiin.
http://www.kallionkulttuuriverkosto.fi/@Bin/176810/J%C3%A4ljet+johtavat+sylttytehtaalle.pdf
VastaaPoistaTorsti Lehtisen ilmeisesti ainakin jossain määrin elämänkerrallisessa "Kun päättyy Pitkäsilta"-romaanissa (1982) kerrotaan, että Noita-Kallio (jostain syystä kirjassa Noita-Vainio nimellä) olisi asunut vankilatuomionsa jälkeen "Hermannin Sudenkuopassa", eli nykyisen Hämeentie 68-72:n korttelin kohdalla sijainneessa huonomaineisessa puisessa vuokrakasarmissa, eli mahdollisesti siis samassa talossa missä naapureita oli häiritty luita sahaamalla ennen remmin paljastumista.
VastaaPoistaKirjassa todetaan, että Noita-Vainion oli synkkä mies, jonka menneisyys oli kaikilla tiedossa mutta "niillä kulmilla ei menneitä muisteltu kun oli yhtä sun toista omallatunnollaan jokaisella itselläänkin".
Kiitokset mielenkiintoisesta täydennyksestä koskien "Poppa-Kalliota" (kuten yksi hänen nimistään kuului). On tosiaan annettu ymmärtää, että hän olisi ollut Kallion-Sörnäisten alueella joissain määrin tunnettu hahmo arvoituksellisessa synkeydessään jo pitkin 20-lukua, ja lopulta ei ehkä ollut erityinen yllätys että hän osoittautui avaintekijäksi Tattarisuon arvoituksellisessa tapauksessa. Jos alueelta olisi kerrätty katujen muistitietoa 50-60-luvuilla, moni olisi varmaan vielä muistanut Kallion hahmon.
VastaaPoista