maanantai 18. tammikuuta 2010
Välihuomio: Sörkka versus Sörkkä - kiista katukielen oikeaoppisuudesta
Sijaitseeko tämä ilmestys Sörkassa vai Sörkässä - siinäpä vasta kysymys.
Allekirjoittanut laati Helsingin Sanomiin pienen reportaasin kotimaista elokuvahistoriaa esittelevästä, mainiosta mutta vähän tunnetusta Elävän kuvan museosta. Viime viikolla (12.1.) julkaistu artikkeli stimuloi arvoisan konkaritoimittaja ja –kolumnisti Aarno ”Loka” Laitisen nakkaamaan palautetta. Se ei koskenut juurikaan itse juttua, vaan sen otsikkoa ja aloituslausetta, joissa molemmissa käytettiin Helsingin Sörnäisistä (jossa museo sijaitsee) tuttavallista Sörkka-muotoa. Laitisen mukaan tuo muoto on harhaoppinen ja nimen oikea asu on Sörkkä. Siis "ä" viimeiseksi kirjaimeksi, ei "a".
Tässä lainaus Laitisen hienosta palautteesta niiltä osin kuin se koski nimiasiaa:
Yksi vähäpätöinen asia pisti silmääni – Sörkka. ”Sörkassa piileksii leffataivas” ja ”kätköissä Sörkan laitakatujen”. Birgit Krohnström laulaa ”Sörkän” laitakaduista (1942), Annikki Tähti laulaa Sörkän ruususta, Jussi Raittinen Me Sörkkää vallataan (1971). 1800-luvulla syntyneet työväenliikkeen veteraanit Väinö Tanner ja Martta Salmela-Järvinen kirjoittivat muistelmissaan Sörkästä. Mika Waltarin romaaneissa esiintyy Sörkkä. Hämeentiellä oli 50-luvulla tanssipaikka Sörkän Vennu. Stadin slangikilpailun voittaja Ossi (sukunimi unohtunut) sanoi, että se ehdottomasti on Sörkkä.
Sörkän vankilan johtajat ja vangit puhuvat ja kirjoittavat Sörkästä. Olen nähnyt 30-luvun kristillisen poikalehden, jonka nimi oli Sörkän kristika. Ässärykmentin veteraanit, jotka oli koottu Kalliosta ja Sörkästä, nimittävät kotiseutuaan Sörkäksi. Ässärykmentin veteraani kirjoitti sodan aikana laulun Stadin kundin kaipuu. Siinä lauletaan, että ”kyllä skuru Sörkkään vielä föraa”. Olen itse kuullut tämän sanoittajan paheksuvan, kun joku muu laulaa Sörkasta. Syntyperäisenä stadilaisena (1943) kuulin lapsuudessani vain joidenkin ruotsinkielisten, kuten Georg Malmstenin puhuvan Sörkasta.
60-luvulla Sörkka alkoi hiipiä sanastoon ja lehtiin, joiden toimittajat, etenkin Helsingin Sanomien, ovat maalta ja päässeet tutustumaan stadilaiseen kulttuuriin aika myöhään. Itseäni kiukuttaa, kun nuoret toimitussihteerit muuttavan minun Sörkkäni aina Sörkäksi, vaikka tuntemattomien pikkupaikkakuntien taivutuksessa pitää kunnioittaa paikallista muotoa. Todisteluni eivät auta mitään. Tunnen hävinneeni taistelun, kun sinäkin olet muuttanut Birgit Krohnströmin sanat eri muotoon kuin alkuperäisessä elokuvalaulussa.
Laitisen vyöryttämä todistusaineisto on kieltämättä vakuuttava, ja ensimmäinen reaktio olikin, että Stadissa sotavuosina syntyneen kolumnistin täytyy olla oikeassa. Allekirjoittaneen käyttämän nimivalinnan kannallahan vaikutti olevan maalta tulleiden toimittajanplanttujen ohella lähinnä vain ”Molli-Jori” Malmstén (vaikkakin hän on sentään legdendaarisen Stadin kundi –biisin kirjoittaja). Tulipa kuitenkin poikettua kirjastoon pläräämään Heikki Paunosen kokomaa, vuoden 2001 Tieto-Finlandialla palkittua stadilaisslangin sanakirjaa Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii, jossa on peräti 33 000 hakusanaa ja 1381 sivua. Jännityksestä väräjävät sormet päätyivät kohtaan Sörkka. Niin, Sörkka. Se oli merkitty nimen päämuodoksi ja vasta useita virkkeitä myöhemmin esiteltiin kilpaileva muoto Sörkkä. Melko tasaväkisiä muodot näyttävät tokikin olevan, sillä Sörkka-version taakse oli kirjattu 24 lähdettä ja Sörkän 17. Kirja kertoi, että nimen asusta on ”viime aikoihin asti kiistelty enemmän kuin mistään muusta stadin slangiin liittyvästä seikasta”.
Mielenkiintonsa virittyä allekirjoittanut otti yhteyttä edesmenneen faijansa lapsuudenystävään, katu-uskottavaan Pengerkadun kasvattiin, legendaarista Vaasanaukion Seksipistettä 1970-luvun alusta 2000-luvun alkuun pyörittäneeseen Mannisen Kimmoon, ja kysyi hänen kantaansa nimiskismaan. Kurvin nurkkien kaikki kujeet tunteva Manninen sanoi, että Sörkkä se on hänelle. Mutta hän oli myös sitä mieltä, että Sörkkaa käytettiin ennen sotia ja aikaisemmin syntyneiden aikana. "Tuli jututettua kuuskytluvun alussa moniakin vanhoja tosistadilaisia ja silloin kinattiin samasta Sörkasta", hän kertoi.
Palataksemme Paunosen teoksen antiin, Sörkka-version puolustukseksi esitetään muun muassa sitä, että kaupungin ensimmäisen kaupunginosayhdistyksen nimi oli Sörkan Gibat ry. Suomen Kuvalehdestä vuodelta 1975 on kaivettu Heikki Wariksen (hengaillut mestoilla vuodesta 1923) haastattelu, jossa hän intoutuu korostamaan: ”Muistakaa sitten, että se on Sörkka aalla eikä äällä.” Samalla asialla oli stadilainen L. Mäkelä, joka kirjoitti Hesarin yleisönosastolle 1982 tähän malliin: ”1940- ja 1950-luvuilla stadinkieleen ymppäytyi eräitä rappeutumisilmiöitä. Johtui varmasti myös siitä, että sotien jälkeen Sörkkaan muutti äkkirynnäköllä aikamoinen määrä erilaisia ’Karjalan evakkoja’. Vanhan stadin Sörkka tuotti evakoille ja sudeettisavolaisille kohtuuttomia lausumisvaikeuksia. Alettiin puhua Sörkästä. Stadinkieli ei kuitenkaan ole mikään suomenkielen murre. Se on slangia ja slangina pysyköön. Siis Sörkka!”
Sanakirja esittelee todistusaineistoa molempien leirien hyväksi ja esiintyy sovittelevasti, mutta on silti enemmän kallellaan Sörkkaan: ”Vanhastaan Sörkka-asu on ollut selvästi tavallisempi, varsinkin Sörkassa asuneiden ’oikeiden’ sörkkalaisten keskuudessa, mutta myös Sörkkä-asusta on varmoja tietoja vanhoilta (1900-luvun alkuvuosina syntyneiltä) syntyperäisiltä helsinkiläisiltä, varsinkin Sörkan ulkopuolella asuneilta. Välillä (1940-60-l:lla) Sörkkä-asu yleistyi helsinkiläisten keskuudessa, mutta 1970-80-luvuilta lähtien Sörkka on vallannut uudestaan paikan aitona helsinkiläisyytenä (suorastaan aidon helsinkiläisyyden symbolina)". Sörkka on myös se muoto, jossa sanakirja esittelee nimen merkityksen Sörnäisten vankilan (aiemmin kuritushuoneen), Sörnäisten rantatien ja Sörnäisten rannan ilmentäjänä. Sekin tulee ilmi, että kaksi nimen Sörkka – tai Sörkkä – umpiharvinaista muotoa ovat Tšörkka ja Sörkki.
Nöyrä kirjoittajanne on syntynyt ja aina asunut Helsingissä (kuten vanhempansakin; mutsi lähtöisin Kalliosta, faija Hakiksesta), mutta on tietenkin auttamatta keltanokka ”vanhojen stadilaisten” rinnalla ja kaiken kukkuraksi perifeerisessä Vartsikassa varttunut. Näin hän ei katso omaavansa auktoriteettia sanomaan painavaa kantaa tähän kiistaan. Sivukorvalla hän on joskus tiedostanut Sörkka/Sörkkä –kädenväännön olemassaolon (täysin vastaavaa on käyty muuten siitä, onko Töölö Tölika vai Tölikä) ja on itse käyttänyt huolettomasti molempia muotoja. Snadimpana Sörkkää ja viimeiset kaksikymmentä vuotta Sörkkaa. Valintaan ei liity suuria tunteita. Taisi olla niin, että eräs kaveri sai aikaan ä-pisteiden putoamisen esimerkillään. Sellaista seura teettää.
”Ihminen on häkissä, jossa ei ole kaltereita”, kirjoitti Jean-Paul Sartre, jonka omaelämänkerrallisen muistelmateoksen nimi on kuvaavasti Sanat. Kun tarkkailemme mieltämme ja zoomaamme vähän kauemmaksi kuumeisesta ajatusmyllystämme, huomaamme kuinka käsitteellisyys, sanat, jatkuvasti pitävät meitä kiinni pienessä kiemuraisessa ja takkuisessa pelissään, joka on toden totta kuin häkki ilman kaltereita. Omassa rajallisessa maailmassaan sanallisuudella on totta kai oma hyödyllinen, loogisesti pätevä, esteettisiä elämyksiä antava funktionsa. Ei siinä vikaa, paha olisi ilman. Vailla siunattuja sanoja olisi kommunikaatiomme perin olematonta. Ilman sanoja ei olisi tätäkään rutinaa rustattu. Mutta mitä tulee olemassaolon ihmeelliseen kenttään, niin usein, hyvin usein on käsitteellistäminen myös tiellä. Paljossa ovat sanat turhia, kokemuksiamme pieneen muottiin likistävä korsetti. Verratonta on katsella auringon laskua kattojen taa – tai kuunnella nauttien raitiovaunun kolinaa – kun ei pähkäile, onko jalkojen alla Sörkan vai Sörkän kamara.
Asuin Sörkässä lapsena. n. 4-5 vuoden ikäisenä, joten en ole asian parhain tuntija mutta tuolta ajalta jäin mieleen kyllä ehdottomasti ja ainoastaan nimimuoto Sörkkä. Ihmettelin myöhemmin, olinko muistanut tai kuullut nimen väärin, kun sitten muoto "Sorkka" ilmestyi jossakin jutussa eteeni.
VastaaPoista"Sörkka" ei ole luontainen suomenkielen sana, koska se ei noudata vokaalisointua. Se viittaisi nimenomaan maahanmuuttajataustaiseen alkuperään. Suomalaiselta maaseudulta muuttanut ei luonnostaan sanaa tuolla tavalla lausuisi.
VastaaPoistaSörkka-muoto tulee käsittääkseni ruotsin kielen sanasta Sörnäs strand. Tässä kontekstissa Sörkka- ja Sörkkä-sanojen taisto taitaa juontaa kielipoliittisiin kysymyksiin 1900-luvun alkuun. Itse olen tottunut pitämään Sörkka-muotoa oikeana ja alkuperäisempänä, vaikka ihan täysin suomenkielinen stadilainen olenkin.
VastaaPoistaLönnrotinkatu on ilman mitään riitoja Lönkka. Ja tupakointi röökaamista. Heh!
VastaaPoistaEli mikä on Sörkassa niin vaikeaa?
Hyviä esimerkkejä, vastaanpanemattomia suorastaan!
VastaaPoistaMoi kaikki. Synnyin Kalliossa 60-luvun alkupuolella ja asuin Hakaniemessä 70-luvun puoliväliin. Itselleni on iskostunut takaraivoon, että "Sörkkä" on Sörnäisten kaupunginosa, mutta "Sörkasta" puhuttiin, kun tarkoitettiin vankilaa. Lea
VastaaPoista