Uhanalainen "oikea talvi" tuli kuin tulikin - maisemia Kasakalliolta

Kuten omasta kokemuksestamme ja säätilastoista tiedämme, niin sanottu oikea talvi lumineen ja pakkasineen ei ole enää ollut mitenkään varma asia. Ei eteläisessä Suomessa, mutta ei edes pohjoisemmassa. Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on ollut maailmanlaajuisesti mittaushistoriaan lämpimin. Mitä tulee taakse jääneeseen vuoteen 2009, se näyttäisi olleen viidenneksi lämpimin vuodesta 1850 alkavassa mittaussarjassa. Kaikki lämpimimpien vuosien top-10 -listaan mahtuvat vuodet on koettu vuoden 1995 jälkeen.

Ilmastoskeptikkojen jupina on pienen hiljaiselon jälkeen noussut taas raivoisammaksi, jopa maailmanlaajuista salaliittoteoriaa maalailevaksi. Olisi tietenkin hiton hyvä juttu, jos ilmastonmuutos olisi pahaista huuhaata. Tietoja ilmaston lämpenemisestä ei ole kuitenkaan kerätty mistään akuankasta tai parin hörhötutkijan omalta takapihalta. Alla ote Suomen Ilmatieteen laitoksen tiedotteesta, joka valaisee ilmastomittausten ja -analyysien keruuverkostoa.

Maailman ilmatieteen järjestön ilmastotilastot perustuvat mittauksiin, jotka on koottu maalla sekä laivoissa ja poijuilla sijaitsevilta sää- ja ilmastoasemilta sekä satelliiteista. Mittauksia tekevät jatkuvasti WMO:n 189 jäsenmaan kansalliset meteorologiset ja hydrologiset laitokset, mukaan lukien Suomen Ilmatieteen laitos, sekä monet tutkimuslaitokset. Maailman ilmatieteen järjestön maailmalaajuinen lämpötila-analyysi perustuu kolmeen mittausaineiston kokoelmaan: Iso-Britannian ilmatieteenlaitokseen UK Met Officeen kuuluvien Hadley-keskuksen ja Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön (CRU) dataan, USA:n kansallisen valtameri- ja ilmakehähallinnon NOAAn dataan sekä Yhdysvaltain avaruusjärjestö NASAn Goddard Institute of Space Studies -yksikön (GISS) dataan.

Lapuuden muistojen veroinen talvikeli innosti allekirjoittaneen piipahtamaan toissapäivänä Helsingin erämaisimmassa maisemassa, Kasakalliolla. Paikasta on tarjolla tarkempi blogiraportti (9.2.2009), joten keskitymme tässä vain katsomaan näköaloja ja, toivon mukaan, tuntemaan neljännen vuodenaikamme hienouden sydänalassamme. Puilla lämmittäjälle, ulkotöitä tekevälle ja fillaroitsijalle, kuten monelle muullekin, narskuvaluminen talvisuus on kieltämättä myös elämän hankaloittaja, mutta ei sitä harmauteen ja loskaan vaihtaisi. Tuli taas huomattua.


Kasakallio. On se vaan oikeasti merkillistä, että tällainen mesta on pääkaupunkia.


Näennäisen loputonta metsäaavaa itään päin.


Vuosaaren satama ja voimalaitokset etelän suunnassa muistuttavat, ettei olla sentään missään Lapin kansallispuistossa tai eräromaanin tietokonetrikatussa filmatisoinnissa.


Kutsuvat tötsää Cirrukseksi.


Alarinteiden orastavaa hämärää.


Laajentaako lumi tajuntaa? Tokkopa sentään, mutta voi kyllä viedä kollektiivisen pohjoisen identiteetin tuntuun.

PS.

Lumesta sanotaan, että yksikään lumihiutaleista ei ole samanlainen toisten kanssa. Voiko pitää paikkaansa? Ainakin 1865-1931 elänyt amerikkalainen Wilson Bentley (lempinimeltä Lumihiutalemies), joka valokuvasi viisi tuhatta lumihiutaletta, ei löytänyt yhtään identtistä. Kaikki alkoi, kun Vermontin Jerichossa asunut Bentley sai 15-vuotislahjaksi mikroskoopin, jolla alkoi tiirata lumihiutaleita. Niiden kauneus hätkähdytti poikaa. Harmi kyllä hiutaleet sulivat ennen kuin hän ehti piirtää ne. Lannistumisen sijaan hän päätti omistaa elämänsä lumihiutaleille, joita hän kutsui "pieniksi kauneuden ihmeiksi". Viehättävästi tieteen ja taiteen rajamaastossa operoinut herra nappasi hiutaleita jäähdytetylle mustalle samettialustalle ja siirsi saaliinsa pikapikaa kehittämänsä mikroskooppi-kamera-yhdistelmän eteen. Ja raks! - jälleen yksi hiutale oli ikuistettu. Viimeisenä elinvuonnaan, ennen kuin hän kuoli lumimyrskyssä kylmettymisestä puhjeneeseen keuhkokuumeeseen, hän ehti nähdä otoksistaan kootun Snow Crystals -kirjan ilmestymisen.


Lumihiutalemies hommissa. Kyläläiset Vermontin Jerichossa pitivät häntä outona, mutta missiolleen omistautunutta taltioijaa pikkusieluisuus ei pysäyttänyt.

PS 2.

Jälkisanat ilmastonmuutoksesta: vaikka se ja ihmisen rooli sen aiheuttajana vastoin kaikkea todennäköisyyttä osoittautusikin vääräksi hälytykseksi, ja siihen olisi silti ehditty asianmukaisella vakavuudella reagoida, niin mitä oltaisiin menetetty? Rahaa ja vaivaa. Mutta jos ilmastonmuutokseen ei reagoida asianmukaisella vakavuudella, kuten vieläkin Kööpenhaminan kokouksen jälkeen valitettavasti vaikuttaa, ja se osoittautuu - niin kuin tiedeyhteisön selvä enemmistö vakuuttaa - todelliseksi ja nopeasti kiihtyväksi ilmiöksi, niin mitä menetetään? Pahimmassa tapauksessa (kannaltamme) kaikki mahdollinen, eli ihmiselon ehdot tällä planteetalla. Vielä tämä kehityskulku ehditään estää, vielä ehditään Lumihiutalemiehen jäljissä ihailemaan valkoista talvea.

PS 3, heinäkuun 1. 2010.

Niin legendaarisen tiukka kuin talvesta muodostuikin, olivat tammi-huhtikuu maailmanlaajuisesti lämpimimmät koskaan vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian aikana mitatut. Nasan Gistemp-analyysin mukaan maapallon pintalämpötila oli keskimäärin 0,7 korkeampi kuin edeltävällä 30-vuotisjaksolla 1951-1980.