keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuori, järvi ja pakkotyölaitos: Rummun Murru

Eeppisen maiseman aatelia.

Meren takana, armaan sukukansamme eteläisessä maassa, jossa kalkkipitoinen kamara kasvattaa vehmaita kunnaita, on muuan merkillinen paikka. Siellä on jyrkkärinteinen vuori, sädehtivä smaragdijärvi ja sen pohjassa kulmakunnallinen taloja. Siellä on vankila, jollaiseen et edes vitsimielessä haluaisi joutua. Siellä marjoo tyrni kullankeltaisena ja runsaana kuin happamassa paratiisissa. Siellä maa on täynnä tarinoita, jotka ovat jääneet kuulematta.

Eesti ei voi ylpeillä järvillään ja kukkuloillaan - paitsi tietynlaisilla. Ihmiskätten luoma, sakean historian sävyttämä on maisema viitisenkymmentä kilometriä Tallinnasta lounaaseen. Paikkakunta on nimeltään Rummu ja siellä sijaitsee paikka nimeltä Murru. Tutustumme nyt Murruun lähemmin. Lähtekäämme järvelle vanhan muurin kupeeseen. Pääsemme kesämuistoihin, elo-syyskuun vaihteeseen. Ja ehkä kalteritangoakin laulamaan.

Ei ole salaisuus, että tämä pohjavedestä muodostunut järvi kätkee salaisuuksia.

Järvelle saavutaan vartiotornin vieritse. Paikka on aurinkoisena viikonloppuna kansan suosima virkistyskeidas. Ympäristö on tyly niin kuin hylätty vankileiri voi olla, mutta se ei haittaa slaavilaisen elämänilon haikean syvää hehkua.

Torni ei ole enää miehitetty. Heinä rehottaa. Vain pilvissä on levottomuutta.

Murrun vankileiri ja vankila ehti palvella nuorta Eestin valtiota, Saksan kolmatta valtakuntaa, pitkää neuvostomiehitystä ja lopulta nyky-Viroa.

Murruun 1926 perustettu pakkotyöleiri oli tarkoitettu rikollisille ja työnvieroksujille. Sen yhteydessä toimi myös nuorisorikollisten ojennuslaitos. Työnä oli kalkkikiven louhinta rakennusalan tarpeisiin. Vuodesta 1938 vankileiri sai vakinaisen vankilan statuksen. Sen tilat oli suunniteltu 400 vangille, mutta tarvittaessa sopu oli antava sijaa isommallekin joukolle. Louhoksesta kehkeytyi valtava: sillä oli pituusmittaa yli 2,5 kilometriä.

Miehitysvuosina Murru oli osa vankileirien saaristoa, niin sanottua Gulag-järjestelmää. Sinne joutumiseen riittivät väärät mielipiteet, todelliset tai tekaistut. Tietysti kahleissa puhisi riittämiin myös paatuneita konnia. Krimaanivangit olivat nokkimisjärjestyksessä poliittisten vankien eli "vihollisten" tai "fasistien" yläpuolella.

"Kriminaalivankien suussa heidän nimensä oli fraijer, alkujaan jiddišistä tai saksan rikollisslangista Rotwelschistä itäeurooppalaisiin kieliin levinnyt sana, joka tarkoittaa rikollisen uhria tai prostituoidun asiakasta, ”pokaa”. Nimitys viittaa siihen, että ”fraijerin” ryövääminen tai raiskaaminen oli venäläiselle ammattirikolliselle rutiinia, eivätkä vanginvartijatkaan tohtineet sitä estää. Rikollisten ja alamaailman alakulttuuri sulautuikin käytännössä osaksi vankiloiden kulttuuria ja säännöstöä, ja sellaistakin esiintyi, että kriminaalivanki yleni vanginvartijaksi." (Lainaus Wikipediasta, artikkeli Gulag)

Hakku heilui Murrussa aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Sitten joku sulki kivilouhoksen pumpun (tai ehkä varasti sen polttoaineen) ja kaivanto täyttyi pohjavedestä. Tämä tapahtui niin nopeasti, että pinnan alle jäi iso kaivinkone ja muuta kalustoa sekä lukuisia rakennuksia. Syntyi kaunis järvi. Sen rinnalle jäi seisomaan uurastuksen ja tyrannian monumenttina valkea kuonakivivuori.

Pakkotyölaitos jatkoi tavallisena vankilana. EU-säädösten paineessa se kuitenkin kuristui keskiaikaisuuteensa ja suljettiin vuoden 2012 viimeisenä päivänä.

Tyrni marjoo runsaana.

Maisema muuttuu oudoksi. On kuin olisi saavuttu pueblo-intiaanien maille.

Romanttisen parin käyskentelyä vuorta ihaillen. Sitten näiden kuvien ottamisen alueella liikkumista on kuulemma alettu estää.

Pari vuosikymmentä sitten hulluinkaan ei hallusinoinut, että pian talo olisi raunio, jonka päältä juipit syöksevät itsensä pää edellä järveen.

Järviruoko on löytänyt sijansa. Laji on aito kosmopoliitti, jonka voi tavata suurimmassa osaa maapalloa. Lämpimillä seuduilla se voi kasvaa seitsemän metriä korkeaksi.

Myrkyllisen punakoison petollista kauneutta.

Järvi on kirkas kuin lähde.

Sammakkomiehemme ryhtymässä vedenalaiseen partioon.

Pinnanalainen vihjailee itsestään rakenteella, joka tuo mieleen Loch Nessin hirviön.

Tämän kaaren alitse he menivät. Palattuaan he kertoivat jännityksestä ja vilusta värisevinä, että veden alla kulki jylhä muuri. Vangeille se oli ollut ylittämätön este. Nyt sen yli saattoi liitää ja sen takana oli paljon kutsuvaa.

Allekirjoittanut suuntasi vuoristoon. Ylös johti pääsola, josta erkaantui tolkuttoman jyrkkiä sivupolkuja. Keskellä solaa oli rankkasateiden jäljiltä syvä uurtuma, jonka ylitse kulkija sai aika ajoin hyppiä.

Huipulla. Äkkijyrkkää reunaa täytyy tosissaan varoa - ensimmäinen hätkähdys. Pakkolaitosalueen laajuus - toinen hätkähdys. Huimausta, ihailua. Hiljaisuus.

Vuoren vastasyrjällä kulkee uloin muurikehä. Alas katsellessa voisi kuvitella olevansa kotka.

Järvi on muodoltaan vuonomainen.

Tällaisia näköaloja ei lättänän Eestin luonnosta tapaa.

Kuonakivivuoristolla on kolme päähuippua.

 Ehkä tästä kurusta löytyisi laskeutumisreitti.

Takaisin järven tasalla.

Kulku jatkuu vankilan eteläsivustaa.

Vartiokuja jatkuu ja jatkuu.

Vuori ja ilta-aurinko. Kulkija pysähtyy tässä.

Natolangassa ei ole säästelty.

Tuokio kutsuvalla niemekkeellä.

Sisempi aita oli aikoinaan sähköistetty. Valaisintelineen yläosassa olevassa kolmionmuotoisessa kehyksessä oleva lamppu syttyi kun joku grillasi itsensä.

Muureihin käyettiin luonnollisesti oman louhoksen kiveä.

Tässä on satsattu viiltäviin teriin joukkojenhallinnan instrumenttina.

Vartijan vinkkeli.

Näkymä muurien sisälle.

Kumpupilviä voi tulla talvella ikävä.

Uudempi osa kompleksia muodostaa oman satelliittileirinsä. Vankityövoimaa tarvittiin myös varikoilla, verstailla ja louhinan oheisteollisuuden palveluksesssa.

Itälaitaa.

Vartijoiden ja muun henkilökunnan asuintalo.

Kaikki loppui äkisti.

Mikään irtoava ei jäänyt sijoilleen. Kostoa ei repimisessä ollut, vaan nälkäisten henkien epätoivoa, joka sekoittui uskomattomalta tuntuneen vapautumisen hurmaan.

Kohta seinät eivät enää kerro muistoja edes sanomalehtipaperin muodossa.

Rantaraittia illan hämärtyessä.

Itäinen sektori on valtava ja raunioitunut.

Väliaikaisuus.

Luonto asettuu taloksi.

Ajotie eräälle varikolle.

Tumma vihreys. Kesä on päätöksessään.

Kalustohalleja.

Verkkoaita muurin yllä on tarkoitettu estämään kiellettyjen pakettien heittely sektorien välillä.

Mystisiä koodeja upotettuna betonibrutalismin taidonnäytteeseen.

Lisää hiljaisia kortteleita.

Vieraspaikka. Olihan joillakin auto.

Pakkolaitoksen pääportti.

"Vankila-alue! Lähestyminen kielletty!"

Saapuvien ja poistuvien autojen pohjat syynättiin karkulaisten varalta.

Myös sisin vankila-alue on jaettu soluihin, joiden välillä kulkee vartiokujia.

Neuvostoliittoko oli harmaa ja ikävä?

Aika astua sisään, käydä sellikäytävään.

Selleissä on tuplavarmistus: panssariovi kurkistusluukulla ja sen takana vielä erillinen kalteriovi.

Tyrmä.

Sänky oli nostettavissa seinää vasten.

Mitä ei voinut saada, sen saattoi kuvitella. Samsungin televisio ja dvd-soitin lisäkaiuttimilla.

Naulakko.

Kyllä, paikka oli vain tosimiehille...

... tosin ikää saattoi olla vain 19 vuotta, kuten seinäkirjoituksen syntymäpäiväsankarilla.

Selli 122 toivottaa tervetulleeksi. Satuun!

Käynti kyökkiin.

Kirjasto.

Valikoima oli kenties suppea, mutta täällä ei kuunneltu valituksia.

Selli 232:ssa hallitsi musta mamba. Mutta ei hätää: hänen symbolinsa oli rauhamerkki.

Vain hämähäkinseitit puuttuivatkin paikan kummitusmaisuudesta.

Tyttöjuliste.

Lisää käytäviä. Äänimaisemaa hallitsivat piippailevat äänet, joita kymmenet palohälyttimet päästelivät merkiksi paristojensa ehtymisestä.

Sairastupa?

Vierailuhuoneessa vanki ja vieras olivat kalterin eristämät. Vartija tarkkaili sivusta.

Kalterit kaapissa.

Noustaan ylemmälle tasolle. Taktisena kulkutienä tärkeä portaikko on suojattu mahdollisen vankilakapinan varalta niin, ettei sitä voi pommittaa yläpuolelta.

Rämisevää rautaa. Pitkiä ramppeja.

Palokuja selliosastojen välissä.

Eristysvankien ulkoilupiha.

Luottovankien sellit eivät sijaitse puoliksi maan alla, kuten muiden, ja niissä on huonekaluja

Haave se tämäkin.

Kaunotar vapaasta maailmasta.

Tässä sellissä eli toivo.

Ulkona on pimentynyt ja täysikuu loistaa.

Aluetta vartioi jeepillä ja koiralla varustettu vartija, joka lienee vankilan peruja. Pieni iltavisiitti oli täten tunnelmarikas seikkailu.

Aamu. Yöleiri sijaitsi tämän muurin katveessa, vankilaan nähden järven vastarannalla.

Maisema ei jättänyt rauhaan.

Aurinko paljastaa järven pohjassa kulkevan muurin.

Näkymä satelliittileirin suuntaan.

Tyyntä.

Vapautta symboloikoon tämä takapihojen nauraja.

Sanan "vapaa" merkitys on monissa vanhoissa kielissä kahtalainen. Sana tarkoittaa paitsi ilmeistä fyysistä tai sosiaalista vapautta (sitä ettei ole kahleissa tai muuten jollekin tilivelvollinen), myös rakkautta, hyväsydämisyyttä, jaloutta ja kunnioitusta. Näin esimerkiksi vanhan norjan sanassa frja tai gootin frijon, jotka molemmat ensisijaisesti tarkoittavat "rakastaa". Vapaus ei ole ainoastaan rajoittavien tekijöiden poissa-oloa, vaan myös aktiivista ansiokasta toimintaa. Olla vapaa ja päivä päivältä vapaampi, sitä päämäärää ei tarvitse hävetä.

3 kommenttia:

  1. Neuvostoliiton oikeusjärjestelmään liittyy omituisia dualistisia piirteitä. 1920-luvulla oli vielä melko tavallista, että esim. ryöstömurhasta sai vain kolmen vuoden vankeustuomion. Marxilainen oikeuskäsitys lähti siitä, että rikollinen pyrki tasa-arvoon ja monet rikolliset nähtiin primitiivisinä kommunisteina, jotka pyrkivät tasoittamaan yhteiskunnallista epätasa-arvoa.

    Ennen toista maailmansotaa läntisille "pyhiinvaeltajille" esiteltiin mallivankiloita. Eräs hyväuskoinen britti kirjoitti palattuaan "Länsimaissa tavallinen ihminen joutuu vankilaan ja hänestä tulee rikollinen. Neuvostoliitossa rikollinen joutuu vankilaan ja hänestä tulee tavallinen ihminen." Osa vierailijoista todella uskoi, että vangit eivät olisi halunneet poistua laitoksesta tuomion loputtua!?

    Toisaalta täytyy todeta, että Neuvostoliiton alamaailmassa oli ennen toista maailmansotaa runsaasti ihmisiä, jotka inhosivat järjestelmää sydämensä pohjasta. Rikollisuuteen ajauduttiin myös siitä syystä, että järjestelmä hylki esim. teloitettujen lapsia. Suuren isänmaallisen sodan jälkeen tapahtui alamaailmassa laaja välienselvittely, jossa vastakkain olivat ns. vanha koulukunta ja uudet sotaveteraani taustaiset rikolliset. Vanhoille rikollisille järjestelmän auttaminen millään tavalla oli vastenmielistä, mutta taistelu päättyi siihen, että nationalistiset sotaveteraanit voittivat.

    Tässä vaiheessa Gulag oli laajimmillaan ja näitä nationalistisia kriminaaleja käytettiin poliittisten toisinajattelijoiden vastarinnan murtamiseen. Tapana oli, että toisinajattelija suljettiin selliin kriminaalin kanssa, joka raiskasi "fasistin", minkä jälkeen nöyryytettyä vankia kutsuttiin naisen nimellä sekä henkilökunnan että muiden vankien taholta. Rikollinen järjestelmä käytti rikollisia siis vastarinnan murtamiseen.

    Ikävä kyllä väkivalta levisi gulageista myös laajemmalti yhteiskuntaan. Stalinin kuoltua leirejä lopetettiin ja niiden henkilökuntaa siirrettiin armeijan palvelukseen. Yllättäen upseerit jotka olivat pyörittäneet leirejä väkivallan, alistamisen ja raiskausten merkeissä veivät tavat asevelvollisia täynnä oleviin kasarmeihin. Venäjän asevoimat kärsivät edelleenkin tästä hyvin raakalaismaisesta simputus kulttuurista.

    Yllättäen myös Suomi kärsii marxilaisen oikeusjärjestelmän tuomista lieveilmiöistä. Kun Suomen rikoslakia uudistettiin 1970-luvulla oli yksi mallimaa DDR:ä! Kyseisen valtion oikeusjärjestelmä lähti oletuksesta, että rikollinen yrittää korjata rikoksellaan epätasa-arvoa. Väkivalta ja omaisuusrikokset ovat siis pyrkimystä tasa-arvoon ja niistä ei langeteta kovia tuomioita. Sen sijaan rikokset hyväntahtoista valtiota kohtaan on sanktioitu ankarasti.

    Toki muissakin länsimaissa rangaistuksia liberalisoitiin 70-luvulla. Kuitenkin useimmissa länsimaissa otettiin käyttöön ns. psykopaattien hoitolaitokset, joihin vaaralliset henkilöt voitiin eristää lyhyehkön vankeustuomion jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, olet kirjottanut mahtavan dokumentin, joka ajallisesti ei ole edes vielä kovin kaukana. Kun me vaan muistaisimme.

    Miten aina onnistutkin löytämään juuri tämän kaltaisia asioita, se on vaan hieno taito sinänsä.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset arvon kommentaattoreille.

    Ovat silmiä avaavia (ja samalla sanattomaksi jättäviä) nämä tiedot Neuvostoliiton alamaailmasta, vankihierarkiasta ja oikeusjärjestelmästä sekä sen perinnöstä. Arvokasta täydennystä kuva-artikkeliin!

    Totta, muistaa kannattaa. Aina kun lukee Neuvostoliitosta, kiittää sitä onnea mikä Suomella kävi neuvostomiehitykseltä välttymisessä.

    VastaaPoista