Tässä lähtisi tavallisesti melko nopsaan henki. Nyt mikään paikka maailmassa ei tunnu rauhallisemmalta.
Santahamina on sotilassaari, jota eräät malttamattomat tahot ovat toistuvasti tähynneet Helsingin loppumattomalta vaikuttavan kasvukiihkon maareserviksi. Saari tunnetaan monipuolisesta rakennuskannastaan, jossa huomionarvoisimpia ovat punatiiliset tsaarinaikuiset kasarmit ja nuoren itsenäisen kansakunnan käyntikorttinakin palvelleet 1930-luvun lopun valkeat funkisrakennukset. Alueen 388 hehtaariin ja neljääntoista rantakilometriin mahtuu kuitenkin myös kukkuroittain vaihtelevaa luontoa: paahteista hietikkoa, aarniometsää, lehtoja, korpia ja kluuvijärvi.
Suojelubiologi Antti Belowin mukaan saaren kahdesta sadasta metsähehtaarista on 130 hehtaaria yli satavuotiasta metsää. Luvussa ei ole kuitenkaan kallioalueita, joilla metsä on myös silminnähden vanhaa. Jotain kertoo se, että Santahaminassa on viimeksi tehty harvennushakkuita 1880-luvulla. "Harvalta Etelä-Suomen luonnonsuojelualueeltakaan on löydettävissä vastaavan laajuisia vanhan metsän alueita", Below kiteyttää.
Vuosituhannen alussa Santahaminan metsät merkittiin valtion metsätaseessa talousmetsiksi ja Senaatti-kiinteistöt tilasi alueelle hakkuusuunnitelman. Massiivinen avohakkuu teki tuloaan, mikä sai saarelaiset - etunenässään everstiluutnantti Jarmo Niemisen - toimimaan saaren luontoarvojen puolesta. Kasvit, hyönteiset, käävät, linnut ja lepakot on selvitetty asiantuntijoiden avulla melko perusteellisesti - ja saadut havainnot ovat olleet vakuuttavia. Santahamina on monen harvinaisuuden tyyssija ja myös tukialue, joka auttaa pitämään hengissä lähialueiden kantoja. Hakkuut on peruttu, vaikka alue on edelleen virallisesti suojelematon.
Tässä pienessä kuvaraportissa kuljemme Santahaminan kaikkein koskemattomimman luonnon äärelle, saaren etelä- ja itäosiin, Suurlahden itäniemelle. Se sijaitsee Rivieraksi kutsutun hietikkoisen taisteluampumaradan takamaastossa, jossa ei normaalisti liiku ristin sielua; alue on säännöllisen kovapanossateensa vuoksi santahaminlaisillekin
off limit, kielletty. Vierailupäivänämme vallitsi kuitenkin tulitauko, jota saimme mahdollisuuden hyödyntää pienen tutkimusretken merkeissä.
Santahaminan rakennettu kulttuuriympäristö on valtakunnallisesti merkittävä. Tällä retkellä jätämme kuitenkin sivilisaation taakse.
Keinotekoiset suojakummut ja betoniset kaupunkisotasokkelot kertovat saapumisesta taisteluampumaradalle.
"Riviera" auvoisen leppeänä toukopäivänä. Tällainen aukeaksi myllätty maa on tärkeä reservaatti paahdeympäristöstä riippuvaisille kasvi- ja hyönteislajeille, joiden kohtaloksi nykyisin tuppaa koitumaan elinympäristöjen kasvaminen umpeen.
Kentällä lepäsi ainakin kaksi rökitettyä tankkia, joista toinen zoomattuna tässä.
Jatkoimme Itäniemen suuntaan kivääriampuradan ohitse.
Vaara-alueet on selvästi merkitty raidoitetuin tolpin ja tiet on puomitettu. Takana alkaa kielletty sektori, jossa luonto saa olla isäntä.
Alkujaan maastopalon sammutusvesilähteeksi suunnitellussa lammessa veijaroi viitasammakoita.
Metsä on mielenkiintoisen näköistä, kun metsänhoitaja ei ole päässyt paikalle. Maasto on alavissa kohdin "veden vaivaamaa" - seikka, joka on yleensä eliminoitu talousmetsistä.
Karummalla ylängöllä alkaa juhlava aarnimetsä, jossa on runsaasti yli 200-vuotiaita puita. Saaren metsät on säästetty jo varhain sotilassyistä: ne suojaavat vihollisen tähystykseltä, sirpaleilta ja säältä.
Runsaat ja muhkeat pallerojäkälät kertovat omaa kieltään maaston vähäisestä tallauksesta.
Toisinaan tien sulkee kellahtanut honka.
Tikat, käävät, lahohyönteiset ja kolopesijät diggaavat.
On saavuttu Itäniemen rantaan. Meri on käytännössä bläkä.
Vastarannalla Santahaminan kaikkein itäisin niemi.
Horisontin mesmeroimat retkikuntalaiset.
Rivieran hiedat taisteluampumaradan takaa. Normaalisti edessä oleva alue on luotisateessa.
Kuljimme jälleen metsiä myöten. Nämä todella ansaitsevan nimen "metsä".
Mystinen teräväprofiilinen muuri, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus on tuntematon.
Rantanummen honka on maistanut tuhat myrskyä ja viimein revennyt tyvestään.
Puinen tulenjohtotorni on jo siinä kondiksessa, että siihen ei kannata mennä taittamaan jalkaansa. Se saa lahota rauhassa paikalleen ja muuttua aikanaan sammaleiseksi mättääksi.
Toukokuun toisella viikolla haavikko on vielä alaston ja paljastaa ensimmäisen maailmansodan aikaisen tykistöpatterin.
Valleille noustessa pilkahtaa taas esiin Suomenlahti.
Komero tykkipatteriston suojelupyhimyksen ikonille. Aikoinaan kaikki patteristot siunattiin.
Tsaarinaikaisen patteriston laelle on lisätty kylmän sodan aikana ilmatorjuntaohjuksen jalusta. Nyt sekin on jo historiaa. Taustalla horisontissa Isosaaren linnake ja sen edessä Lohikari.
Noin kolme metriä korkea vallitus on Krimin sodan ajoilta ja uhmannut siis englesmannien tulta.
Rantakallioiden väliset kivet hioutuvat myrskyillä aina vaan pyöreämmiksi. Vanhat saaristolaiset tunsivat niistä lähtevän kumisevan äänen, joka soi pitkin merta.
Oikea paikka irrottaa sokka.
Luonnontilaista rantaviivaa on Santahaminassa ainakin seitsemisen kilometriä.
Etelärannalla on laaja kivirakennelma, joka tuskin on röykkiöhauta, koska sen takaseinä on jyrkän suorakulmainen ja sillä on erillisiä pieniä muurimaisia etäosia. Rakennelman tarkoitus on edelleen arvoitus.
Luonto tarjoaa loppumattomasti silmää hiveleviä yksityiskohtia.
Lopulta maaston merkit kertovat meidän palanneen sivilisaation piiriin.
Ajoneuvokalusto esittäytyy.
Eivät ne rakennetutkaan rannat välttämättä hullumpia ole (tämä ja seuraava kuva on toissavuotinen, otettu 27.5.2011).
Puolustusvoimat on 2000-luvulta lähtien voimakkaasti promotoinut rooliaan biodiversiteetin vaalijana - eikä syyttä. Myös raunioromantiikka on paikoin saanut kukoistaa, mikä ei ole synti eikä häpeä sekään.
Hyvä tiivistelmä Santahaminan luontoarvoista löytyy täältä:
Santiksen uinuvat naapurisaaret koimme muun muassa tässä retkiraportissa:
There's a chance you are eligible to get a free $100 Ikea Gift Card.
VastaaPoista