Matkan varrelta: Menneen talven taloja

Luonnonmateriaaleista taidolla tehty talo huokuu kauneutta kalmonakin.

Huhtikuu - tuo kuukausiperheen julmimmaksikin tiedetty - on tänä vuonna merkinnyt talven sitkeää jatkumista. Kevät on joutunut taistelemaan lujasti jokaisen pälven ja vesistösulan eteen. Vaivoin se on pystynyt hallitsemaan päiviä, mutta auringon laskettua mikään ei ole kyseenalaistanut talven valtaa: tähtikirkkaissa öissä kaikki on ollut kuin tammi-helmikuussa. Ihan näinä päivinä tilanne vääjäämättä muuttuu. Sen haistaa ilmasta, kuulee lumesta, tuntee luissa, näkee linnuista. Kevät!

Ennen vihertyville kunnailla kirmaamista voimme uhrata ajatuksen menneen talven mittaan koetulle ja nähdylle. Tämän pienen kuvaraportin aiheena ovat muutamat hiljattain kohtaamamme rakennukset, joiden oma elämä on niin sanotusti menneen talven lumia. Kevään kiivas ja levoton tohina ei niitä kosketa paitsi siltä osin kun ne ovat eläinten pesäpaikkoja. Löydämme niistä ouodosti sykähdyttävän rauhan, yhä uudestaan ja erilaisin vivahtein. Kunnes niitä ei enää ole.

Eräs hämäläistölli

Etelä-Hämeen hiljaisissa osissa voi aivan maantien laidassakin olla näin nätti autiotalo. Kaikki siinä näyttäisi olevan originaalia.

Oven edessä kasvaa puu, joten sitä ei kannata edes koettaa.

Lasittomasta ikkunasta voi nuuhkaista tuvan ilmaa. Hyvä varaava tulisija ja tuhdit hirsiseinät - siinä asioita, jotka voivat palata vielä arvoon arvaamattomaan.

Röykän sairaalan alue

Nimi "Sanatoriumintie" kertoo paikan käyttötarkoituksen. Kohde on Nummelan parantola eli myöhemmältä nimeltään Röykän sairaala. Se on ollut vuosia tyhjillään.

Sanatorium perustettiin yksityisenä keuhotautiparantolana 1903. Helsinki osti jugend-linnan 1958 ja teki siitä psykiatrisen sairaalan. Aikamme epidemiana jylläävä säästö- ja ulkoistushuuma oli alkanut jo 1996, jolloin sairaala lakkautettiin ja potilaat hajoitettiin numero 3:n ratikkaan ja kuka minnekin. Sairaala elää enää asiakirjoissa, joita siitä on Helsingin kaupunginarkistossa tarkasti ilmaistuna 5,0 hyllymetriä (vuodet 1958-1993).

Helsingin kaupunki yritti kymmenisen vuotta myydä sairaalakokonaisuutta, mutta sopivaa ostajaa ei löytynyt. Valtava kiinteistö ja syrjäinen sijainti ei ole helpoin yhdistelmä. Uusin suunnitelma on valjastaa paikka kaupungin omaan kesäleirikäyttöön.

Kaarevat ikkunat ovat kuin keskiaikaisesta linnasta. Kaikissa potilashuoneissa oli varta vasten suunnitellut telineet tuoreille männyn- ja koivunoksille, joiden aromaattiset ainekset olivat osa hoitoa.

Monesti on tässä seissyt matkalaukkuineen kotiutettu potilas. Toisinaan lähtijä on kuplinut intoa, toisinaan ollut pelokas tulevan suhteen - usein näitä kumpaakin samaan aikaan.

Paikka ei ole kokonaan kuollut. Lämpökeskuksen piippu tupruaa ja tarjoaa peruslämmön päärakennukseen.

Huonoon happeen päässyt puutalo kaipaisi pelastajaa.

Talo muistuttaa hieman asemarakennusta.

Entinen ylilääkärin villa ja myöhempi potilasosasto 4.

Parantolassa riittää mittaa ja mutkaa. Emme yritä mahduttaa sitä kuviin, vaan linkkaamme paikasta taannoin kuvattuun hienoon videopätkään:
http://www.youtube.com/watch?v=ucU78Ffw-HM

Merkki ei viitannut koululaisiin, vaan muihin potentiaalisesti arvaamattomiin tienkäyttäjiin.

Motarin piparkakkutalo

Eräässä Helsingin moottoritiesolmussa on pieni omin luvin tehty mökki. Se on kuin satukirjasta. Talon ulkonäköön on selvästi satsattu, kun tummaksi petsatut seinät ovat saaneet rinnalleen kanarialinnunkeltaiset listoitukset.

Rakennus on sisältä palanut (tuli päässyt irti kamiinasta) ja siksi hylätty. Sisältä löytyvistä aikakausilehdistä selviää, että asuttu on vielä 2010.

Ostoskärryt on irtolaisvarusteiston nykyklassikko.

Pienen piparkakkutalon sijaintiin sopii periaate "niin keskeinen että perifeerinen". Se on niin vilkkaan aktiviteetin myrskynsilmässä, että saa olla täysin rauhassa. Ilmiöstä enemmän:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2011/08/valihuomio-niin-keskeinen-etta.html

Rahtarin tupa

Kun tien laidalla lymyää tällä lailla kuorma-auto, säpsähtää kulkija vaistomaisesti. Ehkä geenit muistavat elefantin savannin laidalta.

Autiotalon tontilla huilailee enemmänkin raskasta kalustoa.

Ruotsalaista osaamista.

Olisiko tämä Ford Sierra?

Taloon vie askelvana, jonka jätti todennäköisesti repolainen.

Ihan selvää ketunpesäosastoa on porstua.

Tuvassa on ihmismäisempi järjestys geometrisine muotoineen.

Pihan perällä näkyy yksi auto lisää.

Tällainen vesihuolto on todellista luksusta verrattuna kaivolla käyntiin.

Talo edestä.

Raju ilmestys jossain landella. Lautarakennuksessa on joskus ollut kolme kerrosta, mutta nyt vain seinät.

Simosenkylä

Talo Simosenkylässä. on vihreä kuin loppukesän metsä.

Vantaalla sijaitseva Simosenkylä syntyi takavuosikymmeninä Simonen-nimisen pioneerin pystyttämän talon ympärille. Erikoista oli, että pieni taajama nousi ilman rakennuslupia. Se muodostui yhden pitkän raitin laidoille, ollen kuin villistä lännestä. Asumukset - joissa bunkkasivat enimmäkseen siirtotyöläiset - vaihtelivat huterista kopperoista tavanomaisiin, vaatimattomiin pieniin taloihin. Simosenkylän luvattomuus oli kivi viranomaisten kengässä ja eräiden skandaaliotsikoiden aihe; nykyisin suurin osa rakennuksista onkin hävitetty. Rippeissä kytee kuitenkin vielä alueen henki.

Alueen tiettäväksemme tehnyt Romantic Geographic Societyn kenttätutkimusmestari J. Kivi esittelee simosenkyläläistä "tyyppitaloa".

Eihän tästä voi olla pitämättä. Vaatimattomuus kaunistaa ja käytännöllisyys aateloi.

Talo palanut? Ei se on vain kellahtanut tantereeseen kuin lopen uupunut heinämies.

Vähäisempi maja edustaa melko tyylipuhdasta funktionaalista arkkitehtuuria.

Vuodesohva on ollut tärkein huonekalu yksiössä, joka todellakin on tehty asunnoksi. Pienen keittonurkkauksen avulla se on ollut toimiva paketti.

Olisiko rouvakin ollut kuvioissa, kun ikkuna on saanut koristeverhon.

Ulkoa hyvännäköinen talo. Sisällä välikatto kuitenkin jo lähenteli olohuoneen huonekaluja.

Piharakennusten avoimet ovet kertovat, että täällä tykättiin väreistä.

Simosenkylän laitamilla on romulampi, jota eräs sukelluksen harrastaja kuvailee näin:

Tossa viimeviikolla pienen vedon seurauksena käytiin laitteiden kanssa sukeltamassa. Kymmeniä auton/moponromuja pohjassa, kodinkoneita, huonekaluja, teltta... En ihmettele jos ruumiitakin. Niitä ei onneksi tavattu. Keskeltä 16 metriä syvä. Pohjalla pieniä ahvenia ja autonromussa kitukasvuisia haukia. Iho kutisi tuon sukelluksen jälkeen aika paljon... Siinä on semmosia myrkkyjä siinä vedessä! Lammen koillispäässä on pieni betoni tasanne rannalla, rinteen alapuolella. Kun sukeltaa siitä tasanteelta niin siellä on jonkinlaisia kiinnikkeitä valettu betoniin. Jonkinlainen kampi ja rautavaijeria. Pelottava paikka. Siis siellä pohjassa oli vaikka mitä... Keskiosaa lähestyttäessä yhtäkkiä syveni, ikäänkuin pohjaton kuilu, kamalan kylmää vettä. En uskaltanut edes uida sen päälle, ajatella kuinka syvää... Vesi oli siinä kohdassa niin kylmää että kuilu tuo pohjavettä laajalta alueelta.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9349836

Maantien mutkassa pieni on tölli

"Maantien mutkassa pieni on tölli", lauloi Tapio Rautavaara, lisäten toiveikkaasti: "Ja siellä kirsikkahuuli."

Ovi kutsuu valmiiksi avonaisena, mutta kirsikkahuuli on tuskin paikalla.

Tyylikäs sisustusyksityiskohta: vietä puutarhapäivää ympäri vuoden!

Katto on kuin täynnä valkoisia lepakoita päivälevolla.

Tyypillinen tölli: porstua, tupa ja kamari.

Lapio ja hella ovat ennakkoluuloton parivalinta.

Kun telkkari katsoo telkkaria, jää ihmiselle aikaa katsella muuta maailmaa.

Vielä monet lumet sulavat tältä katolta ennen kuin rakennus lyyhistyy polvilleen ja muuttuu maaksi.

Tässä autiotalokatsauksessa oltiin talven toisella laidalla, vasta astumassa siihen:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2012/12/hakkuuaukeataloja-ja-ramppeja.html