Matkan varrella: oudon antiikin asema Sipoossa

Muista, ettet voi viedä yhtäkään esinettä mukanasi, kun on aika lähteä...

Kun astuu mihin tahansa suurempaan sekatavaramarkettiin ja katsoo ympärilleen, ei voi välttyä tuntemukselta, että tuijottaa tsunamia silmästä silmään. Ylitsejyräävää krääsätsunamia, jonka kuohuissa kohoaa miljardeja partikkeleita valmiina iskeytymään päällemme. Muinoin henkiinjäämismahdollisuuksia edistänyttä ja yhä geeneihimme sisäänkirjoitettua hamstraamisviettiä hyödyntävä kamantyrkytys on saavuttanut viimeisen turbovaiheensa ennen kuin se väistämättä lähivuosikymmeninä tuupertuu luonnonvarojen rajallisuuden ja ratkaisemattomien energiakysymysten ristituleen. Paitsi yleensä tarpeetonta myös laadutonta; näin lohduttomasti ja suivaannuttavasti kiteytyy aikamme materiaalinen anti, kaatopaikkoja vuoriksi pulskistuttava ja kotiemme suonistoa tukkiva kiinantauti.

Toisaalta - ja tämä onkin merkittävä vastateesi - ihminen ei olisi ihminen ilman tavaroita. Niissä ilmenee hyötyfunktionsa ohella ihmeellisen, suorastaan tajuntaaräjäyttävän moni-ilmeisesti lajimme luovuus, nerokkuus, mielikuvitus, hauskuus ja taitavuus. Edes apina - eläinkunnan kiistaton välkky - ei kykene valmistamaan minkäänlaista esinettä, vaikka osaakin hyödyntää esimerkiksi keppiä työkalunaan. Esineittä joutuisimme palaamaan suoraan apinoiden naapuripuuhun. Paitsi erottamaton osa jokaista uutta päivää, esineet ovat myös luontevasti koettua ja jaettua kulttuurihistoriaa: esimerkiksi suomalaiselle jo pelkkä Jopon, Airam-termoksen, hetekan, Nurmesniemi-kahvipannun, Afrikan tähti -pelin, puukahvaisen Mora-puukon tai lättähattukiskobussin näkeminen voi tulvahduttaa vuoksen muistoja. Tällaisia esineitä esitteli lämpimällä tyylillään Juhani Seppovaara kirjassa Muistojen markkinat - Sinivalkoisen arjen klassikot (Otava, 2008).

Näiden melko ambivalenttien mietteiden saattamana teimme elokuisen viikonlopun lähiretken Sipooseen ja siellä toimivaan Weird Antiques -puotiin. Herrojen Tomppa Kekäläinen ja Mike Kairenius pitämä liike keskittyy nimensä mukaisesti outoihin vanhoihin esineisiin. Ei ne kaikki nyt niin outoja ole, mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja kutsuu esiin uusia ulottuvuuksia eilisen tavallisestakin kamasta. Valikoima palvelee lähinnä keräilyä ja sisustusta. Yhtä kaikki, ilahduttakoon se mikä kerran on tehty mahdollisimman kauan.

Weird Antiques toimii Sipoon Nikkilän lähellä Martinkylän vanhalla asemalla. Tai itse asiassa asemapäällikön talossa, varsinainen asemarakennus paloi 1970-luvulla.

Kamaa on kaksi huonetta plus rapiat. Sitä haalittu sekä Yhdysvalloista että Suomesta, ja siitä syntyy muihin maamme vanhan tavaran liikkeisiin verrattuna ainutlaatuinen cocktail.

Konepajojen mittarit käyvät antiikista siinä missä luonnontieteellisten kokoelmien täytetyt eläimet.

Ihmiskunnan tuottamien erilaisten esineiden määrä on ällistyttävä.

Takavuosien tivolitunnelmaa tarjoava ampumapeli.

Joka nurkalla tuntuu olevan oma teemansa ja asetelmallisuutensa.

Kyökkipuolen kalustoa.

Kahvipurkkeja ja öljypurkkeja, siinä sitä on ollut mustaa voitelua kuskille ja koneelle.

Mikkeliläinen Mesikko osasi soodahommat.

Arabieksotiikka oli osa muodikasta orientalismia.

Neonvalokirjaimet, minne nekin katosivat?

Jotkut pikkuautot ovat liian hienoja annettaviksi skidien leikkeihin.

Onko maailma kolmiulotteinen? On se. Jos et usko, katso näillä.

Metsätyömailla kului stimulantteja.

Savottamailla arvostettiin myös "pänikkää", jossa oli sekä valmiiksi öljysekoitteista bensaa että teräketjuöljyä.

Kiinnostaisiko 1:25 -kokoinen Cadillac-ruumisauto?

Tällaisen kuvitustyylin muistaa vallinneen 1980-luvun alussa.

Fazerin lakuhahmo katosi sensuurin hampaisiin jonkun europarlamentikon vaatimuksesta. Oikean Ajattelun miliisi ei ole kuitenkaan päässyt puhkaisemaan tätä ilmatyynyä.

Oma reippasti outo nurkkansa hawaiji- ja karibialaishenkiselle kitschille.

Wurlitzer, se ainoa oikea jukeboksi.

Osa maidon hygieenisyyttä oli siivilöidä se Salo-vanun läpi. Näkymä putiikin ullakolta, taustalla rautatie, joka vie Keravalta Porvooseen ja Kilpilahteen.

Saunamökin luona on hauska yksityiskohta: kaupunginteatterin vanha spora.

Weird Antiques on avoinna kesälauantaisin elokuun loppuun, mutta aukeaa kuulemma isommatta vaivatta myös sopimuksen mukaan.

Tavaroista kirjoitimme myös tässä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2010/04/valikevennys-kymmenen-tarpeellista.html

Jälkikirjoitus:

Voidaan myös väittää, että hyvin valmistetun, laadukkaan, silmää ja käsityötä vaatineen esineen kohtaaminen ja keskittynyt tarkastelu tarjoaa yhdenlaisen henkisen harjoituksen ja tarkastelijaa hyödyttävän voimansiirtomahdollisuuden. Allekirjoittanut on kokenut tämän esimerkiksi vanhemman italialaisen veitsisepän Frank Beltramen stilettejä koittaessaan ja maestron kanssa ajatuksia vaihtaessaan. Beltrame aloitti stilettien valmistamisen isänsä pajalla Maniagossa 1950-luvulla ja tekee niitä yhä. Ylisukupolvinen ammattiylpeys - mikä on varsin eri asia kuin egoistinen ylpistely - yhdistettynä vuosikymmenien kokemukseen näkyy ja tuntuu veitsien yksityiskohdissa ja toimivuudessa. Niissä kaikki on "just eikä melkein": tarkkuus, viimeistely, vahvuus ja yksilöllisiä eroja sisällyttävä kauneus.

Sellaista jälkeä synnyttääkseen valmistajan mielen täytyy olla kirkas, tyyni ja kurinalainen - vähän niin kuin zen-puutarhan laatijalla. Vastaavia esimerkkejä tietysti löytyy monesta traditionaalisesta tuoteryhmästä, joissa käsityöllä on osuutensa.