Esoteerinen maantiede ja periferiaterapia: Hetki erään traktorin merihaudalla

Kadonneen traktorin jäljille vievät nämä mystiset jääkuutiot Vartiokylänlahden iltaruskossa.

Lähti suksija illan syliin. Sinisessä hetkessä ja lilan sävyissä sivakoi, avaran taivaan alla hankea rohisutti. Alla kiisi Vartiokylänlahden vankka jää, oli meno hujakkaa ja helppoa. Siinä mietteisiinsä vajosi ja jopa mietteiden puuttmisen ihmeelliseen rauhaan. Vaan sitten näki jotain outoa ja silmiään hieraisi. Kuin katutyömonttu olisi ammottanut keskellä laajaa autiota salmenselkää. Punakeltaiset muovinauhat rajasivat isoa avantoa, työmaan varoitusvilkku kölli kepin nokassa. Aggregaatti hyrräsi, pumppu vettä polskutti.

Vajonnut oli jokin muukin, mutta ei mietteisiin eikä niiden puuttumiseen. Jääkannen läpi oli mahtikone mennyt, isosti ryskännyt ja höyryten tuskaansa mylvinyt. Traktorin mentävä oli kolo ja sellainen pohjassa ahventen kanssa olikin. Niin kertoi tiedonvälitys. Virkkoi sanoma liikuntaviraston ystävällisestä aikeesta ja traagillisesta sattumuksesta. Luonnonluistinrataa oli helmikuun lopulla aurattu, samaan paikkaan kuin edellisvuosina Marjaniemen edustalle. Komeasti oli moottori laulanut, lumi lentänyt kaaressa, veres jää antautuneena kimaltanut. Ja sitten äkkiä - ritinä ja rytinä - ja hiljaisuus kuin veitsellä leikaten.

Kuljettaja, onnekas, pelastautui - mutta Ahti koneen otti. Uhrin kalliin antoi sivilisaatio. Luontoon oltiin tultu kaupungin elkein. Reteesti kuin katua pitkin jyristelty, vaikka kauaksi oli jäänyt asfaltin turva. Se tie, se katu, se ei kestänyt. Rajaseudulla on oma arvaamaton todellisuutensa. Viaton ja väkevä.

Suksija hetken merihaudalla hiljentyi. Hylkyjen seurakunta Helsingin vesillä on kunniakas ja perinteikäs, kyllä sinne yksi traktorikin mahtuu.