Kerrassaan ihmeellisiä ovat unhon kätköisät Vallisaari ja Kuninkaansaari

Aleksanterin patterin porteilla.

Helsingin keskustasta neljän-viiden kilometrin päässä vallitsee aivan omanlaisensa todellisuus, jota hyvin harva on koskaan nähnyt. Unohduksissa, suljettuina ja käytöltään hiipuneina uinuvat Vallisaari ja Kuninkaansaari, kaksi lähes maailmanperintöluokan linnakesaarta, jotka tyrskyille altis kannastie kytkee toisiinsa. Niiden historia on ollut täynnä toimintaa ja traagisiakin vaiheita, mutta jo pitkään ne ovat olleet autioina ja hiljaa, hipihiljaa. Puolustusvoimilla on ollut niissä viime vuosina vain passiivista varastotoimintaa ja satunnaisia pienen skaalan harjoituksia.

Tänä vuonna varastot on tyhjennetty, sillä armeija valmistautuu luopumaan sille rasitteeksi muodostuneista saarista. Suomenlinnan ja Santahaminan väliin jäävä yli satahehtaarinen kokonaisuus on pinnanmuodoiltaan, maisemiltaan, eliölajistoltaan, historialtaan ja rakennusperinnöltään huikea. Mitä saarille tulee tapahtumaan, sitä pohtimaan on asetettu valtionvarainministeriön taholta työryhmä, jonka on määrä saada jonkinlainen ehdotus aikaiseksi 31.3.2012 mennessä.

Suurena kysymysmerkkinä on kuka ottaisi saarten kestävän virkistyskäytön kehittämisen budjettiinsa, vetovastuulleen. Ilmeistä on, että niitä pidetään sopimattomina tavalliseen jokamieskäyttöön. Vastuulliselle retkeilijälle mestat eivät ole ongelma, mutta alueen omistaja (Metsähallitus) joutuu miettimään niitä vähemmän vastuullisia tai kykeneviä, jotka ovat alttiita telomaan itsensä osittain jo raunioituneissa linnoituslaitteissa ja rakennusten omistaja (Senaatti-kiinteistöt) sekä museoväki huolimaan vandalismin kiroja, mikä on realistinen uhka pääkaupungissa sijaitsevassa kohteessa.

Metsähallituksen selvitys vuodelta 2008 pitää Valli- ja Kuninkaansaarten luontoarvoja "erittäin merkittävinä". Vallisaarta pidetään koko Helsingin saariston suojeluarvoltaan parhaana kasvipaikkana. Perhosia saarilta on tavattu lähes 700 lajia. Muukin eläimistö voi hyvin. Missä muualla voi esimerkiksi rantakäärme luikertaa tai teeri pulista soidintaan näin lähellä Helsingin keskustaa? Käytännössä saaret ovat pitkään olleet täysrauhoitetun luonnonpuiston asemassa. Kuuluisat city-huuhkajat aloittivat Helsingin valloituksensa niiltä käsin.

Kävimme kokemassa vartiolinnakkeiden viimeistä syksyä sotilassaarina. Tämän mahdollisti saaria hallinnoiva Suomenlinnan rannikkorykmentti ja ennen kaikkea hyvin pätevä oppaamme, Helsingin edustan sotilassaariin perehtynyt everstiluutnantti evp. Jarmo Nieminen, nykyinen vapaa tietokirjailija ja valokuvaaja. Oheinen kuvaraportti pohjautuu kahteen kokopäivän kenttäretkeen (5. ja 9. kuluvaa kuuta). Silti saaret pitivät yhä monta salaisuutta. Niissä on kerta kaikkiaan liikaa nähtävää eikä niiden haasteellinen topografia ja monin paikoin viidakkomainen ja kosteapohjainen kasvillisuus salli mitään läpijuoksua.

Kuvakooste on mittavuutensa vuoksi jaettu kahteen osaan. Kakkososassa kerromme myös saarten historiasta.

Pysähtynyttä tunnelmaa kyläraitilla.

Saaret ovat olleet siviileiltä suljetut lähemmäs kaksisataa vuotta.

Vanhaa saaristometsää Kuninkaansaarella. Nimi tulee Ruotsin kuningas Kustaa III:n mukaan, joka piti saaressa leiriä 1788.

Näkymä karulta ylänköalueelta Isosaaren suuntaan.

Tykistöpatteri Kuninkaansaaressa. Etummaisella tykkipihalla näkyy nosturi, jolla ammuksia liikuteltiin.

Saaret ovat täynnä äärimmäisen vaikuttavia rakennuksia ja rakennelmia.

Vallisaaren ja Kuninkaansaaren välinen kannastie jälkimmäisestä nähtynä.

Vallisaari on Kuninkaansaarta rehevämpi. Jalopuista esiintyvät runsaina saarni, lehmus ja vaahtera.

Jokin vaahteralla viihtyvä kääpä.

Täydellisen romanttisia paikkoja. Vaikka olisi toisaalta toki toivonut, että intti olisi pitänyt näistä parempaa huolta.

Tsaarin aikainen huussi raunioituu pusikossa.

Krimin sodan aikaiset jäänteet ovat vähäisempiä ja jo hyvin muinaisilta vaikuttavia.

Kivetty vartiopolku kiertää saaren eteläosia.

Hämmentävä kaariholvi runsaan kasvillisuuden kätköissä. Rakennelman toinen laita on kiinni rinteessä ja sieltä on sisäänkäynti laajaan maanalaiseen bunkkeriin.

Bunkkerin pääkäytävää.

Oven takana palotynnyri.

Bunkkerissa on tällaisia majoituskäyttöön tarkoitettuja saleja. Takaseinän ikkunat antavat kapealle sivukujalle, joka on sisärakenteiden ja ulkoseinän välissä.

Kuja kiertää koko sisärakennuksen. Ilmavaippa on lisännyt sisäosan asuttavuutta.

Paikka on talvehtivien perhosten suosiossa.

Pimeyden aarteita. Myrkkyvarastolta näyttäisi, mutta taitaa olla silti kyseessä hieman vanhentuneet mehut.

Venäjänkieltä osaavat, tulkatkaahan tämä.

Uloimmat ovet.

Vallisaaren suuri räjähdysonnettomuus 1937 tapahtui tässä kohtaa. Aikoinaan paikka oli kuin kuun maisemaa.

Jopa potkukelkka on armeijanvihreä.

Vallisaaressa on lähdepohjainen lampi, joka oli muinoin merenkulkijoille Helsingin tärkein makean veden saantipaikka. Venäläiset rakensivat lampeen halkaisijaltaan noin 80-metrisen tiilikehän, joka on jäänyt pinnannousun myötä näkymättömiin. Laituri ei rohkaissut kannelleen.

Noin 1920-lukulaista varikkotunnelmaa.

Rannoilta poistettuja suojakupuja.

Vallisaaren länsiosassa sijaitseva kluuvi, josta kohoaa 35 metrinen mäki. Yläosa on ihmiskätten työtä; hiekkavalli, jonka takana on saaren komein yksittäinen linnoituskohde, Aleksanterin patteri.

Osa Aleksanterin patteria.

Linnakepiha on runsaan kasvillisuuden vallassa, mutta vesakko on poistettu pari vuotta sitten talkoilla.

Patterin sisätiloissa on jäljellä upeita metallisia kierreportaita.

Patterin katolla.

Näkymä lounaaseen ja Helsingin ulkosaaristoon.

Avomeren laidalla on oma linnoitelinjansa.

Sata vuotta sitten ainakin Vallisaari oli hyvin vähämetsäinen, avomaisemainen saari. Linnoitusten kalkista rikastunut maaperä on kuitenkin pukannut rehevät metsät kosteisiin laaksoihin ja kasvillisuus on vyörynyt myös linnoituslaitteiden ylitse, jättäen ne monin paikoin täysin sulkeutuneisiin kätköihin. Useat rakennuksista ovat tuhoutumassa, monet jo kokonaan kadonneet. Pusikoihin hukkuneet linnoituslaitteet kärsivät nekin ajan hampaasta niin romanttisia kuin raunioituvina ovatkin.

Jos Vallisaaren ja Kuninkaansaaren rakennusperintö halutaan pelastaa, olisi ensimmäinen ja kustannuksiltaan edullinen ensiapu raivata rakenteille hengitystilaa. Kaikkien rakenteiden kunnostaminen ei ole realistista eikä ehkä mielekästäkään. Niin tai näin, saarissa ja niiden käytössä tulee riittämään ihmeteltävää pitkään. Niiden sijainti ja sisältö ovat yhtälö, jollaista ei ole tullut tarjolle sitten Suomenlinnan avautumisen hyvin kauan aikaa sitten.

Raportin kakkososa löytyy täältä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/09/ihmeellisia-ovat-unhon-katkoisat.html