Halusimme simmata mieluummin järvessä kuin meressä, ja siksi valitsimme sopivan rantsun tien oikealta puolelta.
Olemme kuulleet itänaapurissa tehdyistä stalinistisen mahtipontisista, täydessä teknologiauskossa ajetuista hankkeista, joilla on pyritty suitsimaan luonto ihmisen herruuteen. Osa suunnitelmista jäi paperille, kuten Siperian jokien virtaussuunnan kääntäminen; osa - valitettavasti - pääsi käyntiin, kuten Aral-järven kuivattaminen ja tahaton muuttaminen pölyäväksi autiomaaksi.
Eräs alan klassikko on Maon Kiinan "suuren harppauksen" aikainen päähänpisto tappaa kaikki varpuset. Kansa valjastettiin hävitystyöhön, joka onnistuikin niin hyvin, että pian kansantasavalta oli liki katastrofissa tuhohyönteisten kanssa. Siinä ei auttanut muu kuin kääntyä huippusalaisesti Neuvostoliiton puoleen ja pyytää sosialistiveljeä toimittamaan pikapikaa kaksisataatuhatta varpusta...
Meillä Suomessakin on osattu. Metsä- ja suoluonnon laajamittainen muokkaaminen ja diversiteettiköyhdyttäminen on huomattava suoritus; suorastaan ihmeellinen, kun ajatellaan, kuinka tarkasti, perusteellisesti ja väsymättömästi jopa pienet ja syrjäiset alkuperäisen luonnonympäristön laikut on saatu käsittelyn piiriin. Lokan tekoallas on vaikuttava saavutus sekin. Sen alle jäi Euroopan suurin aapasuo, 30 000 hehtaarin Posoaapa.
Erään mielenkiintoisen ja mahdollisesti ainutlaatuisen esimerkin luonnon muokkaamista löydämme Uudenkaupungin luoteispuolelta. Vuonna 1965 valmistuneessa urakassa erotettiin Velhovesi ja Ruotsinvesi -nimiset merialueet pohjoisesta Saaristomerestä, ja luotiin näin liki 40 neliökilometrin kokoinen makeanvedenallas (merestä eristetty suolavesi muuntui makeaksi kolmessa vuodessa). Käytännön rakennustyö tapahtui yhdistämällä suuri joukko saaria penkerein. Maa-ainesta tarvittiin 130 000 kuutiota. Piiri-insinööri Nikolai Paukkosen ideaksi kreditoituun hommaan ryhdyttiin, koska Uuteenkaupunkiin oli saapunut tehdas Rikkihappo Oy (nyk. Kemira GrowHow Oy), jolla oli tarve saada saada runsaasti raakavettä.
Makean ja suolaisen veden puolet on eristetty toisistaan tällaisin portein.
Penkerein yhdistetyt saaret yhdistettiin myös maantiellä. Näin syntyi eräänlainen Turun saariston rengastien jälkeenjäänyt pikkuserkku. Ihmisen luoma keinotekoinen järvi on osoittautunut fosfori- ja typpikuormituksen lähteeksi, kun sitä on ollut pakko juoksuttaa mereen; makeanveden kysyntä on ollut paikallisen Sirppujoen tulovirtaamasta vain murto-osa. Vesi on ollut myös happamoitunutta eikä tähän ole auttaneet yritykset kalkita altaaseen laskevan joen vettä. Kalat ovat kuolleet joukolla makeavedenaltaaseen. Happamassa vedessä ja mutakentillä viihtyvä rentovihvilä on rehottanut ongelmallisissa mitoissa. Toki kunta on yhä ylpeä saavutuksestaan; ajoittain on jopa puhuttu, että ehkä Turun seutu haluaisi ostaa vettä. Ehkä. Kaupan olisi vieläkin.
Esittelykyltti.
Lähempi kuva kartasta.
Esoteerisen maantieteen koulu kiersi Uudenkaupungin makeanvedenaltaan runsaat 50 kilometriä pitkän rengastien heinäkuisena hellepäivänä. Fiilis oli kieltämättä erikoinen, kun tiesi aivan samannäköisen saaristomaiseman tien vasemmalla puolella mereksi ja oikealla järveksi. Samanaikaisesti toisella olkapäällä tuntui istuvan ihmisen suuruus ja toisella pienuus. Harvoin ihmiskäsistä lähtenyt luonnon radikaali manipulointi on osoittautunut ongelmattomaksi. Tällaiseen visionääriseen suurkokeiluun tuskin irtoaisi nykypäivänä ympäristölupia. 60-luvulla ei turhia kyselty, vaan toimittiin.
Mereltä järvelle tai päinvastoin päästäkseen veneen täytyy ajaa karsinaan, jossa sen taakse laskeutuu sulkuportti.
Pian edessä avautuu toinen portti ja pulahdetaan toiseen ekosysteemiin.
Porttien ympärillä ei ole hillumista. Todellinen syy lienee se, että porttimekanismi varjelee 160 000 miljoonaa makeanveden kuutiota, Uudenkaupungin juomavettä.
Tekoallasta kiertäessä näkee tyypillistä pusikoitunutta maalaismaisemaa ja originaalin oloisia pieniä kylämäisiä keskittymiä. Suolainen ja makea vesi ei vilahtele liian usein. Saaristo näillä nurkin on täysin suomenkielistä, mikä on mielenkiintoinen havainto Suomenlahden rantaruotsalaisiin tottuneelle.
Uudenkaupungin kunta haluaa hyödyntää rengasreitin matkailupotentiaa, ja on laatinut "Welhoveden kierros" -hankesuunnitelman. Jos se toteutuu aiotusti, maamme matkailumessuilla jaetaan jo ensi vuonna materiaalia, jossa mainostetaan makeanvedenaltaan kiertävää reittiä. Eduksi mainitaan, ettei saaristomatkailija ole riippuvainen lossiaikatauluista niin kuin Turun saariston kuuluisalla rengastiellä.
****
Jälkikirjoitus: Uhrikirkon liimaväri-ihmeet
Poikkeamalla muutaman kilometrin rengastieltä pohjoiseen voi käydä bongaamassa Pyhämaan Luodon kirkot. Vanha kirkko eli uhrikirkko on maamme metkoimpia 1600-luvun kirkkoja. Sen sisäseinät ja katto on maalattu täyteen pieniä raamatullisia kuvia, symboleja ja ornamentteja. Ne tuovat jotensakin mieleen "vapaalla romanityylillä" tehdyn hennatatuoinnin, jollaisen Andy McCoy väsäsi allekirjoittaneen käteen Intiassa 1998 (onneksi siis katoavaisella hennalla).
Myös kirkonkylän asutus on säilyttänyt perinteisen asunsa ja suuri osa rakennuskannasta on 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta.
Pyhämaan kirkot. Goottilainen harmaakivikirkko on vuodelta 1804. Vanhempi nousi vuosina 1642-50.
Runsaat kuvitukset osoittavat, että koristeellisuutta suosivan katolilaisuuden vaikutus ei heti katkennut uskonpuhdistukseen. Karu luterilainen tyyli keksittiin vasta myöhemmin. Maalaukset ovat vuodelta 1667.
Keskiaikaisten kivikirkkojen maalauksia kalkittiin peittoon aina 1800-luvulle asti. Uhrikirkon kaltaisessa puukirkossa kuva-aiheet olisi voinut tuhota valkoisella maalilla. Kuvat on maalattu liimavärimaalilla.
Jossain kuvien seassa laukkaa kuulemma harvinainen aihe, tarueläin yksisarvinen. Mutta se piiloutui runsauden viidakkoon. Eedenin puutarhan kuuluisa puu näkyy kuitenkin kuvan vasemmassa laidassa, samoin Aatami tarttumassa omenaan. Eeva jäi kuvan ulkopuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti