Olipa kerran Kalkki-Petteri ja hänen valtakuntansa

Lohjan rikkailla kalkkimailla sijaitsee Kalkki-Petterin 16 vuotta seisahduksissa uinunut Virkkalan tehdaskompleksi.

Olipa kerran poika nimeltä Petter. Förbyläisen merikapteenin lapsi oli tyyppiä, joka oli leikeissään rohkea, johti viikarilaumoja ja teki onnistuneita vaihtokauppoja marmorikuulien ja hyrrien valuutoilla. Isona Petter Forsströmistä ei tullut panimomestaria - vaikka hän sellaisen koulutuksen Saksassa hankki - vaan itselleenkin yllätykseksi teollisuusmies. Hän nosti kukoistukseen Lohjan sittemmin maineikkaan kalkkiteollisuuden, ottamalla 1897 johtoonsa isänsä juuri perustaman Lohjan Virkkalan kalkkitehtaan. Alun perin oli tarkoitus tuurata tovi pomon pallilla, mutta Petter luotsasi toimitusjohtajana Lohjan Kalkkitehdas Oy:ta niinkin kunnioittavan rupeaman kuin 1897-1962. Patruuna ja patriarkka sai vuorineuvoksen arvonimen, mutta alaistensa keskuudessa hänet tunnettiin tuttavallisesti "Kalkki-Petterinä".

Kalkin lisäksi Kalkki-Petterin valmistusohjelmaan tuli vuodesta 1919 sementti ja myöhemmin muun muassa kalkkihiekkatiili ja Siporex-kevytbetoni. Kaivoksia ja louhoksia firmalla oli Lohjan Ojamolla ja Tytyrissä sekä Sipoossa. Helsingin maalaiskunnan Vuosaaressa oli marmorikaivos sekä kalkkihiekkatiiliä ja kevytbetonia valmistava Sasekan tehdas, jonka sataman ja kalkkikivikasat moni Itä-Helsingissä pörrännyt muistanee. 1970-luvulla nimi Lohjan Kalkkitehdas Oy muutettiin muotoon Oy Lohja Ab. Toiminnan sivuhaaroihin kuului tuossa vaiheessa jo muun muassa asuntovaunu- ja televisioteollisuutta.

Virkkalan tehdas, josta kaikki kerran alkoi, työllisti parhaimmillaan tuhat työntekijää. 1990-luvun lama koitui kuitenkin sen kohtaloksi. Vuonna 1993 tehdas myytiin ruotsalaiselle Euroc-konsernille. Jo konsernin tyhjänpäiväinen nimi ennakoi huonoa, ja tottahan toki se sulki tehtaan 1994 - eduskuntakyselyistä huolimatta. Nykyisin alueella on sekalaista toimintaa, kuten saastuneiden maiden puhdistusta harjoittava yritys, mutta rakennuksia myös puretaan yksitellen. Kävimme katsomassa, miltä kerran niin uljas tehdas näyttää 16 vuotta sulkemisensa jälkeen.

Mehevä kompleksi näkyy pitkälle.

Rikotut ikkunat kertovat ensimmäisenä, ettei laitos ole enää käytössä...

... ja samaa virkkovat puskat katoilla.

Sisällä on jo riisutumpaa. Laitteet on viety pois.

Näkymiä useiden kerroksien korkuisesta hallista.

Halkaisijaltaan monen metrin mittainen molokinkita herättää hämmennyksen sekaista ihastusta. Tässä on luultavasti ollut sementtiuuni ja aukosta on lähtenyt ylös sen piippu. Sementtiuuneja oli tehtaalla kaikkiaan neljä. Isoin oli 128 metriä pitkä ja halkaisijaltaan 2,7-3 metriä.

Sähkötauluja.

Merkkivalojen avulla hommat pysyvät hallinnassa.

Katse suoraan ylös...

... ja ylhäältä alas.

Suuruus mykistää.

Rämisevät rampit.

Laitos sijaitsee priimapaikalla Lohjajärven rannalla.

Jättikokoinen purkutraktori on kuin lelu tornien varjossa.

Tästä on pantu matalaksi rakennus, ja luultavasti kalkki- tai sementtiuuni.

Hieman keskiaikaisen linnan muotoa.

Piipuista on tippunut metallilevyjä?

Tehtaassa on mellastanut science fiction -henkisiä robotteja, kenties.

Hämärissä - vaan ei hämärin aikein.

Kumma hangaaria muistuttava halli.

Vanha ajoramppi ja vaikuttava valtavien tornien ryhmä.

Zoomaus lähemmäksi. Torneissa viihtyvät hälisevät naakkaparvet.

Tehdasalueen oma voimalaitos on ikilevossa.

Sama rakennus toiselta puolelta. Tyylissä on myöhäisjugendin hienoista koristeellisuutta.

Suomessa harvemmin käytetty vaalea tiili tuo mieleen teollisuus- ja sotilasrakennukset Eestissä. Materiaali on tietysti Kalkki-Petterin omaa kalkkihiekkatiiltä.

Putkistoa.

Kurkistus sisään läpi ikkunan.

Öljysäiliön alla kasvaa runsaasti rohtovirmanjuurta eli valeriaanaa. Tätä rauhoittavaa kasvia suositeltiin sata vuotta sitten miehille "kranaattikauhuun" ja naisille "hysteriaan, haihatteluun ja höyryihin".

Tehtaan pääportin rauhaa.

****

Jälkikirjoitus: hyväntekijän tehdasyhteisön piti oleman natsilainen malliorganisaatio.

Vaikutusvaltainen Kalkki-Petteri (1877-1967) halusi vanhan ajan suurjohtajan tapaan kehittää ja ohjata alaistensa oloja. Petter Forsström - legenda jo eläessään -nimisen pienoistutkielman kirjoittanut Torsti Salonen kuvaa hänen toimintaansa näin:

Petter Forsströmin mielenkiinto ulottui myös hänen henkilökuntansa yksityiselämään ja vapaa-aikaan. Jo 1920-luvulla kalkkitehdas alkoi rakennuttaa asuntoja ja tukea niitä työntekijöitä sekä virkailijoita, jotka itse rakensivat omakotitaloja. Vuodesta 1930 lähtien Virkkalassa oli sairaala, jonka lähes kaikki menot kalkkitehdas maksoi. Yhtiöllä oli oma sairaskassa ja sota-aikana tehdas jakoi elintarvikkeita omalta maatilaltaan Kunnarlasta. Sekä Petter että Margit Forsström arvostivat hyvin paljon marttatoimintaa. Vuorineuvoksen mielestä avain perheen hyvinvointiin oli vaimon esiliinan taskussa ja siksi oli syytä valistaa perheenemäntiä kotona tarvittavissa taidoissa. Kalkkitehdas rakennutti kaksi marttatupaa, ensimmäisen Virkkalaan 1930-luvun alussa ja toisen Fatjaan 1960-luvun alussa. Henkilökunnan vapaa-ajan viettoa varten luotiin Pähkinäniemen kansanpuisto tanssilavoineen, ravintoloineen ja venelaitureineen. Niiden ohella kalkkitehdas rakensi urheilukentän ja uimalaitoksen. 1940-luvulla rakennettu klubitalo juhlasaleineen oli suurin sijoitus henkilökunnan vapaa-ajan harrastuksia varten.

Kalkki-Petteri, Mannerheimin hyvä ystävä, ei ollut poliittisesti vailla mielipiteitä. Hän oli radikaalilla tavalla kallellaan oikealle. Hän rahoitti Lapuan liikettä ja osallistui myös sen hallintoon. Monille kommunismin vastustajille riitti, että 1930-luvulla kommunistininen toiminta oli kriminalisoitu ja ajettu maan alle, mutta Kalkki-Petteri halusi pidemmälle. Kenties hyvien opiskelumuistojensa siivittämänä hän näki ihannemallin saksalaisessa kansallissosialismissa. 1940-luvun alussa hän luonnehti luomaansa teollisuusyhdyskuntaa ylpeästi "kansallissosialistiseksi pienoisyhdyskunnaksi keskellä liberaalis-demokraattista järjestelmää". Toisen maailmansodan luomien suurten näköalojen puitteissa Kalkki-Petteri koki olevansa luomassa jotain uutta, mahtavaa ja hyvää. Hänelle oli järkytys huomata aseveljen sotaonnen kääntyminen ja Suomen lisääntynyt pyrkimys irrottautua sodasta.

Elokuussa 1944 Kalkki-Petteri osallistui Saksan tiedustelupalvelu SD:n järjestämään salaiseen kokoukseen, jossa luotiin Suomeen saksalaismielinen vastarintaliike. Jälleen kerran hän raotti kukkaronsa nyörejä radikaalin poliittisen järjestön hyväksi; kalkkirahoilla ostettiin muun muassa moottoriveneitä vastarintamiesten salaisiin kuljetuksiin. Muuttuneessa poliittisessa ilmastossa vuorineuvoksen ja kumppaneiden puuhat luokiteltiin maanpetokseksi, ja kun ne tulivat ilmi, niin häkkiä seurasi. Kuritushuonetuomion lisäksi lähti pitkäksi aikaa kansalaisluottamus. Kalkki-Petteri ei silti ollut linnassakaan luovuttajatyyppiä, vaan spottasi hyviä työmiehiä ja rekrytoi näitä tehtailleen, jossa näitä odotti pesti vapautumisen jälkeen.

Lisätietoa Kalkki-Petteristä:
http://www.kalkkipetteri.fi/historia.pdf

Ja Virkkalan kalkkitehtaasta ja yhdyskunnasta (rakennushistoriallisena kohteena):
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4988