maanantai 1. maaliskuuta 2010
Talviseminaari ja tutkimusretkeilijäin tapaaminen Suomelinnassa
Valtaosa seminaariväestä oli vielä paikalla iltaretken aikaan (kuva: Veli-Matti Rintala).
Romantic Geographic Society ja Esoteerisen maantieteen koulu järjestivät 27.-28.2. Helsingin Suomenlinnassa talviseminaarin 'Ulkona kartalta', joka oli samalla toinen järjestöjen yhteinen maailmankonferenssi. Tapahtuma oli jatkoa elokuun 2008 konferenssille, joka pidettiin Helsingin Vartiosaaressa.
Teemoina olivat muun muassa:
* Tieteellis-taiteellinen sekä muu tutkimusretkeily retkeilyn itsensä vuoksi, matkaraportit.
* Rakennuskulttuuri, maisema ja ympäristöhistoria, poliittinen maisema.
* Vaihtoehtoinen ja kokeellinen maantiede eri ulottuvuuksineen.
Seminaarissa oli 18 osallistujaa, ja siellä kuultiin 11 esitelmää. Alla lyhyt tiivistelmä esityksistä (aakkosjärjestyksessä esitelmöitsijän mukaan):
Itälahti Mikko (maantieteen opiskelija, "geonostalgikko") vei osallistujat matkalle Laatokan Karjalaan, Yhdysvaltoihin, Suomen pääkaupunkiseudulle sekä Ahvenamaalle luennollaan ’Geonostalgisia tutkimusretkiä maisemaan'. Perinteisellä filmikameralla otetut kuvat herättivät ihailua luonnollisuudellaan ja vahvoilla tunnelmillaan. Itälahti esitteli kehittämänsä geonostalgisen teorian, jonka taustalla vaikuttaa muun muassa filosofi Martin Heideggerin myöhäistuotannon käsite ”silleen jättäminen” (Gelassenheit). Nykyisten ympäristöhaasteiden keskellä ”silleen jättäminen” voidaan nähdä irrottautumisena jatkuvan kasvun ja tehostamisen pakkomielteestä. Itälahden edustama nostalgia on hengeltään passiivisen sijaan aktiivinen, kannanotto ja jalansijan valtaus.
Lisää geonostalgiasta: http://www.flickr.com/people/mikkoit/
Kantokorpi Otso (taidekriitikko, matkakirjailija) luennoi kahdeksankulmaisista neuvostoliittolaisista tyyppikioskeista sekä niiden modifioiduista versioista ja kekseliäästä uusiokäytöstä nykypäivänä. Esitelmää höysti kuvasikermä Virosta kuvatuista kioskeista. Unelmakseen Kantokorpi ilmoitti kyseisen tyyppisen kioskin ostamisen ja tuomisen huvilaksi Suomeen. Kantokorvelta on ilmestynyt Viroon liittyen kirjat Sankarimatkailijan Neuvosto-Tallinna, Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa ja trolleybusseissa sekä Sankarimatkailija Tallinnan lähijunissa, joista viimeksi mainittu on parin kuukauden takainen uutuus. Maantieteellistä toimintaa hän harjoittaa myös perustamansa Punavuoren psykomaantieteellisen seuran puitteissa. Myös kioskiesitelmä on pääpiirteissään PPS:n sivulla.
http://punavuoripsyko.blogspot.com/2010/02/neuvostovirolaisen-kahdeksankulmaisen.html
Kivi Jussi (kuvataiteilija) esitteli Romantic Geographic Societyn ja Esoteerisen maantieteen koulun kahta Viroon suuntautunutta kenttäretkeä. Huhtikuussa 2008 ja syyskuussa 2009 toteutetut retket merkitsivät leiritulta Tallinnan valojen kajossa, erämaavaellusta palavan kiven teollisuuden synnyttämälle kumpujen ja kanjonien leimaamalle jättiläismäiselle jättömaalle, visuaalis-psykologista häikäistymistä Sillamäen maanalaisen taiteen äärellä, Arukülan kaasunaamarivuorien tukahtunutta huutoa, Laagrin monikerroksisen maanalaisen komentokeskuksen pölyistä ilmaa, Samman yhä toimivan hiisin eli uhrilehdon multaista mahtia, Rohun ja Kadilan sekä Unikülan ydinohjustukikohtien jo muinaiselta vaikuttavaa lähihistoriaa. Ja paljon muuta.
Lagerstedt John (Museoviraston tutkija) piti hyvin asiantuntevan ja tekniseltä toteutukseltaan pro-luokkaisen esitelmän Leningradin oblastin sotahistoriallisista kohteista Inossa ja Krasnaja Gorkassa. Kohteet sijaitsevat molemmin puolin Suomenlahden perukkaa (toinen entisellä Suomen alueella) ja niissä on jäänteitä ensimmäisen maailmansodan aikaisista raskaiden tykkien pattereista ja muista linnoituslaitteista. Lagerstedt oli kuvannut kohteita syksyllä 2008. Krasnaja Gorka on osittain museoaluetta mutta sinne pääseminen on hankalaa ympäristön sotilasalueiden ja läheisen Sosnovyi Borin ydinvoimalan takia. Tänä vuonna Lagerstedt keskittyy työnsä puolesta Salpalinjan linnoitusketjun tutkimiseen.
Leppänen Marko (maantieteilijä, toimittaja) piti seminaarin ainoan puhtaasti teorialuennon, aiheen ollessa 'Mitä urbaani tutkimusmatkailu voi antaa?' UE:n annin hän jakoi viiteen päätekijään: 1) UE tarjoaa kokonaisvaltaisen ja omakohtaisen tavan tutkia lähihistoriaa aina mikrohistorialliselta tasolta kokonaisten valtakuntien vaiheisiin. 2) UE merkitsee retkiä määrittelemättömään ja irrationaaliseen ympäristöön, mikä stimuloi mielikuvitusta, vapauden tuntemuksia ja luovuutta sekä tarjoaa seikkailun happea. 3) UE on vahvasti esteettinen harrastus, jossa valokuvaus (jopa valokuvataide) on keskeisessä osassa, ja joka venyttää konventionaalista kauneuskäsitystä ja horjuttaa dualistista maailmankuvaa. 4) UE merkitsee rakennetun ympäristön muutoksen tallentamista ja keskittyy etenkin virallisen dokumentaation laiminlyömiin ”vähäpätöisiin” kohteisiin. 5) UE tarjoaa raunioituneine ja hylättyine kohteineen autenttista henkistä kokemusta luomalla ja vahvistamalla tilapäisyyden tajua sekä helpottamalla ilmiömaailman keskinäisriippuvaisen luonteen tiedostamista. Luento perustui tässä blogissakin julkaistuun tekstiin:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2010/01/loytoretkeilijana-rakennetussa-maassa.html
Lång Raimo (Ylen kehittämispäällikkö, psykoterapian opiskelija) jakoi uusinta valokuvasatoaan, joka on jatkoa hänen loppuvuodesta 2008 Lasipalatsissa pitämänsä KI PUN KAU [epätiloja] –debyyttinäyttelyssä esitellystä tuotannosta. Långia kiinnostavat pääkaupunkiseudun urbaanin rajamailla sijaitsevat epäpaikat ja ei-kenenkään-maat, joiden aiempi toimintomuoto on jo kadonnut mutta uusi vielä hahmottumatta. Hän kuvaa usein laajoja maansiirtomaisemia romanttisen sommitelman hengessä, tyypillisesti hämärässä tai öisen valosaasteen hehkussa. Tällä kertaa koettu kuva- ja puhepresentaatio 'Susirajatiloja' välitti yleviä ja rumankauniita tunnelmia niin Vantaan lentokentän lähistöltä kuin Itä-Helsingin Herttoniemen teollisuusalueelta ja Laajasalon purettavasta öljysatamasta.
Rämö Matti (Ylen tekstitelevisio-toimittaja, himopyöräilijä) esitteli kuvin ja sanoin viime vuosien ”megapolkaisujaan” eli mittavia pyöräretkiään ulkomaille. Ensimmäinen retki vei Helsingistä Itä-Euroopan ja Italian halki Saharaan ja takaisin, toinen merkitsi 2600 kilometriä Intiassa (tehtävänä viedä äidin tuhkaa Gangesiin ja tehdä samalla surutyötä) ja uusin, tänä talvena polkaistu kulki Thaimaasta Kamputsean ja Laosin halki Vietnamiin. Rämön sai idean retkilleen, kun toipui muutama vuosi sitten vakavasta sairaudesta, jonka jäljiltä jaksoi tuskin kävellä kilometrin. Pyöräilyä hän kuvailee kokonaisvaltaiseksi energeettiseksi sulautumiseksi paikkaan ja maisemaan; kaikki aistit ovat käytössä (jopa makuaisti ötökkäparkojen osuessa laulavaan suuhun). Rämö on kirjoittanut retkistään kirjat Rengasrikkoja Saharassa (2009) ja Polkupyörällä Intiassa – lehmiä, jumalia ja maantiepölyä (2010).
Siltanen Jukka (old school eräretkeilijä) esitteli 1960- ja 1970-lukujen romanttisia Lapin vaelluksia diojen ja tarinoiden muodossa. Pääpaino oli talviretkissä. Mukana oli lyhyt oppimäärä aidon (ja nykyisin laittoman) rakovalkean rakentamisesta ja käytöstä. Nälkäkurkiretkeilyä edusti tapauskertomus, jossa parin kolmen viikon vaellukselle oli lähetty sillä oletuksella, että muona kalastetaan ja mausteeksi riittää yksi pussikeitto per päivä. Kun ainoa kala oli koukkuun tarttunut luuranko, alkoivat kilot karista raskausarpia tuottavalla vauhdilla. Hieno esimerkki tarpeen ja tyydytyksen kasvaneesta polariteetista oli se, kun autiokämpän tyhjästä ketsuppipurkista puukolla irronneet pari kuivaa ketsuppipisaraa antoivat ekstaattisen elämyksen.
Nimimerkki Strangler (UE:n aktiiviharrastaja) vyörytti konferenssiväen silmille massiivisen määrän mielenkiintoisia valokuvia eri puolelta maata olevista UE-kohteista. Stranglerin kiinnostus rajautuu nimenomaan suomalaisiin kohteisiin, minkä vuoksi hänen todettiin edustavan ”kansallisromanttisen UE:n” suuntausta. Valtaosa hänen kuvaamistaan kohteista on hylättyjä teollisuuskiinteistöjä ja muita isompia julkisia laitoksia, mitä kautta talous- ja sosiaalihistorian sävy oli esityksessä vahva. Täysverisenä UE-harrastajana Strangler arvostaa kohteita, jotka ovat mahdollisimman ehjiä ja alkuperäisasuisia sekä mielellään vielä muiden harrastajien taholta löytämättömiä. Tämä vaatii jatkuvaa haukankatsetta eri kuntien paikallisuutisiin ja kaavoituskatsauksiin, kuten myös herkkää vainua hiipuvilta näyttävien satunnaisten tienvarsikohteiden suhteen.
TreStalkers (nimimerkkejä Wormwood, Mortus, c8h11no2 ja Nila käyttävien UE-retkeilijöiden ryhmä) vei seminaariväen hämmentävälle matkalle Skrundan tyhjillään uinuvaan sotilaskaupunkiin Latviassa. Kuvin ja sanoin jaettu retki esitteli entisen tutkatukikohdan ja asuinalueen, jota Neuvostoliitto ja sen seuraajana Venäjän valtio piti hallussaan vuoteen 1998. Tukikohta on ollut senkin jälkeen suljettu ja vartioitu, minkä vuoksi siellä on säilynyt poikkeuksellisen hyvin esineistöä ja propagandamaalauksia ja jopa kotien sisustuksia. Alkujaan 1960-luvulla perustettu tukikohta on ajankohtainen, sillä se myytiin juuri huutokaupalla venäläisyritys Aleksejevskoje-Serviss:lle. Yritys maksoi Skrundasta 2,2 miljoonaa euroa ja sai muun muassa kymmenen asuinkerrostaloa, kaksi yökerhoa ja ostoskeskuksen. Skrundan viimeisen jättikokoisen tutkan räjäyttäminen 1995 oli latvialaisille juhlavan isänmaallinen mediatapahtuma, joka on nähtävillä YouTube-videoleikkeenä:
http://www.youtube.com/watch?v=f0IrmtAjgVU
Skrundan lisäksi TreStalkers esitti myös retkiaineistoa toisesta kohteesta, johon voimme julkisesti viitata vain moniselitteisellä termillä ”underground”...
Turunen Pekka (valokuvaaja) esitteli valokuvaprojektia When War is Over, jota hän on tehnyt yhdessä Suomen Rauhanpuolustajat ry:n toiminnanjohtaja Teemu Matinpuron kanssa muutaman vuoden. Parivaljakko käy pari kertaa vuodessa koluamassa ja kuvaamassa 1900-luvun sotilaallisia, yleensä jo alkuperäiseltä toiminnaltaan lakkautettuja tai hiipuneita kohteita. Painopiste on kylmän sodan aikaisissa tukikohdissa, joita he ovat kuvanneet etenkin itäblokin mutta myös läntisen Euroopan maissa. Turusen ja Matinpuron viimeisin reissu tapahtui vuoden 2009 lopulla ja suuntautui Kaliningradin (Königsbergin) alueelle entiseen Itä-Preussiin. Näimme kuitenkin kattauksen monen reissun sadosta. Kuvissa oli myös mukana paikallisia ihmisiä, joiden elinpiiriin entiset tukikohdat nykyisin kuuluvat. Taidolla otetut kuvat voivat jonain päivänä ilmestyä kirjan muodossa.
Seminaarin tapahtumapaikkana palvellut Susisaaren rakennus B 28 toimi vuonna 1918 punavankileirin yhtenä pahamaineisimmista majoitustiloista. Kahden seminaariin osallistuneen tutkimusretkeilijän isoisänisät olivat olleet vangittuina Suomenlinnan leirillä, joten paikan historia oli sitäkin kautta vahvasti läsnä.
Iltaohjelmaan kuului retki eräisiin linnoituksen tunneleista. Yhden tunnelin löytäminen ja siihen pääseminen sai lisähohtoa suuaukon oltua täydellisesti lumen kätkemä.
Kokonaisuudessaan seminaaria pidettiin onnistuneena ja inspiroivana sekä antinsa puolesta täyslaidallisena. "Aika hurja lauantai, sanoisin. Harvoin jaksaa puolta vuorokautta seurata samanlaisella intensiteetillä esitelmiä", kommentoi eräs osallistujista jälkikäteen.
aivan mahtava seminaari. erityiskiitokset järjestäjille.
VastaaPoistaJeah, samat sanat. Esitelmät oli koukuttavia. Kiitokset.
VastaaPoistaT: Strangler
Järjestäjää kunnialla kiittäen ja seuraavaa konferenssia odottaen
VastaaPoista- Akseli/c8h11no2