Viisivaihteisen Helkama Kulkuri -pyörän vanteet ovat pysyneet suorina, ihme kyllä, jo pitkän ajorupeaman, kun kaupunkikorven nuori tutkimusretkeilijä näkee vilkahduksen vettä vasemmalla puolella tietä. Siellä on syvä ja jyrkkäreunainen rotko, jonne huolimattomampi pyyhältäjä voisi sinkoutuakin. Pohjalla on mustavetinen lampi, yksi Helsingin harvoista. Siihen on kaatunut puita, joihin on takertunut pari ruosteista tynnyriä. Alatasanteella on puoliksi veteen vajonnut autonraato.
Vasta myöhemmin retkeiljä saa tietää, että lampi on vanha vedellä täyttynyt kalkkikivilouhos. Hän on kuuleva, että paikan erikoisuus oli lohenpunainen marmori, jota Lohjan Kalkki Oy ja sittemmin Rudus Oy nosti laattoina aina 60 metrin syvyydestä. Mutta nyt hän kulkee edemmäksi, sillä pensaiden takana pilkottaa aukea ympäristö. Edessä on laaja ruovikko, jo tyystin kadonnut vesialue, jonka takana - kuin jossain hyvin kaukana ja ihan eri ajassa, jopa ulottuvuudessa - on tonttumaisen pieni punamultainen torppa valkoisine ikkunanpielineen ja piharakennuksineen. Tölli on salaisuus tänäänkin, vain sen nimi on tiedossa, Borgarstrand; sinne ei mennyt tietä, vain kinttupolku Porvarinlahdelta ja sen notkuvalta, romuista kyhätyltä sillalta.
Paljon satukirjamaista mökkinäkymää ihmeellisempi on kuitenkin maisemassa nouseva loivapiirteinen ylänkö, jota lokit kirkuen kiertävät ja jonka lämpimän imelä tuoksu ratsastaa itätuulessa. Se on Vuosaaren kaatopaikka. Aina välillä kuorma-auto ajaa sinne töyssyistä ajouraa, pysähtyy, peruuttaa, kohottaa lavansa. Ja pehmeänä jytinän kera mäki kasvaa. Seikkailija miettii heti, löytyisikö sieltä ehkä polkupyörän osia tai muuta kiinnostavaa. Mäelle on kuitenkin vaikea edetä. Ruosteiset mutaiset maat, ojat, ohdakkeet tyssäävät kulun.
Sittemmin vuodet vierivät. Kulkija venyy 190 senttiseksi ja 1,7 miljoonalla jätetonnilla täytetty suurkaatopaikka suljetaan kasvavan vastuksen vuoksi 1988. Borgarstrandin unikuvankaltainen torppa hävitetään kaikessa hiljaisuudessa, niin kuin se olisi jotakuta häirinnyt. Alueen halki raivataan ulkoilutie, joka sammuttaa salaisuudet ja tuo uteliaana tallustelevat joukot paikalle. Kaatopaikkaa aletaan peittää maalla. Kukkula kasvaa ja kasvaa.
Tulee 2000-luku ja lähistöltä, uuden satamatyömaan alta kadotetaan Käärmeniemi-niminen uljas, rehevä ja jyrkkäreunainen mäki. Siitäkin tuodaan valtavasti maamassoja entisen kaatopaikan päälle. Massat sijoitetaan, innovatiivisesti, niiden alkuperäisessä kerroksellisuusjärjestyksessä, eli metsänpohjan ylin orgaaninen kerros mikrobeineen, siemenpankkeineen ja maaperäeliöineen jää pintaan, ja pääsee näin aloittamaan tärähdyksestä toivuttuaan uuden elämän. Eräitä arvokkaita kasvikasvustoja tuodaan jopa paareilla kuin ambulanssipotilaita. Lopulta täyttömäen laatijat suorastaan innostuvat: kukkulasta päätetään tehdä erityinen. Mielikuvituksellista pseudoperiferiaa. Postmoderni design-joutomaa. Tunturi. Ihan kuin Lapissa keloineen ja kuruineen.
Helsingin rakennusviraston maisemointi (etenkin työpajapäällikkö Jukka Toivonen) saa kehuja Suomen luonnonsuojeluliitolta ja Countdown-kunniapalkinnon Maailman luonnonsuojeluliiton Suomen komitealta. Ei syyttä. Kyy on noussut aurinkoiselle mäelle, tunturikiuru hyväksynyt sen talvikodikseen, isokultasiipi laskenut siihen uhanalaiset munansa. Putkilokasveja lasketaan neljäsataa lajia. Täyttömäestä on tullut turvapaikka itsestään leviäville lajeille ja, kuten luvataan, myös nykyisten ja tulevien tuhokohteiden evakkosiirrokkaille.
Ohessa jokuinen kesäinen retkikuva jätevuorelta, jolla on komea nimi: Vuosaaren huippu.
Keinotunturille vievän tien alussa on edelleen punnitusasema, jossa kaatopaikalle menevät kuorma-autot ajettiin vaakaan.
Tässä ollaan jo melko korkealla ja on käännytty kurkistamaan taakse. Kauempana menee hyväfiiliksinen kinttupolku niityn poikki.
Mäki on tarkoitus jättää puuttomaksi, mutta sinne on hämäykseksi pystytetty muutama kelo.
Tapaamme mäeltä Luontoillan kasviasiantuntija Henry Väreen. Feikiksi mestoille roudattu kivijalka on istutettu ajatuksella, tulisijan kohdalla on tiiliä ja pihassa kaivo sekä marjapuskia. Talo eli oikean elämänsä Pihlajanmäessä.
Täyttömäki on paras aitiopaikka vaikuttua Vuosaaren uudesta satamasta.
Vuosaaren lähiötä tornitaloineen. Kiikareilla näkee hyvin kaikki keskustan tornit.
Lasipalatsin nurkalta joulukuussa 2003 kaatunut rauhoitettu salavavanhus sai helsinkiläiset joukolla suremaan kohtaloaan. Nyt sen jäänne on pyhiinvaelluskohteena kaukaisella idän täyttömäellä.
Alla sataman ratapihaa ja maastoutunut valokuvaaja.
Mäki on innostanut ampumaan haulikolla.
Hiilikasat kilpailevat jätevuoren kanssa, mutta jäävät kakkosiksi.
Kaikkialle ihminen pystyttääkin liikennemerkkejä. Onkohan niitä viety avaruuslennoilla kuuhunkin? Tupakoitsijoita kehoitetaan hillitsemään halunsa kaasua puhkuvalla mäellä: se voi lentää ilmaan kipinästä.
Kapoista kurua laskeutui science fiction -mennikäisiä. Mäkeä pitää hoitaa raivaussahalla, ettei se vesakoidu. "Tunturi" on sittenkin Etelä-Suomessa, tuhat kilometriä puurajan paremmalla puolella.
Mitä tarkoituksella kikkailtu kuriositeetti ja nähtävyys antaa kävijälle? Hämmentävine elementteineen, kuten korkeuksiin askarreluine talon kivijalkoineen, se on aina pienoinen kolauttaja, joka voi tyrkkäistä tosikkomaista (ja epärealistisen kankeaa) todellisuuskuvaa. 60 metrin korkeudesta merenpinnasta näkee myös hyvin. Kaikki se roskan tuottaminen ja rannikon runtelu ei ollut sittenkään turhaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti