Täältä sitä haettiin ja täältä se löydettiin. Parnassius mnemosyne perkele.
Häntälän kylä kymmenisen kilometriä Someron kaupungista lounaaseen on pehmeää savikkomaata, johon uppoaa helposti lapio. Alueen läpi polveilee Rekijoki, Reksuolta ponnistava vähäinen mutta päättäväinen virta, joka on uurtanut vuosituhansien kärsivällisellä työllä savimaahan laajan, kiemuraisen ja jyrkkäreunaisen jokilaakson. Tätä Häntälän notkojen nimellä kulkevaa laaksojaksoa on käytetty iät ja ajat karjan laidunnukseen ja niittoon, minkä seurauksesta siitä on muodostunut avoimien niittyjen, puoliavoimien laidunrinteiden, hakamaiden ja lehtomaisten metsälaidunten viehättävä mosaiikki. Se on suomalaiseksi maisemaksi jokseenkin ainutlaatuinen ja lisäksi biodiversiteetin aarrearkku, ainakin niittykasvillisuudesta riippuvaisten kasvi- ja hyönteislajien osalta.
Sulkana Häntälän notkojen hatussa on sen asema sisämaan ilmeisesti ainoana pikkuapollon (Parnassius mnemosyne) esiintymispaikkana. Kesäkuun ensimmäiseltä viikolta heinäkuun alkuun lentävä pikkuapollo ja sen kookkaampi serkku apollo (Parnassius apollo) ovat uhanalaisia perhosia, jotka rauhoitettiin Suomen ensimmäisinä hyönteisinä 1976. Nyt ne nauttivat lain suojaa koko EU:n alueella. Pikkuapollo lensi vielä 1900-luvun alussa monin paikoin Etelä-Suomea, muun muassa Espoossa, Vantaalla, Sipoossa ja Porvoossa. 1940-luvulla se kuitenkin hävisi koko Uudeltamaalta. Syy katoon on epäselvä, mutta kannan elpymisen on ainakin estänyt laiduntamisen päättyminen luonnonniityillä. Pikkuapollon toukka ei suostu popsimaan muuta kuin pystykiurunkannusta, eikä se taas pukkaa mistään vattuisesta pusikosta.
Pikkuapollon siipien ulkoreunat ovat luonnostaan läpikuultavat niin kuin niistä olisi irronnut siipisuomuja.
Allekirjoittanut muistaa koulupoikana naureskelleensa pikkuapollon alalajien tieteellisiä nimiä, jotka ovat hyvin poikkeuksellisesti suomenkielisiä: "perkele" ja "karjala" (Valle 1935). Ensin mainittu nimi antoi myös pikkuvanhan näsäviisaan mutta eittämättä legitiimin syyn kiroilla vaikka kesken biologian tuntia ("Mitä? Eikö oppilas voi puhua pikkuapollon alalajeista?"). Häntälän notkojen lepattelija on juuri kyseistä perkele-alalajia. Hyönteistutkija Kaarlo J. Vallella on tainnut olla huono päivä sitä nimetessään.
Esoteerisen maantieteen koululla ei ollut huono päivä, kun se pysähtyi Häntälässä tsekkaamaan mahdollista pikkuapollohavaintoa. Lämpimänä, enimmäkseen aurinkoisena kesäkuun lopun myöhäisiltapäivänä vehreillä notkoilla lepatteli joukoittain pikkuapolloja. Kun taivas meni hetkeksi pilveen, ne katosivat välittömästi kuin taikaiskusta, ilmaantuakseen taas auringon paljastettua lempeät kasvonsa. Yhdellä silmäyksellä saattoi nähdä viisikin hauraasti hortoilevaa juhlakalua.
Apollo kantaa kreikkalaisen jumalan nimeä, joka edusti seuraajilleen valoa, aurinkoa, totuutta, profetiaa, parantamista, musiikkia, runoutta ja vaikka mitä huikaisevaa. Alalajin nimi "perkele" on lepidopterologi J.K.Vallen myöhempi lisäys.
Autiotalo notkojen nurkilla. Väki vähenee, mutta vielä joku kuitenkin pitää lehmiä laidunnuksessa.
Siistiksi kaluttu niitty ei pääse vesakoitumaan.
Ylärinteillä on rehevämpää.
Siipien kärkiväli on pikkuapollolla 5-6 senttiä.
Mesitankkauksella.
Joki on kesällä pieni, mutta äitynee ärjyksi varhain keväällä.
Perinteinen maatalous on harvinainen esimerkki ihmistoiminnasta, joka on selkeästi hyödyttänyt eliöiden lajirunsautta. Tämän se on tehnyt synnyttämillään puolikulttuuribiotoopeilla. Kun karja rouskuttaa kasveja ja viikate niitä niittää, ei mikään laji pääse ylivaltaan, varjostuttamaan ja tukahduttamaan muita, vaan tuloksena on monen lajin yhteiselo. Vain harvat paikat, lähinnä kuivat kalliokedot ja jäiden ruhjomat rantapenkat, pysyvät luonnostaan tarpeeksi avoimena, jotta siellä menestyisivät valoa ja tilaa vaativat lajit.
Nykyisin karja kuitenkin pidetään enevissä määrin ympärivuotisesti sisätiloissa; tähän vaikuttaa muun muassa se, että karjan määrää on maatalouden tehdasmaistuessa kasvatettu keskimääräisesti tilaa kohden, jolloin entinen laidunmaa ei enää riitä. Laitumelle pääsevät onnekkaatkin ohjataan usein monotomiselle kylvönurmelle, jota myös navettojen rehuheinäksi viljellään. Mitä tulee kasvi- ja hyönteislajien uhanalaistumiseen, metsälajien jälkeen eniten helisemässä ovat nimenomaan puolikulttuuribiotooppien lajit: näissä on noin 200 uhanalaista lajia (viidennes kaikista uhanalaisista lajeista).
Esoteerisen maantieteen näkökulmasta perinteinen maatalous merkitsi aluejärjestelmässä ainakin jonkinlaista keskuksen ja periferian eli tässä tapauksessa ihmistoimien ja luonnonympäristön tasapainoa sekä molempia osapuolia hyödyttävää symbioosia. Toisaalla kliinisen tehomaatalouden ja toisaalla pusikoituneen luovuttamisen leimaaman maaseututodellisuuden puristuksessa Häntälän vuosisataiset laidunnotkot ja niiden morsiushunnunvaalea pikkuperkelekaunokainen ovat kuin rikkoutuneen peilin sirpaleita, joista yhä sentään loistaa toivon taivaansini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti