Jäähyväiset Englantilaiskalliolle

Täkä-täkä-täkä tykyttää kalliopora ja käsittämättömän vanha kivi joutuu antamaan periksi.

Voi Helsinkiä, niin vähiin on sitten käynyt maa, että vanha kunnon Englantilaiskalliokin pitää pilkkoa säpäleiksi rakentamisen tieltä. Tuo kallio näyttäytyy - tai siis näyttäytyi vielä viikko sitten - Itäväylän molemmin puolin Kulosaaren sillan kaupungin puoleisessa päässä. Kallion eteläinen siivu oli jo aiemminkin vain tynkä Sompasaaren sataman rouskaistua sen vuosikymmeniä sitten, mutta pohjoinen oli kunnon komeaprofiilinen mötikkä. Kaupunkiin tullessa mäki edusti viimeistä jokseenkin luonnontilaista, täysin kultivoimatonta maastoa ennen urbaania vyöhykettä. Pelkkä sen olemassaolo oli henkireikä, tasapainottaja. Jos kalliolle halusi mennä, piti laskeutua Hermannin rantatielle ja luikkia vanhan rautatien ylitse. Aidan kolosta alkanut puskoiden suojaama polkupahainen oli luonteeltaan niin syrjäinen, ettei mäellä koskaan ihmisiä näkynyt paitsi ihan viime vaiheessa romanikerjäläisiä leireineen. Paikka kuului selvästi kategoriaan "niin keskeinen että perifeerinen":

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/08/valihuomio-niin-keskeinen-etta.html

Näinä päivinä Englantilaiskallio siis katoaa nopeasti maisemasta. Sen tilalle tulee lähivuosina jonkinlainen tornitalo toimistoille. Tulevaisuus nähdään aikanaan, mutta nimen Englantilaiskallio syntyhistoriakin on yhtä lailla hämärissä. Sörnäistenniemeen kuulunut mäki sijaitsi vuonna 1863 perustetun Sörnäisten sataman alueella. Satama oli tunnettu etenkin puutavaran viennistä ja kyllähän siellä englantilaisia sailoreita riitti. Kuulemma jossain satamakapakassa oli jopa englanninkielinen nimikyltti, mikä oli tuolloin huomiota herättävää (nykyisin on melkeinpä erikoisempaa löytää suomenkielisellä nimellä varustettu kapakka). Paikalliset lapset tunsivat alueen tiettävästi nimellä Englantilainen metsä, mikä kuulostaa aika romanttiselta ja mystiseltä nimeltä satama-alueelle, vaikka onhan siellä metsän rippeitä varmaan ollut. Vuosina 1889-1938 alueella toimi myös öljysatama, joka sitten muutti Herttoniemeen, nyt jo historian sivuille siirtyneeseen satamaan. 1950-luvulla Sörnäisten sataman maisemakokonaisuus puurakennuksineen ja rautatieterminaaleineen katosi, kun Sompasaaren epäonnisen huvilasaaren nimeä kantava satamagoljatti luotiin valtaamalla alaa merestä ja lähisaaristosta, ja kun Itäväylä istutettiin nykymallisena paikalleen.

Englantilaiskallio irtaimesta maa-aineksesta puhdistettuna juuri ennen poraamisen aloittamista.

Tästä vuoden 1934 ilmakuvasta voi paikan nykyilmeen tunteva ymmärtää, kuinka mielettömän paljon alue on muuttunut ja toisaalta kuinka "valmis" se oli jo tuolloin. Ankkurina nykypäivään toimivat lähinnä vain Suvilahden kaasukellot. Englantilaiskallion pohjoispuolella näyttää olleen tuolloin öljysäiliöitä.

Missä vaiheessa soivat hälytyskellot, kun jokainen mahdollinen ja mahdoton kolo bygataan täyteen ja kaupungin hengitys koko ajan vaikeutuu asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella? Kriittinen piste on jo käsillä.

Laajasalon öljysataman taivashautajaiset, osio 2.

Kuvasarjan mittavuuden vuoksi ne on jaettu kahteen osioon. Tästä alkaa siis niistä jälkimmäinen. Olemme edelleen Laajasalon entisen öljysataman maisemissa (joku voisi sanoa epämaisemissa) ja evästauon päätyttyä on aika taas patikoida.

Jos haluat aloittaa osiosta 1, niin se järjestyy tästä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/09/laajasalon-oljysataman.html

Kuka on koskaan saapunut veneellä iltaöisen saariston pehmeästä pimeydestä ja nähnyt Laajasalon öljysataman synteettisen keltaisena kirkuvan valaisun, tietää nähneensä jotain hirviömäistä ja rikokseksi luokiteltavaa. Hohkausta korosti säiliöiden isot vaaleat pinnat ja esteetön näkyvyys ympäriinsä. Nyt lamput ovat sammuneet. Mäellä olevaan lippusalkoon pitäisi vetää lippu sen kunniaksi.

Välillä saattaa tavata kunnon kilpikaarnahonkia, paikan alkuperäisasukkaita. Ennen öljysatamaa alueella sijaitsi myös niin sanotun Haakoninlahden huvilayhteisö, johon kuului 11 huvilaa. Niistä ei ole mitään jäljellä.

Hyvällä tuurilla löytää rippeitä täysin koskematonta saaristoluontoa.

Muinaisranta eli pirunpelto.

Öljysataman alueella ei ole enää montaa rakennusta, mutta tällainen lasinaama seisoo vielä reunamilla - vaan ei varmasti kauan.

Isot kyltit varoittavat tulella leikkimisestä, mutta niin vain on palanut tämä varikko.

Käsisammuttimia on joka nurkassa.

Hieman pötkyläestetiikkaa.

Purkaja on ottanut tunnollisesti pultit talteen, mutta sitten tuli tupakkatauko tai saikku - joka tapauksessa syys sateineen.

Lastauslaitureita vaa'an kera. Vaaka on 2000 kiloon mittaava Dayton-Rapido, jonka maahantuoja toimi muinoin Espoon Kilossa.

Nimeä vain jokin tulenarka litku ja varmasti löydät sille omistetun säiliön.

Lisää.

Vessa on vielä ihan siisti.

Teleteknologian ja paloruiskun evakuionti on jäänyt puolitiehen.

Avarassa hallissa voi kolata valoa säteileviksi kinoksiksi.

Purkutöiden levottomuutta, tutusta yhteydestä irti sysättyjä osasia etsimässä uutta paikkaa.

Täällä ei parane haahuilla hämärissä tai huppelissa eikä etenkään näiden yhdistelmässä.

Vaaraa on kyllä pukannut joka paikasta, jopa turvalaitteista. Voi vain kuvitella, kuinka ikävä ylläri on ilman sijasta hengitetty hiilidioksidi, hapen syrjäyttäjä.

Myrkkyä myrkyn perään, jopa salaperäinen"liquid blue".

Öljysataman pohjoisin sektori oli Shellin valtakuntaa. Pääportti vaikuttaa vielä uhmakkaalta...

... mutta samaa autiomaata tämäkin vyöhyke on. Ylhäällä ilmeisesti säästettäväksi aiottu säiliö.

Alueella on tolkuttoman iso luola, joka on ollut sotasalaisuuskin. Liekö kyse samasta, mutta johonkin onkaloon on meno oikealla näkyvästä ovesta.

Ähäkutti, lie purkaja ajatellut, kun on poistanut pääsyn säiliön päälle. Harmi, sillä ylhäältä olisi aivan upeat näköalat säiliön ollessa muutenkin korkealla mäellä - itse Kruunuvuorella - ja aivan rannassa.

Mäeltä saa kuitenkin hieman yleisvaikutelmaa alueesta, jonka myllerrys jatkuu vielä pitkään. Ihan valmista on luvassa vasta joskus 15 vuoden päästä.

Loppuekstrana hylätty dösis. Mahtaako löytyä toista koko Helsingistä?

Laajasalon öljysataman taivashautajaiset

Laajasalon öljysatamat pois raaputtaminen jatkuu kiivaana. Useimpien siellä toimineiden öljy-yhtiöiden vuokrasopimus on jo umpeutunut ja jäljellä on jälkien siivoaminen, joka sekin on jo pitkällä. Jossain vaiheessa alkaa kohota elementtejä, asuntoja 10 000 ihmiselle, uusi uljas Kruunuvuorenranta. Mutta sitä ennen alue on satahehtaarinen vaihteleva erämaa, täynnä elämyksiä ja yllätyksiä. Seuraavassa kuvakatsaus retkeltämme 1920-luvulla syntyneeseen öljysatamaan, joka tovi sitten oli vielä käytössä.

Ennen kentälle lähtemistä avaamme raportin otsikossa olevan sanan "taivashautajaiset". Se on hautaustapa Tiibetissä, jossa maa on pääsääntöisesti liian kovaa ja kivistä hautakuopan kaivamiseen ja saatavilla oleva puu liian vähäistä polttohautaukseen käytettäväksi. Ratkaisu on viedä vainaja erityiselle taivashautajaisille pyhitetylle vuorenhuipulle. Siellä kylmähermoinen hautausurakoitsija pilkkoo ruumiin palasiksi ja se jätetään korppikotkien syötäväksi. Hautaustavan lisäetuna nähdään se, että vainaja voi vielä kuolleenakin olla hyödyksi muille olennoille eli ruokana linnuille. Samalla tavalla Laajasalon öljysatama on täydellisesti avattu ja pilkottu avaran taivaan alla, jopa sen maaperä on kynnetty ja käännetty. Kaikki hyötykäyttöön kelpaava materia ja koneet on purettu, pantu osiin ja napsittu pala palata kierrätykseen. Ja tämä vertaus on sanottu täydellä kunnioituksella kierrätyspurkajia, korppikotkia ja etenkin taivashautajaisia kohtaan.

Mutta nyt siis satamakierrokselle:

Entisen öljysataman alueelta voi löytää idyllisiä pikku polkusia, joita astella vihellellen ja Helsingin keskustaa ihaillen.

Asfaltoituja teitäkin voi seurata, mutta pitää varautua siihen, että ne saattavat yhtäkkiä kadota kokonaan.

Satunnaisen säiliönkin voi vielä tavata, vaikka moni niistä jo seilasi giganttisella lautalla pois. Tämä on ilmeisesti tarkoitus säästää tulevan lähiön maamerkiksi.

Näissä kairoissa voi iskeä Lapin-kuume.

Miksiköhän rannoilla olevat kyltit toivottavat harvemmin tervetulleeksi?

No, öljynkuljetukset eivät ole niitä kaikkein suurimpia huumorin aiheita.

Tartuntavaara-jäteastia odotti laivoilta tulijoita.

Öljysatamavaelluksen ihanuutta. Kartoissa alue on vaalea läiskä eivätkä kartat muutenkaan enää pätisi kaiken reaalitasolla muuttuessa. Siksi tällaiset viehkeät lammetkin tulevat täytenä yllätyksenä ja kutsuvat retkeilijän viettämään tauon rannalleen.

Paikoin tuntuu, että öljysatama olisi ollut paljon kauemminkin hylätty.

Kun välillä maasto on hyvin vaikeakulkuista louhikkoa, tepastellaan välillä kuin parasta puistokäytävää.

Tämän tornin huipulle voi kiivetä...

... ihastelemaan öljysataman viimeistä purkamatonta sektoria. Paikalla sijaitsi aikoinaan Koirasaari, joka yhdistettiin mantereeseen ja tuhottiin näin ikuisiksi ajoiksi. Helsingin läntisessä ulkosaaristossa on toinen Koirasaari. Sen kallioista puolet louhittiin joskus vuosikymmeniä sitten armeijan tykistöammuntojen tieltä, samalla meni vanha jatulintarha.

Käynti Koirasaareen. Alue on tai ainakin oli St1:n lääniä.

Esson aikainen hauska puulaatikko.

Purettujen laitteiden osia matkalla pois.

Raskaan sarjan kottikärryt, jotka tuulen heiluttamat langat solmivat itseensä.

Koirasaari jäämässä taakse.

Pilaantunut maa on poistettu peruskallioon asti. Pienet lampareet ovat hyvin pian saaneet vesikasvillisuutta.

No joo, kai ne pahimmat öljyisyydet on poissa...

Salaperäinen koppi on aika orpona maan karatessa ympäriltä.

Erilaisia vesiaiheita aistiemme iloksi.

Pieniin kaappeihinkaan ei ole voinut kurkistaa vapautunein mielin, sillä paikka on ollut täynnä riskejä.

Jokainen tapaturmaton päivä on merkitty laskuriin, kun sataman väki on kilvoitellut uudesta tapaturmattoman ajanjakson ennätyksestä.

Äärimmäisen hädän hetkellä saattoi koko lafkan pysäyttää tästä napista.

Tähän pysähtyy myös kuvakatsauksemme ensimmäinen osio. Settii jatkuu osiossa 2, jonne voi hypätä vaikka tästä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/09/laajasalon-oljysataman_17.html