Eestiläisvälähdyksiä osa 2

Kuvaraportti jatkuu.

TOINEN KUVAKORI: ELÄMÄN, NOSTALGIAN, RETKEILYN JA VÄISTYMISEN ASPEKTEJA


Laman jälkimainingeissa Virossa riittää pilvin pimein myynnissä olevia tyhjiä kiinteistöjä, joille ei tunnu löytyvän ostajaa. Tässä yksi sellainen Valgasta. Tyhjiä rakennuksia on usein aivan kaupunkien keskustoissakin, mikä muistuttaa ihmistoiminnan, etenkin talouden rakenteiden hauraudesta.


Neuvostokauden perintöä olevan rujot teollisuusmaisemat eivät helpolla lopu, vaikka niitä siivotaan, uudistetaan ja puretaan parhaimman kyvyn mukaan.


Rauniokartano Matsalun alueella.


"Türin helvetti", luolainen karstimaa kirkon ja hautausmaan alla.


1975 valmistunut lämpövoimala, Sindin lähellä.


Sama rakennus on silkkoa sisältä.


Moderni omakotitalo on ollut jonkun ylpeys ja silmäterä.


Holtittomasti ympäriinsä sojottavia katulamppuja, joiden osaksi on tullut pysyvä pimeneminen. Patarein vankila, Tallinna.


Miksi veijarimaiset kattohaikarat eivät pesi Suomenlahden pohjoispuolella, vaikka vahvalle, Afrikasta muuttavalle lentäjälle ylitys olisi yksi pyrähdys?


Loppuun palvellut vesitorni 1950-luvulta.


Esiitymislava tuhoutuvassa seuraintalossa, Liu.


Varoitus, joka on tarpeen kaikille UE-koluajille.


Saksalaisen kartanokauden pirstottu hautakivi pienessä metsäkalmistossa, Loodi.


Kun pysähtyy, alkavat kengät kasvaa sammalta.


Yksi monista rauniokartanoista. Nämä olisivat omimmillaan täysikuulla.


Kalustoa Viljandin rautatieasemalla.


Osta oma vankila. Viljandin keskusta.


Patarein vankila, Tallinna.


Tästä käy kulku paikkaan nimeltä Soontaga maalinn. Kuten nimi "suontakainen" antaa osviittaa, muinainen pakolinna on soiden ympäröimä umpiperä, nykyaikanikin hyvin syrjäinen loukko. Avoin nummimainen maisema ei muistuta lainkaan suomalaisia linnavuoria, jotka ovat yleensä kalliomäkiä.


Vanhojen raunioiden ja puiden maisema on romantikon juttuja.


Nämä heput eivät olisi halunneet tulla kuvatuksi näin päällepäsmäävissä ja tosiseikkailijalle noloissa retkeilyrakenteissa, mutta salakuva napsahti takaa. Soomaan kansallispuisto.


Haapsalun asema on nykyään hiljainen. Siitä tehtiin aikoinaan komea, koska kylpyläkaupunkiin tuli arvovieraita junalla Pietarista.


Neukkuaikaisen bensiksen tyyliä.


Mustlan kunnan keskusta ja linja-autoaseman iltapäiväkuhinaa.


Pikkupaikkojen safkamestoissa saa vatsansa edullisesti täytetyksi (15 kroonia = 1 euro). Taimetoitlane eli kasvissyöjä ei täällä kuitenkaan hirveästi juhli.


Ladasankari on pudonnut jalustalta - mikä nostaa hänet toisten jalustalle.


Kosen kunnassa on keskellä normilähiötä bunkkeri, jonne salaisen suunnitelman mukaan olisi siirretty Neuvosto-Eestin johto ydinsotaa turvaan.


Kosen bunkkerin ilmanottotötsät palvelevat paikallisten lasten leikkejä.


Ihanasti suoja-aidaton rantajyrkenne tarjoaa huimausta Tabasalussa.


Pootsin baarissa on vain kolmea lajia paukkua, mutta hinnatkaan eivät huimaa ollessaan yhden euron molemmin puolin.


Uteliaan tutkimusmatkailijan haasteisiin kuuluu usein kurikoer eli vahtikoira. Tämä oli rela kaveri.


Mahdottoman lutakkoisten luhtien tavoittamattomuudessa on taikaa. Matsalu.


Luola Naagessa.


Rotkossa sijaitseva luola, josta virtaa ulos maanalainen puro. Edessä leiripaikka. Tallinnan itäpuoli.


Neuvostoaikaista pelastuskalustoa.


Maalaisromantiikkaa.


Tilakeskus.


Tankki tyhjänä? Niin lie myyjälläkin.


No, ovathan harmaa ja ruskeakin värejä.


Kestikievarin komea kivisydän Soomaalta. Jättiläismäisellä suoalueella pystyttiin kulkemaan maitse vain talvisin, jolloin siitä oikaisi kauppareitti. Kestikievari lakkasi toimista Viron muiden kievareiden tavoin, kun niiltä vietiin vodkanmyyntioikeudet 1900.


Miehityksen aikana raunioitunut kirkko, Männikuste.


Autiokirkon tunnelmaa, Lihula.

Uusiakin kirkkoja nousee, kuten tämä (todennäköisesti Venäjältä rahoitettu) ortodoksikirkko Tallinnan itäisiin lähiöihin.


Ungrun linnan raunio, Pullapää. Linnan omistaja kreivi Ewald Adam Gustav Paul Constantin von Ungern-Sternberg ehti viettää siellä vain yhden yön 1908 ja senkin kuolleena (hänen ruumiinsa vietiin linnaan hänen toivomuksensa mukaan). Hän oli alkanut rakentaa linnaa Saksan Merseburgin renesanssilinnan kopioksi, kun oli rakastanut kyseisen linnan omistajan tyttäreen 1890-luvulla. Nuorelle naiselle oli luvattu kotoinen ympäristö uudessa maassa, jos hän tulisi avioon kreivin kanssa. Morsian kuoli, surullista kyllä, ennen häitä - ja pian hänen peräänsä sulhanen. Seuraavina vuosikymmeninä linnaa purkivat niin paikalliset kuin neuvostojoukot kätkettyjen aarteiden ja rakennusmateriaalien toivossa.


Leffateatteri (n. 1980-luku), Pärnu.


Hylätty leffateatteri (n. 1940-luku), Tõrva.


Rummun louhoskompleksi. Taustalla työvoiman tarjonnut Murrun vankila.


Rummun kuonavuoret ovat aina vaikuttavia ja hivelevät etenkin maantieteilijän silmää.


Kloogan sotilaskaupungin ns. stalinistista tyylisuuntaa edustava upseerimessi on tyhjillään. Kaupungissa asuu edelleen tuhatkunta ihmistä. Otso Kantokorpi siteeraa kirjassaan Sankarimatkailija Tallinnan lähijunissa (Like 2009) Kloogassa kenttätöitä tehnyttä kyproslais-yhdysvaltalaista psykologi Vamid D. Volkania, joka kutsui kaupunkia "kuin viisi kilometriä pitkäksi ja puolitoista kilometriä leveäksi kaatopaikaksi". Keskelle metsää noussut pikkukaupunki oli suljettu neuvostoajalla - ja outo, hämärä ja absurdi sen jälkeenkin. "Kun sotilaat menettivät työnsä, osa lähti ilman perheitä karkuun jättäen vaimot ja lapset ihmettelemään uutta elämänmenoa", Kantokorpi kirjoittaa. "Tilalle muuttaneet ihmiset ovat osittain olleet hyvää lymypaikkaa etsivää epäsosiaalista ainesta. Ja lymypaikka Klooga todella on."


Itse Kloogan tukikohta on jauhettu tiilimurskaksi. Teimme jättiläismäisen kasan ympäri hiljaisen muisto- ja mietiskelykävelyn. Vuodesta 2008 alkaen 990 hehtaarin alue on ollut Viron armeijan harjoitus- ja maalialuetta. Onneksemme suoritimme kävelymme sunnuntaina, jolloin aluetta ei pommitettu.


Luonto on voittaja ja ottaa hylätyt paikat pian omakseen. Keltavuokko ja kerrostalon luuranko.

Eestiläisvälähdyksiä

Esoteerisen maantieteen koulu ja Romantic Geographic Society varustivat jo kolmannen ekspedition, jonka suuntana oli eteläinen naapurimme Eesti. Kevätretki tapahtui 3.-9. toukokuuta ulkoisesti harmaan koleissa mutta hengeltään innostuneissa merkeissä. Retken virallisena suojelijana ja retkueen kärsivällisenä neuvonantajana toimi perinteen mukaisesti Eesti Rahvusraamatukogun (kansalliskirjasto) turvallisuuspäällikkö, etelänaapurin tunnetuimpana ufo- ja anomaliatutkijanakin kunnostautunut Igor Volke.

Kahden suunnitelmallisemman retken jälkeen päästimme ohjia löysemmälle, mikä toi kulkuun "taolaista" ulottuvuutta. Tässä inspiraatiota antoi ennen kaikkea niin sanottu taolaisen valokuvauksen suuntaus, mitä Suomessa edustaa tietoisesti muun muassa helsinkiläinen luontokuvaaja Antti Koli ja omalla tavallaan myös tamperelainen seikkailijavalokuvaaja Tommi Taipale. Taolainen kuvaaja (ja retkeilijä) ei lyö lukkoon liian tiukkaa ennakkosuunnitelmaa, mikä sitten toteutetaan otsa kurtussa ja väkisin kentällä. Sen sijaan hän ottaa kevyesti suunnan, lähtee vihellellen liikkeelle, katsoo mitä tapahtuu, on avoin spontaaneihin valintoihin ja poimii muutoksen virrasta eteen osuvia, kiinnostavalta vaikuttavia mahdollisuuksia. Hän on enemmän todistaja kuin tekijä, osallistuja kuin ohjaaja. Ilmiömaailman loputon rikkaus ja sen luontainen luovuus hoitaa loput. Tunnettu zen-aforismi kiteyttää asenteen omalla tavallaan: "Istuen hiljaa mitään tekemättä kevät tulee ja ruoho kasvaa itsekseen".

Alla retkeltä taltioituneita näkymiä. Nostalgia, raunioiden romantiikka, neuvostomiehityksen piilevät kipupisteet ja kylmän sodan paranoidinen mielettömyys leimaavat kuvastoa. Valinta ei ole sellainen, mihin Viron matkailunedistämiskeskus päätyisi ja antaa tavallaan yksipuolisen kuvan monin tavoin hehkeästä ja tyylikkäästä maasta. Uskomme kuitenkin, että näin aukeaa kurkistusluukku syvemmälle etelänaapurimme psykohistoriaan kuin konventionaaliseen ja tuttuun kuvastoon keskittymällä.

Rosoisen, pittoreskin ja hylätyn katsominen on myös vastareaktio, psyykkinen korjausliike, omalle elinpiirillemme, jossa lähes jokainen neliömetri tuntuu olevan design-suunniteltu, siloiteltu ja hallittu. Hallinta voi mennä äärimmäisyyksiin yhtä lailla kuin hallitsemattomuus. Taolaiset viisaat puhuvat vastakohtien Yin ja Yang toisiaan täydentävästä ikuisesta leikistä. Elävässä systeemissä ei ole koskaan staattista, täydellistä tasapainoa, se on ideaali ja utopia. Mutta ilman muuta nyrjähtänyt ja lopulta kestämätön on tilanne, jossa vain toinen vastavoimista on vallalla, tuettu ja arvostettu. Olkoon retkikuvastollamme siis parantava vaikutus, vaikka lääke olisikin kirpeää.

Vaatimattomampi toive on kartuttaa dokumentaarista varantoa hyvin nopeasti silmistä katoavan historian vaiheen suhteen. Neuvostomiehityksen, etenkin maahan aikoinaan sijoitettujen ydinasetukikohtien rakennusperintö on Eestissä, tokikin ymmärrettävästi, täysin museaalisesti lainsuojatonta, kurjissa loukoissaan luhistuvaa, atomeiksi hajoavaa, parhaimmillaankin vain häpäisyn väärtiksi nähtyä. Kyseessä on silti historian mieletön luku ja oppiläksy, joka hieman toisin mennessään olisi johtanut siihen, että emme olisi nyt lukemassa tätä.

Retken kuvasato on jaettu kahteen koriin, josta ensimmäinen keskittyy aiemmin huippusalaisten tukikohtien sisäpuolelle ja toinen maailmaan niiden ulkona.

ENSIMMÄINEN KUVAKORI: KYLMÄN SODAN JÄÄNTEITÄ


Neuvostomiehityksen aikaiset tukikohdat sijaitsevat usein syrjäisissä puskissa hämmästyttävän pienten teiden ulkomaailmaan yhdistämänä. Seikalla on luultavasti myös haluttu hämätä vakoojia ja laimentaa paikallisten kiinnostusta: eihän tuolla voi olla mitään tärkeää. Ja kuitenkin "siellä" on voinut olla todellisia helvetinkoneita, kuten ydinkärjillä varustettuja ohjuksia. Pähkinäpensaiden keskellä kulkevaa tukikohtatietä Haapsalun lähellä.


Aina jotain uutta ja ihmeellistä seikkailijan tähytä.


Naamiovärein maalattu rakennus Piirsalun lähellä sijaitsevassa ohjustukikohdassa.


Rahaa on ollut ydinohjuksiin, mutta ei rakennustarvikkeisiin. Luonnonkivimuurausta, betonia, punatiiltä ja valkoista tiiltä tilkkutäkkinä samassa pienessä bunkkerissa.


Tukikohdista on yleensä viety kaikki, mitä voi jotenkin hyödyntää. Arukülan varikolla on purettu iso kalustohalli tiilien vuoksi.


Ydinohjukselle tarkoitettu iso hangaari metsässä Piirsalun tienoolla.


Verhot tuovat tunnelmaa.


Kannanotto Haapsalun lentotukikohdan raunioissa. Eestiläiset tuntevat suurta sympatiaa tiibetiläisiä kohtaan, sillä myös heidän kohtalonaan oli olla pieni kansakunta, jonka kommunistidiktatuuri väkivalloin alisti. Kuvaavaa on, että Dalai-lama kutsuttiin ja tuli vierailulle Eestiin heti maan itsenäistyttyä syksyllä 1991.


Sama paikka kuin edellisessä. Juhlatalon lava nähtynä elokuvaprojektorille tarkoitetusta aukosta.


Ampuma-aukoin varustettu vartiotorni Piirsalun tukikohdassa. Jalkaväen hyökkäystä ei oltu unohdettu atomiasetukikohdissa.


Moni rakenne näyttää jo hämmästyttävän muinaiselta, kuten tämä tulipesäkkeellä varjeltu kalustohalli.


Bunkkeritilat saattavat olla pohjaveden valtaamia. Ilmatorjuntatukikohta Pärnun lähistöllä.


Iskulausein varustettu korkea varikkohalli. Piirsalu.


Sanakarisotilaiden naamataulut ovat saanet tiilisateen.


Tunnettu UE-kohde, Haapsalun sotilaslentokentän kiitorata ja lentokonesuojat.


Tutkimusretkeilijä ampuma-aukoin varustetun pesäkkeen vierellä. Huomaa jälleen raaka-ainepulasta kielivä luonnonkivien runsas käyttö betonivalussa.


Siinä missä toiset tukikohdat ovat umpeenkasvaneen metsän sisällä, toisissa riittää avaruutta. Keila-Joa.


Käyttöohjevihkoset tuppaavat töhriintyä ja kadota, mutta seinälle maalatut ohjeet ovat aina käytettävissä.


"Mecta" on tuttu sana "mesta"? Rasvausta tarvitsevat paikat on tärkeä muistaa.


Pienen ydinaseen hangaari. Haapsalun lähellä.


Halli Haapsalun lentotukikohdasta.


Vanhat panssariaidan tolpat tuovat mieleen hautaristit.


Tarjolla hetki rentoutumiseen. Ydinasetukikohta Valgan lähellä.


Kävelyllä upseerimessille.


Tukikohdan lämpökeskus, Piirsalu.


Viron valtio on antanut hylätyt neukkutukikohdat suojeluskunnan (Kaitseliit) hallintaan. Eräissä kohteissa on aktiviteettia. Humala.


Öljytynnyri toisintaa kk-pesäkkeen propagandamaalauksen värejä. Suojeluskunnan huumoria? Piirsalu.


Kaupunkisotaharjoitusten rakenteita suojeluskunnan käyttämässä neuvostotukikohdassa. Piirsalu.


Ohjushangarin harvinainen maastoväritys.


Sotaleikkeihin linnoitettu ikkuna-aukko.


Linnoitettu talo, Piirsalu.


Maya-temppelien tunnelmaa, Humala.


Esikuva Piirsalusta.


Paikka keskimatkanohjukselle.


Ohjeita ohjuksen säilytysolosuhteista.


Miehittäjän vanhoille tukikohdille osoitettu nolla-arvostus näkyy muun muassa siinä, että niitä käytetään monesti yleisinä kaatopaikkoina. Tässä onneksi vain biojätteille. Haapsalu.


Pintaremontille olisi tarvetta.


Jo tyhjiä sanoja.


Tukikohdissa on harvemmin puutaloja. Piirsalu.


Kohteet katoavat. Viime syyskuussa tämä varastohalli on täynnä kaasunaamareita. Nyt ne oli poltettu. Kumin käryn on täytynyt olla infernaalinen. Aruküla.

Kuvaraportti jatkuu seuraavassa blogitekstissä.

Esoteerisen maantieteen koulua edusti ekspeditiossa Marko Leppänen, Romantic Geographic Societya Jussi Kivi ja Oliver Kochta-Kalleinen.

English summary:

May 3.-9.th 2010 The School of Esoteric Geography and Romantic Geographic Society performed the third co-operative expedition to Estonia. The excursion was not planned beforehand in detail which brought flavour of "Taoistic" spontanity to the travelling. However, Jussi Kivi from R.G.S. had gathered background information from abandoned Soviet nuclear missile bases and other military structures, and we were as well advised by our honored patron Igor Volke, the chief of security of The National Library of Estonia and also well known researcher of ufos and anomalous phenomena.

The expedition's focus on places of not conventional beauty was not to belittle Estonia's pleasant face, which she certainly has, but to understand and feel more subtle and covered layers of the psychohistory of the country. The most dangerous and evil elements of Soviet occupation, especially doomsday missile bases, are clumsily kicked down and "forgotten" in bushes, but surely they haunt and challenge not only Estonias but whole mankind still long time. For us facing and contemplating them was an act of purification, not necrophilic kick.

Besides of military ruins, a parade of nostalgic, romantic and adventurous - often in the spirit of urban exploration - places and views were seen. They were needed vaccination, oxygen and antidote for travellers coming from a country were places have been put in order, tidiness and standard already in quite extreme way.

Vuodenkierron etapit jaettavissa kahdeksaan kuin ilmansuunnat kompassissa

On vappu.

Pillit soivat, ilmapallot karkailevat ja serpentiini hohkaa värejä. Mutta miksi?

Juhlimmeko 700-luvun Saksassa vaikuttanutta abbedissa ja pyhimys Valburgia, josta tiedämme tuskin mitään. Vai saako työväenaate meidät marssille, koska 1.5. 1886 Yhdysvalloissa kuoli kymmenen ihmistä mellakoissa, joissa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Vai haluammeko yhä kunnioittaa Kaisaniemen puiston ravintoloitsija Catharina ”Kaisa” Wahllundin syntymäpäivää, kuten alkoivat tehdä 1800-luvun Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston ylioppilaat laulukööreineen aina 1. toukokuuta. Vai kenties meissä asuu sisäinen alkemisti, joka halajaa jalostusprosesseihinsa kastepisaroita, jotka on paras kerätä May Dayn aamuna. Vai ehkä tunnemme sittenkin vetoa ikivanhoihin kylvöjuhliin, helavalkeisiin, hedelmällisyysriitteihin, Ukon vakkoihin ja karjan seremonialliseen laskemiseen laitumille.

Hieman hämmentäviä nämä ”välijuhlat”, joihin ei liity selvää auringonkiertoon liittyvää kytköstä niin kuin johonkin juhannukseen tai jouluun.

Tai ehkä liittyy sittenkin. Katsokaamme tarkemmin.

Ilmansuunnissa tunnistamme neljä pääilmansuunnan – pohjoisen, etelän, lännen ja idän – lisäksi näiden väliin jäävät lounaan, luoteen, koillisen ja kaakon. Aivan samalla tavalla on mahdollista hahmottaa myös vuodenkierto kahdeksaan osaan jaetuksi. Ja niin on perinteisesti tehtykin. Vuodenkierto on viipaloitu siten, että keskeisimmät ajankohdat (joita voidaan rinnastaa kompassin pääilmansuuntiin), ovat kesäpäivänseisaus (noin 21.6.), syyspäiväntasaus (noin 21.9.), talvipäivänseisaus (noin 21.12.) ja kevätpäiväntasaus (noin 21.3), ja että näiden väliin jäävät puolimatkan etapit (joita voidaan siis rinnastaa väli-ilmansuuntiin) ovat talvenselän taittuminen (laskiainen, helmikuun puoliväli), vappu (huhti-toukokuun vaihde), elonkorjuu (elokuun puoliväli) sekä kekri (loka-marraskuun vaihde). Näihin liittyy omat juhlansa ja rituaalinsa, ja niihin omat syynsä ja tarkoituksensa, vaikka juhlinnan perusteet eivät meitä nykyisin juuri askarruta ja vuodenkierron kannalta hyvin oleellisia kevät- ja syyspäiväntasauksia emme jostain syystä huomioi oikeastaan ollenkaan.


Vuodenkierron rinnastaminen kompassisuuntiin natsaa siinäkin mielessä, että pohjoissuunnassa ollaan auringosta kauimpana ja etelässä lähimpänä. Auringon voima lisääntyy idästä alkaen ja feidaantuu länteen, mikä on samoin loogista.

Vappu sijoittuu talven kukistumisen ja kesän korkeimman hetken välille. Selvääkin selvempi kevään juhla toisin sanoen. Vuodenkierron ”välitilinpäätöksistä” se on ehkä innostavin. Valon määrä tästä eteenpäin saa suorastaan maagiset mittasuhteet: jopa tähdet haalistuvat yöstä pois ja kuu kulkee kuin luimistellen yhtä matalaa rataa kuin aurinko keskitalvella. Juhannuksen lakipisteessä valo juhlii paitsi voittoaan myös kukistumistaan. Seuraavan puolimatkan etapin koittaessa elokuussa kuu ja tähdet on hienoa saada takaisin. Silloin yö on samettia ja ilma raskaan makea; kypsän seesteisyyden, valmiiksi-tulon tuntu kaikkialla.

Mutta tulkoon elon sato aikanaan. Nyt vuodenkierto elää nuoruutta, murrosikää; levottomasti hapuillen, täynnä suonissa polttavaa intoa ja kasvun pakkoa se ajaa liikehtimistilaan kaiken orgaanisen yksisoluisista eliöistä ihmiseen. Kasvun rynnistyksen voi jopa kuulla illansuussa ulkona tyynellä ilmalla; karikekerros rapsahtelee ja ripsahtelee kauttaaltaan kuin satelisi hiljalleen isohkoja vesipisaroita – tuhannet ja miljoonat versot siinä nytkähtelevät ja ötiäiset kisailevat.

Illalla ei raaskisi mennä nukkumaan, aamulla ei malttaisi jäädä uneen.

Kasvu, malja sille!


Saku tietää, että keväässä on meinikiä.